Pohjoisafrikkalainen roomalainen kirkkoisä, Hippo Regiuksen piispa Aurelius Augustinus (354–430) on yleisen käsityksen mukaan merkittävin länsimainen kirkkoisä. Hän on saanut kirkolta arvonimen Armon opettaja (Doctor Gratiae). Hänen vaikutuksensa myöhempään läntiseen teologiaan on ollut suunnaton.
Augustinus kirjoitti useita klassikoiksi jääneitä teoksia. Hänen pääteoksenaan pidetään vuosina 413–426 laadittua Jumalan valtiota, jonka kokonaan tarkistettu ja uudistettu suomennos ilmestyi viime syksynä. Erittäin laaja teos on suomennoksena jaettu kahteen eri niteeseen.
Jumalan valtion kirjoittamisen taustalla on murenevan Rooman imperiumin väestöä antiikin ajan viimeisinä vuosikymmeninä järkyttänyt tapahtuma. Länsigoottien päällikkö Alarik joukkoineen valloitti ja ryösti vuosisatoja viholliset torjuneen Rooman kaupungin vuonna 410.
Jumalan valtiossa on 22 kirjaa. Niistä kymmenen ensimmäistä on suunnattu pakanuutta vastaan. Viidessä ensimmäisessä kirjassa Augustinus vastaa väitteeseen, jonka mukaan Rooman tuhon syy olisi ollut roomalaisten kristinuskoon kääntymisestä johtunut vanhojen roomalaisten jumalien palvonnan laiminlyöminen. Kirjoissa 6–10 hän arvostelee väitettä, jonka mukaan maailman onnettomuuksista huolimatta perinteisiä pakanallisia jumalia pitäisi iankaikkisuuden vuoksi kuitenkin palvoa.
Suurteoksen jälkimmäisessä osassa kirkkoisä luo pelastushistorian näkökulmaa tulkiten valtaisan filosofis–teologisen näyn ihmiskunnan kahdesta valtiosta. On ensinnäkin olemassa Jumalan valtio, niiden ihmisten yhteisö, jotka hylkäävät maailman ja omistavat elämänsä Jumalalle ja Hänen tahtonsa mukaiselle elämälle. He ovat vaeltavaa Jumalan kansaa, muukalaisia maan päällä.
Sitten on olemassa Ihmisten tai Maallinen kaupunki tai valtio. Sen perustajana Augustinus pitää jo veljesmurhaajaa Kainia. Maallisessakin valtiossa voi olla hyviä pyrkimyksiä, mutta ne eivät ole ikuisia. Kaupunki hankkii itselleen kuolemaa tuottavia voittoja.
Jälkimmäisen osan kirjat kertovat molempien valtioiden synnystä, niiden rinnakkaiselosta tässä maailmassa ja kaupunkien loppuvaiheista ja viimeisistä tapahtumista.
Augustinus oli saanut hyvän oman aikansa klassisen reetorin koulutuksen. Hän on filosofina ja teologina hämmästyttävän laaja-alainen ja osaava ajattelija. Hän käsittelee keskeisiä teemoja antropologian, soteriologian ja monen muun tieteenalan keinoilla. Hän hallitsee Raamatun ohessa filosofian historian, eikä arkaile jakaa sen ajattelijoita vuohiin ja lampaisiin. Myös kristinuskon kilpailijat, kuten roomalainen pakanuus ja Augustinukselle tuttu manikealaisuus, saavat kirjassa tuomionsa.
Lisäksi latinan kielen käytössä Augustinus oli suvereeni kielen mestari, mikä kirjan suomentajan Heikki Koskenniemen mukaan ei käännöksessä aina edes voi näkyä.
Jumalan valtio on yksi länsimaisen filosofisen ja teologisen ajattelun perusteoksista. Sen vaikutushistoria on ollut merkittävä ja kestävä. Siksi olisi suotavaa, että teologit ja papit tarttuisivat kirjaan ja nauttisivat ravitsevaa syvällisen ajattelun nektaria suoraan klassisen teologisen nerouden lähteeltä.
Aurelius Augustinus:
Jumalan valtio I–II. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Gaudeamus 2025.
1 165 sivua.