Isorokko on ollut yksi ihmiskunnan historian tuhoisimmista sairauksista, ja se on myös toistaiseksi ainoa rokotuksilla kokonaan hävitetty tartuntatauti. Papistolla oli maassamme tärkeä rooli 1800-luvulla rokotusvalistuksen levittäjänä. Papit, papin rouvat ja lukkarit toteuttivat Suomen ensimmäisen massarokotuskampanjan yhdessä kätilöiden, apteekkarien ja välskärien kanssa.
Aluksi tulivat flunssan kaltaiset oireet ja nousi korkea kuume. Seuraavaksi suun ja nielun limakalvoille ilmaantui näppylöitä, jotka levisivät tiheästi koko keholle. Kun ihottuma muuttui märkiviksi rakoiksi, erittyi niistä epämiellyttävää hajua.
Isorokko oli pitkäkestoinen ja erittäin kivulias tauti. Noin kolmasosa sairastuneista kuoli. Ja jos henki säästyikin, saattoi seurauksena olla vammautuminen tai ainakin syvät arvet, varsinkin kasvoilla.
”Isorokkoa ei enää pidetty yleisesti Jumalan tahtona, vaan ongelmana, johon oli etsittävä ratkaisuja.”
Suomessa koettiin 1700-luvulla useita paikallisia epidemioita, joiden aikana erityisesti lapsia ja nuoria menehtyi, yliopistonlehtori Esko M. Laine kertoo.
– 1790-luvun lopulla isorokko oli jo monissa seurakunnissa merkittävin kuolinsyy ja sama jatkui 1800-luvulla. Sairaus kohdistui nimenomaan nousevaan sukupolveen, ja koettiin, että on välttämätöntä käydä toimeen tilanteen korjaamiseksi.
Aiemmin katovuodet ja kulkutaudit nähtiin Jumalan lähettäminä koettelemuksina tai synnin seurauksina. Asennoituminen sairauksiin oli muuttumassa valistusajan aatteiden saadessa sijaa.
– Isorokon kaltaista sairautta ei enää pidetty yleisesti Jumalan tahtona, vaan ongelmana, johon oli etsittävä ratkaisuja. Taustalla oli myös valistukselle tyypillinen käsitys, jonka mukaan onnellisuuden tavoittelu oli suotavaa. Siihen eivät tautien aiheuttamat kärsimykset kuuluneet.
Rokonistutuksista rokotteisiin
Rokotusten historia alkaa juuri isorokon vastustamisesta. Tiedettiin, että kerran sairastettu rokko suojaa uudelta sairastumiselta. Isorokkoa oli jo aiemmin pyritty estämään rokonistutuksella, jossa käytettiin nestettä sairastuneiden rokkorakkuloista. Se oli epävarma ja vaarallinen menetelmä, mutta joskus myös toimiva.
Suomessa ensimmäinen rokonistutus tehtiin Turussa 1750-luvulla. Aiheeseen oli perehtynyt pappi ja taloustieteilijä Anders Chydenius, joka ajoi innokkaasti rokonistutuksen edistämistä. Chydenius oli aikaansaava, monesta asiasta kiinnostunut mies, ja hän harjoitti myös lääkärintointa.
Isorokon aiheuttaja kuuluu orthopox-virusten sukuun, joihin luetaan myös ihmisille vaarattoman lehmärokon aiheuttajavirus.
– Ratkaiseva kehitysaskel isorokon torjunnassa oli englantilaisen maalaislääkäri Edward Jennerin keksintö käyttää lehmärokon virusta rokottamiseen. Jenner oli huomannut, että tauti ei iskenyt karjaa lypsäviin piikoihin. Sen sijaan oli tavallista, että he saivat lehmärokon, josta taas ei ollut heille haittaa, Laine kertoo.
Jenner laati innovaatiostaan kirjoituksia, ja menetelmä otettiin käyttöön lukuisissa maissa. Myös Chydenius oli perehtynyt aiheeseen.
