Vihdin uusi kirkkoherra Tuomas Luoma sanoo pohtineensa paljon, muuttuuko ihminen

Tuomas Luoman kuva: Arto Vallivirta. Vihdin kirkon kuva: Wikimedia Commons

Vihdin seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi 19.11.2025 seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi Tuomas Luoman. Luoma sai äänestyksessä 22 ääntä ja toinen ehdokas, Vihdin seurakunnan vs. johtava kappalainen Krista Wedman, 4 ääntä.

Luoma aloittaa Vihdin seurakunnan palveluksessa maaliskuun alussa ja kirkkoherrana hän toimii 1.5. lähtien.

Luoma on työskennellyt aikaisemmin Oriveden seurakunnassa, Joutjärven seurakunnassa Lahdessa ja viimeksi Vantaalla Hämeenkylän seurakunnassa seurakuntapastorina. Vihtiin hän kuitenkin tulee ”tyhjän päältä”.

− Helmikuun vietän vapaana ilman työsuhdetta. Elämme vaimoni Marian kanssa lapsiperheen arkea ja hoidamme Evelin-tytärtämme.

LUOMA KERTOO, että ajatus papiksi ryhtymisestä kasvoi hänelle vähitellen ilman järisyttävää kertarysäystä. Aktiivinen toiminta nuoruusajan seurakunnassa Jyväskylässä kasvatti vastuuseen ja toiminnan järjestämiseen. Pikkuhiljaa kypsyi ajatus siitä, että samaa voisi tehdä enemmän ja myös ammatikseen. Odotukset papin työstä ovat täyttyneet.

− Tätä työtä ruokkii se, kun näkee, mitä vaikutuksia ihmisissä syntyy. On hienoa, kun näkee esimerkiksi nuoria, joissa syntyy sama rakkaus, johon pääsi itse myös nuorena osalliseksi.

Saman ajatuksen vastapuolena Luoma sanoo kokevansa papin työn raskaana silloin harvoin, kun tuntuu, että ihmiset eivät saa kirkosta mitään. Tosiasia on, että aina ei synny kontaktia eikä dialogia. Hän sanoo, että pitkät perinteet ja vahva sanoma eivät riitä, jos ihminen ei kiinnity niihin.

− Jokaisessa kohtaamisessa ja tilanteessa pitäisi muistaa, että se voi olla toiselle hyvinkin ainutlaatuinen ja erityinen tilanne. Se vaatii herkkyyttä.

Luomalla on teologian lisäksi toinen tutkinto sosiologiasta, jossa tutkitaan paljon ihmisten välistä vuorovaikutusta ja joka siten täydentää hyvin papin osaamista. Yhteiskuntatieteitä pidetään eksakteina tieteinä, joissa analyysit perustuvat myös laskelmiin ja taulukointiin. Myös Luoma on viettänyt aikaa kvantitatiivisten tutkimusaineistojen parissa. Tilastoja hän pitääkin tärkeinä.

Mutta mittaavatko tilastot onnistumista papin työssä?

− Pidän tärkeänä, että kirkossa laaditaan tarkkoja tilastoja esimerkiksi osallistujamääristä. Mutta kohtaamisten merkitystä tilastot eivät kerro. Pieni tilaisuus voi olla paljon merkityksellisempi osallistujille kuin jokin iso tilaisuus.

”Luottamus on yhdistelmä oikeudenmukaisuutta, johdonmukaisuutta ja empatiaa.”

TILASTOJA VOIDAAN aina tulkita monella tavalla. Luoman mukaan esimerkiksi kirkon jäsenmäärän aleneva kehitys ei kerro koko totuutta. Hänen mukaansa tilanne ei ole niin huolestuttava kuin tilastoista voisi päätellä. On paljon ihmisiä, jotka eivät virallisesti kuulu kirkkoon, mutta jotka kuitenkin ovat kirkon vaikutuspiirissä.

− Luottamus on yhdistelmä oikeudenmukaisuutta, johdonmukaisuutta ja empatiaa. Tämän kun muistamme kirkossa, niin pystymme olemaan vaikuttavia toimijoita jatkossakin.

Luoma sanoo, että monet odottavat kirkolta yhteisöllisyyttä. Pitää siis luoda tilanteita, joissa ihmiset voivat tavata ja tulla kohdatuiksi, ja nykyisin kohtaamiset voivat tapahtua myös verkossa. Luoma on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä ja pitää sitä tärkeänä työmuotona.

− Monet pohtivat suhdettaan uskoon kotona ilman osallistumista seurakunnan tilaisuuteen. Esimerkiksi nuorille on tärkeää antaa mahdollisuus rauhassa tutkia ja perehtyä vapaasti hengittäen. Sosiaalinen media on tähän hyvä kanava.

Sosiaalinen media toimii
huumorin ja kepeyden lähteenä.

PALJON ON puhuttu siitä, että nuoret käyttävät somea liikaa ja ovat liian riippuvaisia älylaitteista. Suosituksia on annettu ja rajoituksia puuhataan. Helposti unohtuu, että monelle aikuisellekin voisi olla hyvä vähentää verkossa roikkumista.

Tuomas Luoma sanoo, että hänelle some on yksi tapa seurata, mitä maailmalla tapahtuu. Uutisvyöryn vastapainona some toimii myös huumorin ja kepeyden lähteenä.

− Sieltä saa helposti pienen hetken naurut ja hengähdyksen isojen asioiden keskelle.

Työmuotona sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Oikein käytettynä se lisää ymmärrystä ja avaa silmiä. Luoma pitää somea merkittävänä kanavana ymmärtää monien nuorten elämää.

Omissa some-julkaisuissaan Luoma käyttää paljon huumoria. Hän sanoo, että huumorin kautta kirkko näyttäytyy helpommin lähestyttävänä.

− Palautetta on tullut kaikkein eniten niiltä, joilla on jotenkin vaikeaa. Huumori on ollut kuin armon kokemus, joka on antanut voimaa. Sosiaalinen media ei tietenkään ole ratkaisu kaikkeen, mutta se voi saada ihmisen eteenpäin.

Kirkkoherranakin Luoma aikoo jatkaa somen käyttöä ja myös huumorin viljelemistä. Hän sanoo, ettei kirkkoherran arvovalta siitä kärsi.

− Kaikki lähtee sopivasta rytmistä ja tasapainosta. Hartausmateriaalit ja huumori täydentävät toinen toisiaan. Erilaisille asioille on aikansa ja paikkansa myös kirkkoherrana.

MUUTTUUKO IHMINEN, ja mihin suuntaan, lauloi aikoinaan Georg Ots. Samaa sanoo Tuomas Luoma pohtineensa koko elämänsä ajan. Vastaus on ilmeinen, totta kai ihminen muuttuu, mutta oleellista on huomata, että jotain aikaisemmasta kulkee aina mukana.

− Työssäni olen huomannut, että monet ideat olivat idullaan jo seurakuntanuorena. Olen oppinut, kasvanut ja muuttunut vuosien varrella, mutta jossain määrin mikään ei ole muuttunut ollenkaan.

Lue myös:

Pyhtään uusi kirkkoherra Tuomi Larvi on hiljaisuuden viljelijä, joka myös saarnaa mielellään

Vetelin tuleva kirkkoherra Asko Kantola haluaa turvata pienen seurakunnan itsenäisyyden

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSeurakuntien tasa-arvotyön kehittäminen: malli on valmis mutta otetaanko se käyttöön?

Ei näytettäviä viestejä