Katri Kuusikallio eli lapsuutensa ja nuoruutensa esikoislestadiolaisen herätysliikkeen parissa. Liikkeestä irtautumisen jälkeen hänestä on tullut pappi ja uskontojen välisen rauhan rakentaja. Kuusikallio on sitoutunut yksinkertaiseen elämään Franciscus Assisilaisen jalanjäljissä. Hänen elämänsä keskeisin periaate on, että aina pitää kulkea kohti sitä, mikä lisää rakkautta.

Kuusikallioiden koti sijaitsee kerrostalossa Järvenpään keskustan tuntumassa. 1950-luvulla rakennetun talon rappukäytävässä huomion kiinnittävät tyylikkäät pyöreät ikkunat.

Aloitamme kahvikupposten ääressä keskustelun Katri Kuusikallion lapsuudesta. Perhe kuului esikoislestadiolaisiin. Isän puolella esikoisia on ollut suvussa jo monessa polvessa.

– Äitini taas liittyi yhteisöön vasta kun olin lapsi. Herätysliikkeen kielellä hän teki parannuksen. Silloin perheemme elämäntapa muuttui huomattavasti.

Esikoislestadiolaiset viettivät aikaa pitkälti oman herätysliikkeen väen kanssa. Säännöt olivat tiukat. Minkäänlaista musiikkia ei kuunneltu, television katselusta puhumattakaan. Jopa urkumusiikki oli pannassa.

– Vanhoillislestadiolaisten kanssa ei oltu tekemisissä. Taisi olla vähän kilpailuakin siitä, kenen usko on aidompaa, Kuusikallio muistelee.

Esikoisuus on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin. Liikkeeseen kuuluu Suomessa noin 10 000 ihmistä.

Rakkautta ja hyväksyntää isovanhemmilta

Katri Kuusikallio on myöhemmin miettinyt, että hän eli lapsena ja nuorena monenlaisten ristiriitojen paineessa.

– Olin aika taitava olemaan eri kuplissa. Nuo kuplat eivät välttämättä kommunikoineet lainkaan keskenään.

Yksi kuplista oli äidin vanhempien koti, jossa Katri vietti kesäisin paljon aikaa. Isovanhemmat olivat perusluterilaisia.

– Koin vahvasti, että sain heiltä varauksetonta rakkautta ja hyväksyntää.

Kesäviikkojen aikana tehtiin asioita, joita ei tapahtunut omien vanhempien kanssa. Katsottiin muun muassa televisiota.

– Kävimme Linnanmäen huvipuistossakin. Salasin asian vanhemmiltani.

Esikoislestadiolaisen yhteisön lisäksi Katri viihtyi hyvin myös kotipaikkakuntansa luterilaisessa seurakunnassa. Hän halusi sen järjestämään rippikouluun.

– Vanhemmat päästivät minut sinne, kunhan en kiinny seurakuntaan liikaa. Soitinkin kerran riparilta äidille ja pyysin häneltä anteeksi, kun minulla oli ollut liian hauskaa ja koskettavaa.

Riparin jälkeen Kuusikallio oli kaksi kertaa isosena.

– Olisin halunnut olla enemmänkin mukana luterilaisen seurakunnan nuorisotyössä. Koin toiminnan siellä vapauttavana.

Sitten tuli aika käydä vanhempien kanssa vakavahenkinen keskustelu. He sanoivat tyttärelleen, että esikoislestadiolainen tapa uskoa on se oikea. Katri totteli ja palasi tiiviimpään yhteyteen herätysliikkeen kanssa.

Oli vain yksi ongelma. Katri olisi kovasti halunnut olla mukana erilaisissa vastuutehtävissä.

– Niitä ei kuitenkaan meille tytöille ollut tarjolla muualla kuin keittiössä.

Vähitellen seurustelukin alkoi tulla ajankohtaiseksi. Esikoislestadiolaisten toiveena on, että kumppani löytyisi oman liikkeen piiristä.

Katri tutustui herätysliikkeen sisällä nuoreen mieheen, Visaan. Rakkaus syttyi.

