Siitä lähtien kun elokuvia on tehty, on niissä esitetty ja käsitelty uskonnollisia aiheita. Ensimmäinen Jeesus-elokuva, La Passion du Christ tehtiin Ranskassa jo 1897. Vaikka uskontoja, Raamattua, hengellisyyttä ja uskonnollisia kysymyksiä on käsitelty monilta eri kanteilta, on mielikuva uskontoaiheisista elokuvista pitkälti jumiutunut tyypillisiin ”miekka ja sandaali” -henkisiin raamattukuvaelmiin, jotka harvoin jättävät 2000-lukulaisen katsojan mielikuvitukselle tilaa.
18.12. Suomen Kuvalehdessä julkaistussa Ihme elokuvia -artikkelissaan Kalle Kinnunen erittelee mielenkiintoisesti yhdysvaltalaisen kristillisen elokuvan nykytilaa. Raamattuvyöhykkeeltä löytyy rahaa ja valmiit maksavat yleisöt, joten tietynlaisten elokuvien tehtaileminen pysyy käynnissä ja katsojia riittää. Suomalaisten katseet kääntyivät kohti kyseistä lajityyppiä jälleen kerran viimeistään suomalaisen Jaakko Ohtosen tultua kiinnitetyksi Mel Gibsonin kohutun Passion of the Christin (2004) jatko-osaan The Resurrection of the Christ.
On kuitenkin syytä muistaa, että kaikki kiinnostava uskontoaiheinen elokuva EI tule Yhdysvalloista, eikä ole yksioikoisen tunnustuksellista tai evankelioivaa.
Koska joulun aikoihin Helsingin Sanomat puolestaan julkaisi listan sadasta parhaasta suomalaisesta 2000-luvun elokuvasta, päätti Kotimaa laatia listan viidestäkymmenestä katsomisen arvoisesta uskontoa käsittelevästä tai uskonnollisesta elokuvasta. Vaikka listan rajaus onkin painottunut länsimaiseen, kristinuskosta ammentavaan elokuvaan, mukana on myös muutamia muita uskontokuntia pohdiskelevia teoksia. Helsingin Sanomien tavoin elokuvat etenevät kohti tasokkainta.
Osa listan elokuvista löytyy helposti suoratoistopalveluista. Osaa kannattaa uteliaan etsiä elokuvaliikkeistä tai vaihtoehtoisesti verkkomyymälöistä.
50. Killing God (Matas a Dios, 2017, Espanja, ohj. Caya Casas)
Tyyliltään ja muodoltaan paikoin kömpelö espanjalaiselokuva lähtee televisioelokuvamaisesti liikkeelle esitellen kriisiytyneen perhekunnan, missä hengellisyyden escortteihin vaihtanut patriarkka ja pettämiskriisin kanssa kamppaileva pariskunta yrittävät illallistaa myrskyn keskellä. Pitojen ollessa absurdeimmillaan, juhlat keskeytyvät. Kylään saapuu itse Jumala.
Ilmeisesti M. Night Shamaylanin Knock at the Cabinille (2023, Yhdysvallat) esikuvana toiminut raina toimii paremmin ajatusleikkinä kuin elokuvana, mutta ansaitsee silti poikkeuksellisuutensa vuoksi tulla mainituksi.
49. The Sunset Limited (2011, Yhdysvallat, ohj. Tommy Lee Jones)
Cormac McCarthyn näytelmänsä pohjalta käsikirjoittama keskusteluelokuva on antoisa yhdessä huoneessa tapahtuva dialogi, missä nihilistinen itsemurhaa yrittänyt mies (Tommy Lee Jones) ja Samuel L. Jacksonin taiten tulkitsema uskovainen linnakundi taittavat peistä elämän mielekkyydestä.
Elokuva on nähtävissä HBO-suoratoistopalvelussa.
48. Maesta (2015, Espanja, ohj. Andy Guerif)
Voiko alttaritaulu muuttua eläväksi? Voiko triptyykki hengittää? Entä keskiaikainen seinämaalaus? Guerif saa teoksessaan keskiaikaisen kirkkotaiteen elämään ja koettelee elokuvan rajoja.
Oudon meditatiivinen installaatio rakentaa paljon pelkän kuvan ja idean varaan, mutta rohkeutensa vuoksi se on ainutlaatuinen tutkielma pyhiksi koetuista kuvista ja niiden voimasta.
47. Redeeming Love (2022, Yhdysvallat, ohj. DJ Caruso)
Hyvin löyhästi Vanhan testamentin Hoosean kirjasta juonensa lainaava epookki on oman lajityyppinsä esimerkkiteos. Turkulainen elokuvakirjoittaja Kalle Toivonen on eritellyt, että uskontoa on elokuvassa kärjistetysti käsitelty kahden ohjaajan oppeja seuraten: dreyeriläisessä pohtivassa ja taiteellisesti korkeatasoisessa hengessä, sekä demilleläiseen tyyliin, maailmallisia ärsykkeitä ja viettejä kitsastelematta hyödyntäen.
