Ainakin Suomen uutisvirrassa on sotien, poliittisten ja taloudellisten kriisien sekä monenlaisten yhteiskuntien levottomuuksien ja luonnonkatastrofien alle jäänyt miltei huomiotta se, että ihminen on 50 vuoden tauon jälkeen palaamassa Kuuhun.

Mikäli kaikki sujuu ennustetulla tavalla, laukaisee Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA kohti Kuuta Artemis II -lennon helmikuun 6. päivänä. Kymmenpäiväinen lento vie Orion-avaruusaluksen Kuuta kiertävälle radalle. Mukana on neljä astronauttia, joukossa ensimmäinen nainen ja ensimmäinen ei-amerikkalainen Kuuta kiertämässä.

Vaikka helmikuinen lento ei vielä laskeudu Kuun pinnalle, on ohjelman tarkoitus jatkossa Kuuhunkin laskeutua ja perustaa Kuuta kiertämään avaruusasema. Aikanaan on pyrkimyksenä toteuttaa myös vanha unelma, miehitetty lento kaukaiseen Marsiin.

1960- ja 1970-lukujen ensimmäiset avaruuslennot ja Kuussa käymiset ovat jo yli puolen vuosisadan takaista historiaa. Tuolloin niitä siivitti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kilpavarustelu ja muukin kilpailu maailman silmissä. Vuoden 1972 jälkeen ihminen ei ole Kuussa vieraillut. Avaruuslennot toki jatkuivat. Tuhannet Maata kiertävät eri tehtäviä hoitavat satelliitit sekä avaruusasemat ja kaukaisille planeetoille lähetetyt luotaimet ovat olleet ihmiskunnalle hyödyllisiä. Ja nyt ihminen on palaamassa Kuuhun.

Kuulennot, kuten avaruuslennot muutenkin, olivat oman aikansa huipputekniikan riemuvoittoja. Myöhemmin tuo teknologia muuttui monessa suhteessa myös kaupallisiksi menestyksiksi. Ilman avaruudessa ääneti liikkuvaa hienoa teknologiaa moni asia Maan päällä ei enää toimisi. Avaruudentutkimus on kuin vanhan sanonnan mukainen merenkulku: se on ollut välttämätöntä.

Ehkä ensimmäisten Kuun pinnalla lausuttujen sanojen kuuluvuus jäi heikoksi, mutta niiden kaiku ei ole täysin kadonnut.

Ensimmäiset kuulennot olivat paitsi Yhdysvaltojen ylivoiman ja rohkeuden demonstraatioita, myös koko ihmiskuntaa jollakin ideoiden tai ihanteiden tasolla yhdistäneitä kokemuksia. Neil Armstrong, ensimmäinen ihminen Kuun pinnalla, lausui kuuluisat sanansa valtavasta harppauksesta ihmiskunnalle astuessaan ensimmäisen kerran Maan seuralaisen pinnalle vuonna 1969. Sanat sanottiin maailmalle, joka oli demokratian, hyvinvoinnin ja kehityksen ohella tuolloinkin täynnä sotaa, diktatuureja, katastrofeja, pakolaisuutta ja pelkoja.

Ehkä ensimmäisten Kuun pinnalla lausuttujen sanojen kuuluvuus jäi heikoksi, mutta niiden kaiku ei ole täysin kadonnut. Siinä kuuluu myös viesti siitä, että lähiavaruuden ja laajan kosmoksen tutkiminen on ihmistä suurempi tehtävä, jossa huipputeknologiaan ja muihin resursseihin liittyvät myös monet poliittiset, jopa filosofiset ja teologiset ulottuvuudet.

Jos Artemis-lento Kuun ympäri onnistuu ja jos se saa onnistunutta jatkoa, asettuu ihminen todennäköisesti ajan myötä pysyvästi Kuuhun. Tässä uudenlaisessa ja varmasti valtaisan kalliissa hankkeessa on sen tuottaman teknologisen tiedon ja hyödyn ohella myös muita huikeita mahdollisuuksia hyvään. Vaikka kansainvälinen avaruudentutkimuksen yhteistyö on juuri nyt muutoksessa ja suurvaltojen kilpailu on jälleen siirtymässä entistä enemmän myös avaruuteen, ajavat toiminnan mittavat kustannukset vauraimpiakin kansakuntia jossain vaiheessa jälleen lisääntyvään yhteistyöhön.

Avaruudentutkimus valtavine näkyineen ei ole mikään ikuisen onnen ihmelääke: ihminen ei tähänkään mennessä ole osoittanut suurta kykyä rauhan ja yhteistyön pysyvään säilyttämiseen. Siitä huolimatta voidaan uusien merkittävien saavutusten toivoa parhaimmillaan sittenkin myös yhdistävän ihmiskuntaa, joka tällä hetkellä näyttää syöksyvän monin tavoin kohti omaa tuhoaan. Maan pinnalla kamppailevan ihmiskunnan olisi lopulta ymmärrettävä, että sen vastuu elämisen edellytysten säilymisestä Maapallolla on yhteinen. Avaruuden valloittamisen velvoittava edellytys on siten sotien lopettamisen ohella myös köyhyyden, nälän ja toivottomuuden voittaminen.

Lue myös:

Pääkirjoitus: Trumpiin verrattuna Kiina on aikuinen mutta puhtoinen se ei ole

Pääkirjoitus: Kirkolta on puuttunut tahtoa ja puhtia olla vaikuttaja