– Olemme edelleen onnellisesti yhdessä, hän hymyilee.

Teologian opiskelu herätti vastustusta

Katri Kuusikallio kertoo olleensa koulussa kympin oppilas. Lahjoja riitti, mutta häntä ei kannustettu opiskelemaan. Perheen perustamista pidettiin esikoislestadiolaisten keskuudessa ykkösasiana.

Piti olla myös ammatti, joka liikkeen sisällä hyväksyttiin.

– Tykkäsin ompelemisesta ja lähdin opiskelemaan vaatetusteknikoksi. Valmistuin ammattiin ja ensimmäinen lapsemme syntyi samaan aikaan.

Herätysliikkeen kautta Katrille järjestyi työpaikka vaatetusalalta. Hän kaipasi kuitenkin elämäänsä jotakin muuta.

– Paras koulukaverini oli mennyt lukiosta suoraan yliopistoon. Minua kiinnosti kovasti teologia. Tiesin kuitenkin, ettei sen opiskelu ollut hyväksyttyä liikkeemme piirissä.

Katri Kuusikallio päätyi kompromissiin. Hänellä oli jo hankittuna yhteisön hyväksymä ammatti. Siinä sivussa voisi lähteä opiskelemaan Helsingin yliopistoon, ihan vain kiinnostuksesta teologisiin kysymyksiin.

Nuoren naisen ratkaisua ei kuitenkaan otettu hyvin vastaan.

– Sain liikkeen sisältä palautetta viesteillä ja myös kasvokkain. Varoiteltiin, että kun lähden opiskelemaan teologiaa, menetän uskoni.

Myöskään Katrin vanhemmat eivät olleet tyytyväisiä tyttärensä ratkaisusta. Isä sanoi sen ääneen, äiti vaikeni asiasta.

Kaikkein tärkeintä on rakkaus

Kaikesta huolimatta Katri Kuusikallio otti vastaan opiskelupaikan Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Tämän seurauksena esikoislestadiolainen yhteisö ei ollut enää yhteydessä Katriin ja Visaan. Heidät suljettiin hiljalleen liikkeen ulkopuolelle.

”Onko helvettikään pahempi asia, kuin se, että sinut jätetään yhteisösi ulkopuolelle?”

Katri alleviivaa, että hän ei koskaan suunnitellut eroavansa liikkeestä. Asiat vain etenivät tiettyyn suuntaan.

– Minulle tuli tuolloin sellainen olo, että olen täysin yksinäni jossakin pimeässä tähtitaivaan alla. Onko helvettikään pahempi asia, kuin se, että sinut jätetään yhteisösi ulkopuolelle?

Lohtua antoi yksi ajatus.

– Jeesuskin oli todellinen ihminen. Hän on kokenut nämä kaikki samat tunteet.

”Ihmiset tekevät asioita väärin, mutta Jumalan täytyy olla hyvä.”

Pahaa oloa lisäsi se, että samoihin aikoihin Katrille hyvin läheinen ja hyväksyvä mummo kuoli.

– Siinä kohtaa elämääni jouduin pohtimaan tapahtuneita asioita syvältä. Kävin useita vuosia terapiassakin.

Katri Kuusikallio päätyi pohdinnoissaan siihen johtopäätökseen, että rakkaus on kaikkein tärkeintä. Tämä ajatus muodostui kipeän prosessin aikana hänen elämänsä keskeiseksi tienviitaksi.

– Ihmiset tekevät asioita väärin, mutta Jumalan täytyy olla hyvä.

Pappiskutsumus löytyi

Uskonyhteisön jäätyä taakse Kuusikallion perheen elämä alkoi rakentua vähitellen uudenlaisista palikoista. Helppoa se ei ollut.

– Eihän meillä ollut mitään tietoa siitä, miten ollaan esikoislestadiolaisten ulkopuolella. Mistä ylipäätään toisten kanssa puhutaan?

Teologian opiskelut olivat Katrille hyvin mieluisia. Ne eivät kuitenkaan edenneet kovin nopeasti, mikä oli ollut alkuperäinen suunnitelma.