Lukkarit korvasivat lääkäreitä
Suomessa ensimmäiset rokotukset Jennerin menetelmällä annettiin vuonna 1802. Kirkko oli näihin aikoihin ainoa valtakunnallinen, hyvin toimiva organisaatio. Lääkäreitä sen sijaan oli vain parikymmentä.
”Papin tehtävä oli saarnan jälkeen kertoa rokotteiden eduista, hälventää pelkoa ja kutsua seurakuntalaiset rokotettavaksi.”
Isorokon torjuntaa johti vastaperustettu Suomen Talousseura, jonka tiloissa Turussa myös varastoitiin rokotteita.
– Tietoa jaettiin saarnatuoleista. Papit ja lukkarit olivat Suomen ensimmäisen massarokotuskampanjan toteuttajia, ja siinä mielessä he kompensoivat lääkäripulaa. Käytännössä rokottamisesta vastasivat myös kätilöt, apteekkarit, välskärit ja monet pappien rouvat. Pappien rouvat olivat usein hyvin verkostoituneita, ja joku saattoi kävellä kilometrejä saadakseen rokotteita, Laine kertoo.
Vuonna 1803 annetun asetuksen mukaan lukkarit tuli kouluttaa antamaan rokotteita. Laineen mukaan tämä hieman erikoiselta kuulostava toimenkuva liittyi siihen, että lukkarit olivat luku- ja kirjoitustaitoisia. He kykenivät ottamaan vastaan kirjallisia ohjeita ja toisaalta kirjaamaan tietoja.
Lukkarien työ oli laajentunut terveydenhuollon puolelle jo aiemmin: he tekivät muun muassa suoneniskentää ja joitakin yksinkertaisia kirurgisia operaatioita.
– Papin tehtävä oli saarnan jälkeen kertoa rokotteiden eduista, hälventää pelkoa ja kutsua seurakuntalaiset rokotettavaksi. Kirkkoherrat tukivat toimintaa, mutta eivät käytännössä osallistuneet siihen. Edes innokas rokotusten kannattaja Anders Chydenius ei toiminut itse rokottajana, Laine huomauttaa.
Pappien esimerkki vaikutti
Kunnollista rokotetta oli vaikea saada, kuljettaa ja säilyttää. Rokotus ei ollut siistiä pistämistä, vaan käteen tehtiin viilto, johon siveltiin tahnaa. Seos myös haisi pahalle.
Isorokkorokotusten onnistuminen ei perustunut niinkään kirkon tai valtion toimiin, vaan paikallisen papin ja väestön suhteeseen. Avainasemassa oli luottamus.
– Luottamukseen vaikutti papiston esimerkki. Heillä oli usein isot perheet ja he rokottivat omat lapsena nämä turvatakseen, Laine kertoo.
– Alemman papiston taloudellinen asema oli huono, ja Suomen Talousseura maksoi palkkion rahvaan lasten rokottamisesta, mikä varmaankin motivoi. Pappien asenteissa oli kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi Ilmajoen kappalainen oli tosi innokas rokotusten suhteen, kun taas Rantasalmen kirkkoherraa moitittiin kehityksen viimeiseksi jarruksi.
Isorokkoa vastaan kehitetty rokote herätti ihmisissä myös vastarintaa. Kun rokotukset 1800-luvun alussa käynnistyivät, levisivät pian huhut, joiden mukaan naudasta peräisin oleva rokote aiheuttaisi ihmisessä eläimellisiä ominaisuuksia.
On tavallaan ymmärrettävää, että uusi innovaatio vaikutti pelottavalta. Ihmisten mielissä saattoi olla ajatus, että tauti tulee, jos se on Jumalan tahto.
