Isien elämäkerroissa luetaan eräästä miehestä, joka piti itseään suurena pyhimyksenä. Kun hän tahtoi tietää, kuinka korkealla sijalla hän oli istuva taivaassa, osoitettiin hänelle muuan soittoniekka, jonka kaltaiseksi hänen piti pyrkiä. Mies heti tämän luo kysymään: Veikkonen, mitähän hyvää sinä teet? Soittoniekka vastasi: En mitään muuta kuin soittelen maalaisten tansseissa; kerran satuin näkemään, miten kumppanini aikoivat raiskata erään neidon, sen minä estin ja pelastin hänet.
Toisen kerran hän taas kysyi, kenen kaltainen hänen pitäisi olla. Silloin vastattiin hänelle: Kahden aviovaimon. Näiltä hän taas kysymään samoin kuin soittajaltakin: Mitkä ovat teidän hyvät tekonne? He vastasivat: Emme tiedä mistään erikoisen pyhästä elämästä; meillä on kotimme ja lapsemme, joita me hoidamme parhaamme mukaan, – me olemme koettaneet elää niin, ettemme koskaan keskenämme riitaannu ja toisiamme soimaa.
Silloin pyhä isä sanoi lähtiessänsä: Nyt tiedän, ettei saa halveksia mitään säätyä, vaikka se kuinka alhaiselta tuntuisi. Kaikissa oloissa voi Jumalaa palvella ja elää hurskaasti, ja hänelle on jokainen otollinen, joka vain häntä pelkää ja tekee oikein, olkoon missä säädyssä tahansa…
Kristityksi tuleminen ja Jumalalle kelpaaminen ei riipu ulkonaisista olosuhteista, vaan sydämen muutoksesta: tiedät Jeesuksen oikeaksi Vapahtajaksi ja luotat häneen, Jumalaa kiittäen ja ylistäen hänen armostansa. Silloin Jumalalle kelpaa ulkonainen elämä ja säätykin.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 89-90, SLEY, 1945.
Luther kertoo erakosta, joka eli vuosikausia yksinäisyydessä, kaukana pahasta maailmasta. Hän omistautui yksinomaan hengellisille harjoituksille. Kun hän sitten tahtoi tietää, kuinka pitkälle hän oli päässyt pyhityksessään, hän näki eräänä yönä näyn. Näyssä Jumala näytti hänelle läheisen kylän palvelustytön, johon hänen tuli verrata itseään. Hän kiiruhti matkaan ja kysyi palvelustytöltä, millaisia pyhiä tekoja tämä oli tehnyt. Mutta hän ei tiennyt mitään hyvistä teoista. Hän teki vain sen, mitä emäntä käski tekemään. Ja sitten hän kertoi, että kun hän kantoi halkoja, hän ajatteli Vapahtajaa, joka kantoi ristin hänen tähtensä ja joka kantoi myös hänen syntinsä ruumiissaan ristille. (1 Piet. 2:24)
Tämä lainaus Lutherilta löytyy ainakin ruotsalaisen herätyssaarnaajan C. O. Roseniuksen (1816─1868) hartauskirjasta ”Leipäset”, s. 13, jonka PerusSanoma Oy julkaisi vuonna 1990.
Me kiitämme sinua, Herra Jeesus Kristus, sillä sinä olet meidän turvamme elämässä ja kuolemassa. Me kiitämme sinua, että saamme panna kaikki syntimme sinun eteesi ja sinun ristinkuolemaasi muistaen luottaa anteeksiantamukseen. Tee tilaa meidän ahtaissa sydämissämme lähimmäisillemme, että mielellämme kantaisimme heidän kuormaansa ja antaisimme heille anteeksi kaiken, mikä ei heissä meitä miellytä.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 150, WSOY, 1965.
Elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Fil. 1:21
Elä Kristuksessa, niin olet jo taivaan esikaupungissa. Vain ohut seinä erottaa sinut ylistyksen maasta. Olet yhden tunnin purjehduksen päässä uuden Kanaanin rannasta.
William Rutherford, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.
Meillä ei ole syntien anteeksiantamusta muulla tavalla kuin Kristuksen tähden, uskon kautta.
Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 320, SLEY, 1942.
Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö.” Jes. 35:4
Pelko voi alkaa laantua siitä tietoisuudesta, että Jumala on tässä kaikessa kaiken keskellä. Hän hallitsee elämäämme ja sen ongelmia. Hän tulee pian ja auttaa. Olkaamme lujat, älkäämme pelätkö. Kaaoksessakin heijastuu Jumalan kädenjälki.
Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 37, Symbolum Oy, 2024.
TAIVAS AVOINNA
Kun olin perheeni kanssa lähdössä työhön Keniaan, sain hyvältä ystävältä kirjeviestin. Kirjeeseen hän oli liittänyt otteen Martti Lutherin saarnasta ja varustanut sen lyhyellä esipuheella: ”Jos joskus pitkällä matkalla tarvitset sielullesi virvoitusta, ota eväsvakkasesta vaikka tämä Lutherin sana: Kun taivas on avoinna, ei mitään puutu.”
Lutherin kirjoitus on sanomaa avatusta taivaasta. Tuo tervehdys oli ja on ollut jatkuvasti parasta matkaevästä, mitä olen saanut. Todella pitää paikkansa tämä sana: ”Kun taivas on avoinna – ei mitään puutu.
Olethan Sinä ystävä löytänyt tämän aarteen? Olethan oppinut löytämään ilosi ja rauhasi tässä sanomassa: Taivas on avoinna!
Millä perusteella me sitten voimme olla vakuuttuneita siitä, että taivas on avoinna? Millä perusteella pilvien peittäessä taivaan, ahdistuksen yllättäessä, väsymyksen keskellä tai synnin syyttäessä?
Vastaus on tässä: Kristus on sovintotyönsä kautta avannut meille syntisille taivaan. Ilman Kristusta taivas pysyy suljettuna. Synti erottaa meidät elävästä Jumalasta. Ja sielunvihollinen tekee kaikkensa pitääkseen meidät erossa taivaan ja maan Herrasta.
Siksi tarvitset uudelleen ja uudelleen vakuutuksen: Kristuksen veren kautta on taivas avoinna. Jeesus on täydellisen uhrin antanut Golgatalla, Hän on kuolemallaan kuoleman voittanut ja Hän on edellämme käynyt taivaaseen. Saat uskoa tämän sanoman omalle kohdallesi. Saat elää tästä evankeliumin sanomasta.
Kun taivas on avoinna, ei mitään puutu!
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 140-141, SLEY, 1982.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon (KR-38: valistakoon) sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. “Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan heille siunaukseni.” 4. Moos. 6:24-27.
Herran siunaus lienee tutuin jumalanpalveluksen loppuliturgiasta. Jumalanpalveluksesta on hyvä lähteä matkaan siunattuna. Herran Jeesuksen omana ja hänen suojelukseensa jätettynä.
Harvemmin olemme kuulleet tai lukeneet Raamatusta tuota suurta Jumalan lupausta heti siunauksen jälkeen: “Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan heille siunaukseni.” Herran siunaus on kuin verkko, joka heitetään suojaksi Jumalan omien ylle. Sen verkon läpi ei pääse mikään Taivaallisen Isän tietämättä ja sallimatta.
On puhuttelevaa huomata, että Herran siunaus ei ole jokin liturginen mantra, joka kuuluu mekaanisesti lausua jokaisessa jumalanpalveluksessa. Ei, vaan kun Herran kutsuma pappi lukee Jeesuksen nimeen kokoontuneen kansan ylle siunauksen sanat, he todella saavat siunauksen. Ei siksi, että he olisivat erityisen hyviä kristittyjä, vaan siksi, että Jumala on näin itse luvannut.
Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, s. 234, SLEY-Kirjat, 2005. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Nuoruudessani kuulin uskovien kristittyjen lausumana tämän herttaisen laulun sanoja: ”Sanasta kaikki kirkastuu, se pimeyden poistaa, Sen kautta sielut rikastuu, autuuden tavaroista.”
Kalle Jokinen, Kristus ja Hänen uskova seurakuntansa, s. 175, Evankelisluterilainen Todistajaseura, 2005.