Tammikuun kovimpien pakkasten aikaan Oulussa käynnistyi kulttuuripääkaupunkivuosi näyttävästi saamelaisen taiteen voimin. Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 valitussa Oulussa sai ensi-iltansa Ovllá-ooppera ja nykytaiteen ja duodjin näyttely Eanangiella – Maan kieli avattiin. Ovllá kertoo pojasta, joka joutuu asuntolakouluun ja menettää yhteyden omaan perheeseensä, kieleensä ja kulttuuriinsa. Oma ääni, joiku, katoaa. Kadonnut ääni voi kuitenkin löytyä ja elpyä myöhemmin.
Saamelaisuuden läsnäolo juhlavuoden aikana Oulussa on luontevaa, sillä kaupungissa asuu noin tuhat saamelaista, mikä tekee siitä merkittävimmän saamelaisalueen ulkopuolisen saamelaiskeskuksen.
– Olen iloinen siitä, miten hyvin saamelaisuus on varsinkin näin alkuvuodesta ollut läsnä kulttuuripääkaupunkivuodessa. Saamelaisuus kiinnostaa ihmisiä, myös valtaväestöä, Oulu2026:n saamelaiskulttuurin koordinaattori Aino Valovirta kertoo.
Kyseessä on kaikkien aikojen laajin saamelaisen nykytaiteen ja duodjin eli saamenkäsitöiden näyttely.
OMAN ÄÄNEN ja kulttuurin menettämisen ja niiden uudelleen löytämisen teemat ovat läsnä myös Eanangiella – Maan kieli -näyttelyssä Oulun taidemuseossa. Laaja kokonaisuus kertoo saamelaisen kulttuurin kauneudesta, sitkeydestä ja elinvoimasta siihen kohdistuneista paineista ja uhista huolimatta. Näyttelyn vahvin viesti onkin: Me olemme yhä täällä.
Saamelaisuutta tarkastellaan seitsemän teeman kautta: esivanhemmat, muistojen polut, maailmojen välissä, maa, vihreä kolonialismi, hengellisyys ja elämän koristeet. Näyttelyn kaikki kolme kuraattoria Fredrik Prost, Inga-Wiktoria Påve ja Áilu Valle ovat saamelaisia.
– Kuraattorien ajatuksena on, että näyttelyssä kuljetaan polkua, jonka aikana ymmärrys saamelaisuudesta karttuu. Vasta lopuksi ollaan kaikkein pyhimmän, hengellisyyden äärellä, Valovirta pohtii.
Polku alkaa museon alakerran esivanhemmista, maailmojen välistä, maista ja muistojen poluista, mistä siirrytään yläkertaan. Vihreää kolonialismia käsittelevä osuus on tumma ja synkkä. Sieltä siirrytään valoon, oranssin lämpimään hehkuun. Koristeltu elämä esittelee saamelaisten koruihin, vaatteisiin ja käyttöesineisiin liittyvää estetiikkaa.
Polku päättyy turkoosinsiniseen hengellisyydestä kertovaan tilaan, jossa on esillä muun muassa Randi Maraisen Maaginen hopeapallo, joka kertoo lasta suojelevasta komsiopallosta, sekä Tomas Colbengtsonin pyhiä rumpuja.
KYSEESSÄ ON kaikkien aikojen laajin saamelaisen nykytaiteen ja duodjin eli saamenkäsitöiden näyttely. Esillä on 120 taideteosta yli 70 tekijältä eri puolilta Saamenmaata. Kokonaisuus on monipuolinen, mukana on niin maalauksia, duodjia, animaatio-, valokuva- ja videotaidetta, installaatioita kuin äänitaidettakin.
Esineiden joukossa on sellaisia, joiden käyttö on aikoinaan kielletty saamelaisilta, kuten kruunumainen naisen päähine sarvilakki eli ládjogahpir sekä saamelaisten hengellisyyteen liittyvä rumpu. Esineisiin liittyvää kulttuuria on taiteen avulla vähitellen saatu elvytettyä.
Kuvataiteilija Outi Pieski on tutkinut yhdessä tutkija Eeva-Kristiina Nylanderin kanssa sarvilakin historiaa ja naiset ovat järjestäneet työpajoja, joissa käsityöperinnettä on elvytetty. Näyttelyssä on mukana Pieskin teos Ládjogahpir-projekti: 47 etsityintä esiäitiä, joka koostuu 48 valokuvavedoksesta, joista kukin kuvaa eri alueiden sarvilakkeja. Colbengtson on tutkinut saamelaisiin rumpuihin liittyviä perinteitä. Esillä on useita rumpuja, joista yhtä yleisökin saa kokeilla.
Koordinaattori Valovirralle teoksista läheisin on Ládjogahpir-kollaasi, sillä yksi sarvilakeista on kuulunut hänen Tenojokilaaksossa asuneelle esiäidilleen.
– Oman esiäidin lakin näkeminen saa minut aina herkistymään. Suurin osa sarvilakeista on museokokoelmissa. Esiäitini lakki on meillä suvun hallussa, Valovirta kertoo.
Eanangiella – Maan kieli Oulun taidemuseossa 3.5.2026 saakka.
Lue myös:
Saamelaistyön neuvottelukunnan asemaa halutaan vahvistaa kirkon toiminnassa
Ilmoita asiavirheestä