Cecil B. DeMille oli 1920-luvulta 1960-luvulta Hollywoodissa vaikuttanut ohjaajamaestro, joka keksi kiertää aikansa tiukkoja sensuurisäädöksiä ammentamalla aiheensa Raamatusta. Niin paljas pinta, eroottiset juonet ja väkivalta saivat kansallisen hyväksynnän.
Redeeming Love on oppikirjaesimerkki siitä, miten Raamattuun vetoamalla myydään paikoin hyvinkin tuhmaa elokuvaa suurille yleisöille. Vaikka aiheina olisikin lapsiprostituutio, väkivalta, paritus ja syvät seksuaaliset traumat, Hill Song -henkinen musiikki ja auringonnousukuvasto kykenee ilmeisesti ylevöittämään teosta siinä määrin, että se pääsee Yhdysvaltain markkinoille laajaan levitykseen vain 13-vuoden suositusikärajalla.
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta.
46. My Father My Lord (2007, Israel, ohj. David Volach)
Ortodoksijuutalaisesta kulttuuriympäristöstä on 2000-luvulla tehty lukuisia elokuvia ja sarjoja, nimenomaan siitä näkökulmasta, että miten yhteisö sietää poikkeavuutta tai kuinka yhteisöstä lähdetään. Myös Israelilaisen David Volachin elokuva asettaa kiehtovasti vastakkain uskon ja käytännön, mutta ammentaa asetelmansa poikkeuksellisesti Abrahamista ja Iisakista.
45. The Righteous (2021, Kanada, ohj. Mark O´Brien)
Entistä pappia ja tämän vaimoa riivaa suru. Viha, ahdistus ja syyllisyys voivat kuitenkin saada hyvin konkreettisia olomuotoja. Uskon ja epäuskon käsitteleminen kauhun rekisterissä näinkin kypsästi on harvinaista. Lopputuloksena on Ingmar Bergmanin hengessä tehty unitrilleri, joka on tuntuvasti velkaa myös Pier Paolo Pasolinin Teoremalle (1968).
44. The Exorcism of Emily Rose (2005, Yhdysvallat, ohj. Scott Derrickson)
2000-lukulaisen kauhun kärkinimiin, ainakin lipputulojen perusteella, kuuluva Scott Derrickson ohjasi uransa alkuvaiheessa tämän kauhun kliseitä ja oikeussalidraamaa yhdistelevän riivauselokuvan, joka lukeutuu lajityyppinsä onnistuneimpiin.
Eksorkismiaiheisia kauhuelokuvia on halki 2000-luvun valmistunut runsaasti ja Suomessakin useat niistä ovat saaneet jopa elokuvateatterilevityksen. Vaikka kyseessä ei ole millään mittapuulla ”suuri elokuva”, on tosielämän tapauksesta ammentava elokuva ryöstöviljellyn kauhun alalajin mielenkiintoisimpia esityksiä tällä vuosituhannella.
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta, Google Playsta ja Apple TV:sta.
43. Mary (2005, Yhdysvallat, ohj. Abel Ferrara)
Ferraran metaa lähentelevässä elokuvassa Maria Magdaleenaa näyttelevä näyttelijä sairastuu Jerusalemin syndroomaan ja uppoaa rooliinsa niin, että todella kokee olevansa Maria Magdaleena. Poliisielokuvan aineksia, teologista pohdintaa ja langanpätkiä sieltä täältä yhdistelevä teos on tyypillistä Ferraraa, mutta epätyypillistä uskontoaiheista elokuvaa.
42. Padre Pio (2022, Yhdysvallat, ohj. Abel Ferrara)
Eksentrisen elokuvatähti Shia LaBeoufin tähdittämä elokuva kertoo italialaisen pyhimyksen isä Pion tarinaa peilaten sitä rohkeasti aikansa yhteiskunnallisiin jännitteisiin ja kuohuntoihin. Katolilaisesta buddhalaiseksi kääntyneen Ferraran tuoreimpiin elokuviin lukeutuva teos vaikutti näyttelijäänsä niin vahvasti, että Shia LaBeouf liittyi katoliseen kirkkoon.
41. The Leech (2022, Yhdysvallat, ohj. Eric Pennycoff)
Kun moniongelmainen pastori haluaa jouluna toteuttaa Vuorisaarnan ihanteita, eivät seuraukset ole ylevöittävät. Hyvän tekemisen ongelmia banalisoiden esittelevä pienen budjetin elokuva kasvaa niin hirvittäväksi, että draamana käynnistyvä teos äityy psykologiseksi kauhuksi.