Haaveita pappeudesta Katrilla ei vielä tuossa vaiheessa ollut.

– Sitten lähdimme Suomen Lähetysseuran harjoittelujaksolle Etiopiaan. Siellä minulle todettiin, että sinusta tulee hyvä pappi.

Katri Kuusikallio alkoi pohdiskella, että pappeus voisi sittenkin olla hänen kutsumuksensa.

– Olin pitkään kaivannut ja rukoillut lahjoilleni käyttöä.

Suomeen palaamisen jälkeen Katri viimeisteli opintonsa varsin nopeasti ja sai pappisvihkimyksen.

Vielä siinäkin vaiheessa entinen yhteisö muistutti itsestään. Tuore pappi sai vähemmän mukavaa postia ja mailiviestejä. Tuli myös painostavia puhelinsoittoja.

– Eräs soittaja vihjaili, että hänen tuttavapiiriinsä kuuluu vaikutusvaltaisia kirkon ihmisiä.

”Nuorena elämä herätysliikkeessä oli hyvin yhteisöllistä ja kavereita oli paljon. Kävimme porukalla seuroissa ympäri maata ja Pohjoismaissakin.”

Varsinaisia traumoja ei jäänyt

Katri Kuusikallio aloitti papin työnsä hiukan aralla mielellä. Työ jännitti, ja sekin mietitytti, tuleeko paine esikoislestadiolaisten suunnalta jatkumaan.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Papin työ osoittautui mieluisaksi. Katri on työskennellyt pitkään muun muassa Järvenpään seurakunnan yhteiskunnallisen työn pappina.

– Välillä olimme lähetystehtävissä Tansaniassa.

Kun Kuusikallio nyt arvioi aikaansa esikoislestadiolaisessa liikkeessä, mieleen tulee monenlaisia asioita. Ikävien asioiden ohella muistiin jäi huomattavasti myönteisiäkin.

– Elämä herätysliikkeessä oli hyvin yhteisöllistä ja kavereita oli paljon. Kävimme porukalla seuroissa ympäri maata ja Pohjoismaissakin. Myös jotkut saarnat puhuttelivat minua ja saivat ajattelemaan asioita.

Entä syntyikö haavoja siitä vuosien prosessista, jossa tapahtui irtaantuminen oman elämän kannalta keskeisestä uskonnollisesta yhteisöstä?

– Traumoja siitä ajasta ei jäänyt, mutta joitakin kipuja kyllä. Yksi niistä on se, että en kelpaa omalle taustayhteisölleni papiksi, Kuusikallio sanoo.

Uskontojen välistä yhteistyötä

Katri Kuusikallio on toiminut viimeiset kuusi vuotta tehtävässä, jossa hänellä on hyötyä omasta taustastaan. Hän työskentelee USKOT-foorumin toiminnanjohtajana.

Kyseessä on vuonna 2011 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka edustaa kahdeksaa maassamme toimivaa uskontoa. Joukossa on muun muassa muslimien, juutalaisten, buddhalaisten ja hindujen yhteisöjä.

Kuusikallion mukaan USKOT-foorumissa ei käydä teologista väittelyä.

– Keskeinen tehtävämme on rakentaa rauhaa. Kaikki lähtee dialogista, siitä että ihmiset tulevat yhteen, tutustuvat toisiinsa ja jakavat samoja arvoja. Yksi niistä on toisten pyhien asioiden kunnioittaminen.

”Kyllä Suomella on opittavaa siinä, miten eletään fiksusti toisten uskontojen kanssa.”

Toiminnanjohtajaa harmittaa, että suomalaisessakin mediassa uskonnot pompahtavat otsikoihin useimmiten äkillisesti jonkun kohun myötä.

– Pitäisi ymmärtää uskontojen merkitystä laajemmin ja asiantuntevammin. Usko on sekä Suomessa että maailmalla yhä useammille ihmisille voimavara ja toivon antaja.

Kuusikallio suree, että meillä on edelleen huomattavan suurta uskontoihin kohdistuvaa vihaa ja ennakkoluuloja verrattuna moniin muihin maihin.

