
Mielenterveyden haasteita, päihteiden käyttöä, velkaantumista, rikoksia ja yksinäisyyttä. Kun ihminen menettää kotinsa, taustalla on usein koko joukko ongelmia.
– Asunnottomuus on hädän näkyvin seuraus, sanoo diakoniatyöntekijä Kaisa Jaakkola Oulun seurakunnista.
Päihde- ja kriminaalityön diakonina työskentelevä Jaakkola tapaa asunnottomia työssään viikoittain. Hän kohtaa heitä sekä asiakastapaamisissa että Askel-toiminnassa, joka on Oulun seurakuntien ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhdessä järjestämä matalan kynnyksen palvelu. Kerran viikossa Jaakkola päivystää yhdessä päihdepalvelujen sairaanhoitajan kanssa ja auttaa tulijoita esimerkiksi päihteisiin ja asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta.
Pitkään Suomessa asunnottomuus väheni, mutta viime vuosina suunta on kääntynyt. Asunnottomien määrä on kasvanut jo kahtena peräkkäisenä vuotena. Vuonna 2025 asunnottomuus lisääntyi 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tiedot käyvät ilmi ympäristöministeriön alaisen Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen (Varke) selvityksestä.
Tilastojen perusteella asunnottomuus on erityisesti suurten kaupunkien ongelma. Noin puolet Suomen asunnottomista elää Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Seuraavina tulevat Vantaa, Jyväskylä, Oulu, Kuopio ja Lahti. Suhteessa väestömäärään asunnottomia on eniten Turussa, Tampereella, Vaasassa ja Kotkassa.
Väkiluvultaan suurimmista kaupungeista Oulu ja Kuopio ovat ainoat, joissa asunnottomuus ei viime vuonna lisääntynyt.
Oulussa yksin eläviä asunnottomia on selvityksen mukaan 140 ja pitkäaikaisasunnottomia kuutisenkymmentä. Jaakkola tosin epäilee, etteivät kaikki asunnottomat välttämättä näy tilastoissa.
ASUNNOTTOMUUDEN LISÄÄNTYMISEN Jaakkola arvelee kertovan ihmisten ongelmien kasautumisesta, asumisen kallistumisesta sekä erilaisiin tukiin tehdyistä leikkauksista
– Oulusta on todella vaikea löytää kohtuuhintaista asuntoa. Kun Kelan rajoja on kiristetty, liikkumavaraa asunnon löytämiseen on entistä vähemmän.
Hyvääkin kehitystä on toisaalta tapahtunut. Jaakkolan mukaan Oulussa on viime vuosina alettu entistä vahvemmin soveltaa asunto ensin -periaatetta. Sen mukaan asunto on perusta kuntoutumiselle ja perusoikeus, jota ei tarvitse ansaita.
Viime vuonna Ouluun avattiin tällä periaatteella toimiva Rinnekotien yksikkö. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue perusti kuntoutusyksikön asunnottomille päihteiden käyttäjille. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret.
– Oma koti ja oma ovi, jonka saa lukkoon, synnyttää turvaa, joka kantaa arjessa. Silloin voi alkaa miettiä muita asioita.
Yhteiskunnan pitäisi Jaakkolan mielestä nyt pysähtyä kysymään, haluammeko vähentää asunnottomuutta vai olemmeko valmiita jättämään osan ihmisistä ulkopuolelle.
Seurakuntien roolina on tarjota tukea yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten kuntien, järjestöjen ja valtion kanssa. Tukea tarvitaan paitsi asunnon hankintaan myös asumistaitojen vahvistamiseen. Tavoitteena on, että tuki johtaisi pysyviin muutoksiin ihmisen elämässä.
Toisaalta myös ensiapua tarvittaisiin nykyistä enemmän. Oulun asunnottomien palvelukeskuksen 50-paikkainen yömaja on Jaakkolan mukaan yleensä täynnä.
– Isommille hätämajoitustiloille olisi tarvetta.
Isommille hätämajoitustiloille olisi tarvetta.
HÄTÄMAJOITUSTA ON Oulussa tarjottu kertaluonteisesti myös kirkossa. Viime lokakuussa Asunnottomien yönä Tuiran seurakunta toi kirkon pihaan saunan ja avasi kirkon ovet yöpymistä varten. Majapaikan lisäksi tarjolla oli iltapala ja aamiainen.
Nyt pitkään jatkuneiden pakkasta myötä herää kysymys, voisiko lämmitettyjä kirkkoja käyttää hätämajoitukseen myös muulloin?
– Se on ihana ajatus, Jaakkola sanoo, mutta toteaa heti perään, että käytännössä se olisi vaikeaa.
Majoituksen järjestämiseen tarvittaisiin myös henkilöstöä, eivätkä kirkkojen wc-tilatkaan ehkä riittäisi.
Mitä kirkko sitten voi tehdä?
– Meidän pitää kirkossa pitää ääntä ja puolustaa niitä, jotka ovat joutuneet asunnottomuuden tilanteeseen.
Lue myös:
Pääkirjoitus: Voisivatko kirkot tarjota lämmintä yösijaa vaikkapa kiertävällä periaatteella?
Ilmoita asiavirheestä
