Toimeentulotukilain muutos astui voimaan helmikuun alussa. Lakimuutoksen seurauksena tuen saamisen ehdot tiukentuivat. Tuen saajaa tullaan myös velvoittamaan aiempaa enemmän. Osa muutoksista astui voimaan maaliskuun alussa. Muutoksen seurauksena toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa nykyistä useamman syyn takia. Toimeentulon perusosalla katetaan välttämättömiä menoja, joita ovat muun muassa vuokra, ruoka, terveydenhoito ja vaatteet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ensisijaista toimeentulotukea määritettäessä huomioidaan erityisesti asumisesta, terveydenhuollon asiakasmaksuista ja reseptilääkkeistä aiheutuvia kuluja.
Toimeentulotukiuudistus tulee vääjäämättä luomaan lisääntyvää painetta ja haastetta kirkon ja seurakuntien diakoniatyölle. Kirkon ja seurakuntien diakoniatyö ei ole kuitenkaan rinnastettavissa perustuslakiin sidottuihin toimijoihin, Kelaan ja Hyvinvointialueiden sosiaalityöhön samassa merkityksessä.
Toimeentulotukiuudistukseen linjatut muutokset tulevat laittamaan monien tukien varassa elävien ihmisten elämän todella ahtaalle. Vaikutukset ovat suuria, kun puhutaan 50 %:n toimeentulotuen heikennyksistä, mikäli tuen tarvitsija ei hae ensisijaisia etuisuuksia, kuten esimerkiksi työttömyys, asumis- tai opintotukea. Toimeentulotuki voidaan vähentää 50 %:lla mikäli tuen hakija ei hae edellä mainittuja ensisijaisia tukia kuukauden sisällä.
Mitä kohti olet menossa hyvinvointivaltio Suomi? Olemmeko menossa aina vain vahvemmin sellaista kehitystä kohtaan, jossa ihmisarvo mitataan vain sillä, miten paljon saamme aikaiseksi tai miten aktiivisia pystymme kulloinkin olemaan? Jätämmekö huomioimatta sen, että esimerkiksi työn hakemisen velvoittamisen täyttävät kriteerit eivät kaikkien työmarkkinoilla olevien kohdalla täyty lähinnä kolmen syyn takia. Ensinnäkin työmarkkinoilla on ihmisiä, joiden työntekemisen edellytykset ovat heikot tai niitä ei juurikaan ole. Toiseksi meillä ei Suomessa ole tälläkään hetkellä riittävästi työtä tarjolla työtä haluaville. Tämä ongelma ilmenee jo hyvin koulutettujenkin työn saamisen osalta. Moni heistä valmistuu tyhjän päälle. Tähän ongelmaan tarttui myös sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo viime viikolla Ylen a-studion haastattelussa (17.2.2026). Kolmanneksi Suomi on alueellisesti hyvin epätasajakoinen tarjolla olevien työpaikkojen osalta. Esimerkiksi Itä ja Pohjois-Suomessa avoinna olevia työpaikkoja on tarjolla hyvin rajallisesti. Pienissä kunnissa yhdestä työpaikasta voi kilpailla kymmenen, lähes sata henkilöä ja vain yhdelle paikka vapautuu. Työttömyys on Suomessa ennätyslukemissa ja samanaikaisesti työttömiä työnhakijoita velvoitetaan hakemaan työtä, jota ei ole edellä kuvatun kaltaisesti tarjolla! Ihmisiä rankaistaan, mikäli he eivät täytä työnhaku velvoitetta. Tämä näkyy mm. työttömän peruspäivärahaan kajoamisena.
Toivoisin ylimmiltä maan päättäjiltä ja erilaisia sosiaalilaki uudistuksia miettiviltä asiantuntijoilta tarkkaa harkintaa sen osalta, mihin kaikkeen pienimmillä marginaaleilla elävien ihmisten elämässä leikkaukset ja säästötoimenpiteet vaikuttavat.
Onko edellä kirjoittamani se suunta, jolla Suomi saadaan kuntoon? Epäilen kyllä vahvasti, että Suomea ei näillä toimenpiteillä saada kuntoon. En pidä huonona sellaista sosiaalipolitiikan harjoittamista, jossa ihmistä kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta omaan elämäänsä liittyvistä asioista ja -tekijöistä. Ilman muuta on hyvä ja tärkeä kannustaa ihmistä ottamaan vastuuta, kunhan sille luodaan kestävämmät edellytykset ja rakenteet. Nyt harjoitettava politiikka ei valitettavasti tarjoa kannustusta, lähinnä uhkailemista ja kiristämistä ja nöyryyttämistä.
Suomea verrataan usein muihin Pohjoismaihin ja niissä toteutettaviin sosiaaliturva ja työvoimapoliittisiin käytäntöihin. Viime päivien keskusteluissa esille on nostettu erityisesti Tanskan malli, jossa sosiaaliturva voidaan ottaa kokonaan pois, jos henkilö ei suostu vaadittaviin velvoitteisiin. Tanskan sosiaaliturvan tiukemmat velvoitteet ovat kuitenkin sidoksissa siihen, että Tanskassa on tarjolla enemmän positiivisia kannustimia kuin Suomessa. Kunnat mm. aktiivisesti järjestävät töitä. Työ ja hyvinvointilaitoksen tutkimusprofessori Jussi Tervolan mukaan keskeistä Tanskan sosiaaliturvamallissa on se, että joustava työsuhdeturvasääntely, tasoltaan ja kattavuudeltaan hyvä työttömyysturva sekä tehokas aktiivinen työvoimapolitiikka täydentävät toisiaan.
Jos kansakuntana haluamme näinä maailmanpoliittisesti vaikeina aikoina pitää yhteiskunnassa tärkeänä johtotähti ajatuksena ”kaveria ei jätetä” periaatetta, niin meidän on pidettävä tästä erityisesti kiinni heidän kohdallaan, joiden elämässä on suuria haasteita. Vaikeita ja hankalia maan talouden säästö ja leikkaustoimia mietittäessä, on oleellista päättäjien myös muistaa elämän haavoittavuus. Kuka tahansa meistä voi vuorollaan olla tilanteessa, jossa tarvitsee niin terveyden kuin sosiaaliturvaan liittyvää apua tai työ voi lähteä alta pois. Päättäjätkään eivät ole näiltä elämäntilanteen muutoksilta turvassa. Suurilla toimeentulo marginaaleilla elävillä ihmisillä tämä tietoisuus voi inhimillisesti hämärtyä.
Toivoisin ylimmiltä maan päättäjiltä ja erilaisia sosiaalilaki uudistuksia miettiviltä asiantuntijoilta tarkkaa harkintaa sen osalta, mihin kaikkeen pienimmillä marginaaleilla elävien ihmisten elämässä leikkaukset ja säästötoimenpiteet vaikuttavat. Jo muutaman kymmenen euron heikennykset kuukausittaisista tuloista voi joidenkin kohdalla merkitä suureen ahdinkoon putoamista. Ja myös köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden kohdalla vanhempien sosiaali- ja työturvaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttavat eriarvoistumiskehityksen syvenemistä.
Otto Savolainen
Diakoniajohtaja
Seinäjoen alueseurakunta