– Tämä ei vastaa yleistä sivistysvaltion tasoa. Kyllä Suomella on opittavaa siinä, miten eletään fiksusti toisten uskontojen kanssa.

Aika usein julkisessa keskustelussa uskonnot leimataan ilmiöksi, joka on historian aikana synnyttänyt lukemattomia sotia. Kuusikallio huomauttaa, että mikään uskonto ei hyväksy väkivaltaa.

– Rauha on jokaisen uskonnon ytimessä, jos asiaa oikein tutkitaan.

Yksinkertaista elämää fransiskaanien hengessä

Vajaat kaksikymmentä vuotta sitten Katri Kuusikallion hengellinen elämä sai vielä yhden mausteen lisää.

Hän kuuli ystäväpariskunnalta fransiskaanisesta kolmannesta sääntökunnasta. Se koostuu eri maissa asuvista maallikoista ja papeista, jotka elävät fransiskaanista hengellisyyttä todeksi osana sääntökuntaa omassa arkielämässään. Inspiraation lähteenä on Italiassa 1200-luvulla elänyt pyhä Franciscus Assisilainen.

– Olemme antaneet loppuelämän lupauksemme. Niillä sitoudumme yksinkertaiseen elämäntapaan, joka perustuu rukoukseen ja palveluun.

Franciscus opetti, että ihmisen tulee elää sopusoinnussa luonnon kanssa.

– Hän myös hylkäsi vapaaehtoisesti vaurauden sekä korosti köyhyyttä ja kohtuullisuutta. Syyt eivät olleet vain sosiaalisia, vaan myös ekologisia.

Katri kertoo, että kaipaus yhteyteen, rukoukseen ja luontoon ovat tavallaan hänelle tuttuja jo lapsuuden esikoislestadiolaisuudesta.

– Lisäksi on tullut iloa sekä kutsumus uskon aktiiviseen ilmaisemiseen.

Fransiskaanien ajatukset resonoivat yleisemminkin tässä ajassa.

– Yksinkertaistaminen ja yhteisöllisyys puhuttelevat. Nuoria aikuisiakin tulee sääntökuntaan mukaan yhä enemmän.

Franciscuksen ajatusmaailmassa tärkeää on, että rukouksesta edetään kohti toimintaa.

Katri Kuusikallio ei halua lähteä neuvomaan, mitkä ovat kunkin kohdalla niitä oikeita tekoja, jos ajatellaan esimerkiksi luomakunnan varjelemista.

– Jokainen löytää oman tapansa. Aktivismin ei tarvitse olla mielenosoitukseen osallistumista. Joku voi kierrättää, joku toinen taas jakaa puutarhastaan omenia toisille.

Olemme loppuun asti keskeneräisiä

Monenlaisia elämänvaiheita kokenut Katri Kuusikallio on nyt 58-vuotias. Hän kertoo nykyisin mittaavansa asioita yhdellä mittatikulla: Tulee aina mennä kohti sitä, mikä lisää rakkautta ja yhteyttä toisten kanssa.

– Olen kiitollinen, että tieni on johtanut USKOT-foorumin toiminnanjohtajaksi. Saan olla rakentamassa rauhaa, vaikka se onkin vaikeampaa kuin etukäteen luulin, Kuusikallio miettii.

Kuusikallio on alkanut ajatella, että elämän tarkoitus ei ole olla vain onnellista ja merkityksellistä, kuten usein muodikkaasti sanotaan.

– Elämään kuuluu aina myös kipujen ja ristiriitojen kantaminen ja jakaminen. Niihin ei saa kuitenkaan upota, vaan meidän tulisi yhdessä etsiä ratkaisuja.

Katri Kuusikallio ei usko, että rankkojen asioiden läpikäymisen seurauksena meistä tulisi ihmisinä jotenkin valmiita.

– Yhteyttä ja rakkautta välillemme luovat ihmisyyden kipu ja haavoittuvuus. Me säilymme loppuun saakka keskeneräisinä.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 1/2026.

Ilmoita asiavirheestä