– Isorokko ilmaantui aina yllättäen ja saattoi iskeä rankasti johonkin kylään, jolloin tuli paniikinomainen tarve rokottaa. Kun uhka väistyi, kiinnostus hiipui. Eli ajatus siitä, että etukäteen rokotetaan, ei oikein toiminut. Oli vaikea selittää talonpojille, että rokotus tulisi ottaa, jotta parin vuoden päästä ei sairastu, Laine selittää.
Rokotevastaisuus altistaa lapsia vaarallisille taudeille
Rokottamalla kyetään suojaamaan nykyajan lapsia monilta vaikeilta sairauksilta. Rokotusten vastustus on kuitenkin nostanut päätään.
”Jotkut ajattelevat, että luonnollinen immuniteetti on parempi. Mutta luonto ei ole lempeä, taudit ovat rajuja.”
Suomessa lasten rokotuskattavuus on yhä kansainvälisesti tarkasteltuna korkea, mutta MPR-rokotteen kattavuudessa on nähtävissä laskua. Kyseinen rokote suojaa tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta. Tuhkarokko on erityisen helposti tarttuva tauti.
Rokotuskattavuus on nyt jo alle 95 prosenttia, eli tuhkarokolle alttiiden lasten määrä lisääntyy, toteaa johtava asiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
– Tämä kasvattaa riskiä paikalliseen epidemiaan. Osa ei halua lapsilleen lainkaan rokotteita, ja ajattelevat, että luonnollinen immuniteetti on parempi. Mutta luonto ei ole lempeä, taudit ovat rajuja.
Nuoremmat sukupolvet eivät ole joutuneet itse kohtamaan vakavia jälkitauteja, vammautumisia ja kuolemia, jotka liittyvät useisiin rokottamalla ehkäistäviin sairauksiin. Tautien aiheuttamaa uhkaa voi olla vaikea kuvitella, kun omaa kokemusta niistä ei ole. Kyse voi olla myös uhmasta ja epäluulosta lääketiedettä tai yhteiskuntaa kohtaan.
– Muun muassa Itä-Euroopassa entisten sosialistimaiden väestö on keskimääräistä heikommin rokotettua. Siellä ihmisillä on perinteisesti ollut heikko luottamus vallanpitäjiin, Kontio huomauttaa.
Yhdysvalloissa on parhaillaan menossa Etelä-Carolinan osavaltiosta alkanut tuhkarokkoepidemia, ja rokotuskattavuus on paikoin hyvin alhainen. Usko tieteen asiantuntijoihin on heikentynyt jopa Yhdysvaltojen oman terveysministerin vaikutuksesta. Sosiaalisen median kautta tällaisia aatteita omaksutaan myös meille.
Kontion mukaan Suomessa rokotevastaisuudessa on havaittu paikallisia ryhmiä, jotka vahvistavat samanmielisten ajattelua.
Kymmenisen vuotta sitten Sammatin vapaassa kyläkoulussa Lohjalla todettiin tuhkarokkotapauksia. Joidenkin antroposofiseen ajatteluun uskovien mukaan tuhkarokko on lapselle voimaannuttava asia. Rokottamalla immuniteetin kuitenkin saisi paljon pienemmin haitoin.
Ihmiset pelkäävät rokotteiden haittavaikutuksia ja niistä onkin tärkeä keskustella.
– Esimerkiksi juuri MPR-rokotteesta on vuosikymmenien kokemus. Haittavaikutuksena on yleensä pistoskohdan kipeytymistä ja kuumetta. Tämä johtuu siitä, että rokotteessa simuloidaan luonnollista altistumista, ja samalla se osoittaa, että rokote toimii, Kontio muistuttaa.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 3/2026.
Lue myös arkistojutut:
USKOT-foorumi: Uskonnolliset yhteisöt kannustavat koronarokotuksen ottamiseen
Piispa Teemu Laajasalo HS:ssa: Rokottamaton päättää kaikkien terveydestä, elämästä ja vapaudesta
Ilmoita asiavirheestä