40. Siberia (2020, Italia, ohj. Abel Ferrara)
C.G. Jungin Punaisen kirjan innostamana syntynyt Siberia on Ferraran henkishengellinen sukellus muistoihin, uniin, identiteettiin ja kuoleman rajalle. Tenhoava matka on selittämätön: paljon jää ymmärtämättä, mitään ei alleviivata. Hengellisiin unikäsityksiin ja esimerkiksi Talmudin Unien kirjaan kytkeytyvä teos on kuin katsoisi toisen unta.
Elokuvan lataus on väkevä, ja pääosan Willem Dafoe roolissaan vangitseva. Tätä elokuvaa ei voi välttämättä ymmärtää, mutta harva elokuva vastaavalla tavalla käsittelee sielunliikkeitä ja ohutta rajaa tämän- ja tuonpuoleisen välillä.
39. Postia pappi Jaakobille (2009, Suomi, ohj. Klaus Härö)
Klaus Härön läpimurtoteos keräsi Suomessa suitsutusta heti ilmestyessään. Ilmeisesti sen suosio ei näytä laantumisen merkkejä, sillä elokuva valittiin aiemmin mainitulle HS:n listalle sijalle 32.
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta, Google Playsta ja Apple TV:sta.
38. Jeannette: The Childhood of of Joan of Arc (2017, Ranska, ohj. Bruno Dumont)
Useissa elokuvissaan hengellisyyttä ja mysteeriä lähestynyt ranskalainen kohahduttaja Bruno Dumont teki 2010-luvun lopulla Jeanne D`Arcin elämästä kertovan rock-musikaalin, joka jättää kokijalleen hölmistyneen epäuskoisen olon. Ei siksi, että lopputulos olisi varsinaisesti vaikuttava, vaan siksi, että elokuvan junnaava rock-musiikki, pastoraalinen kuvasto ja toisaalta musiikkivideomaiset tehokeinot synnyttävät niin älyvapaan dissonanssin, että heikompia hirvittää.
37. Narnian tarinat: Velho ja Leijona (The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe, 2005, Yhdysvallat, ohj. Andrew Adamson)
On ilahduttavaa, että 2000-lukulaisten hittifantasiaelokuvien Harry Pottereiden ja Taru Sormusten Herrasta -trilogian rinnalle saatiin yksi vertailua kestävä Narnia-filmatisointi. Vaikka elokuva on muodollisesti ”koko perheen viihdettä” ja valmiiksipureskeltua tavaraa, pääsee Aslanin hahmon jeesusmaisuus ja tarinan kristillinen pohjavire kauniisti oikeuksiinsa.
Elokuva on katsottavissa Disney+-suoratoistopalvelusta.
36. Doubt – Epäilys (2009, Yhdysvallat, ohj. John Patrick Shanley)
Oscar-ehdokkuuksia kerännyt huippunäyttelijöiden tähdittämä draama katolisesta koulusta, jossa seksuaalirikoksista syytetty pappi (Philip Seymour Hoffman) ja tiukkailmeinen nunna (Meryl Streep) ajauvat taisteluun vallasta kietoutuen epäilysten ja syytösten verkkoon.
Rakenteisiin ja katolisen kirkkohistorian pimeisiin nurkkiin kurkistava teos on sikälikin merkityksellinen, että sen teatteriversio tuli ensi-iltaan vain kaksi vuotta sen jälkeen kun hyväksikäyttöskandaali nousi Yhdysvalloissa julkisuuteen.
Elokuva on katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelusta.
35. Conclave (2024, Yhdysvallat, ohj. Edward Berger)
Vatikaaniin sijoittuva tyylitelty trilleri tekee maltillisemmin ja vailla suuria salaliittoja sen, mitä Dan Brown -filmatisoinnit yrittivät aiemmin eli luo kutkuttavaa jännitystä ja yllättäviä käänteitä Pietarin kirkon seinien sisällä. Edward Bergerin kiitelty elokuva lienee ensimmäinen konklaavi-aiheinen trilleri ja siksikin innostava airut alallaan.
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta, Google Playsta ja Apple TV:sta.
34. Luther (2003, Yhdysvallat, ohj. Eric Till)
Vuoden 2003 Luther-elokuva muistuttaa, että kirkkohistoriallisen elokuvan ei tarvitse välttämättä olla tylsä ja puiseva, kuten valitettavan monet lajityypin varhaisemmat edustajat väittävät.
33. Philomena (2013, Iso-Britannia, ohj. Stephen Frears)
Pieni pyhiinvaellus anteeksiantoon, sovitukseen ja sovintoon. Lastaan etsivä Judi Dench tekee elämänsä roolin.
Elokuva on katsottavissa kirjastojen Cineasterna-palvelusta.
32. Mad God (2021, Yhdysvallat, ohj. Phil Tippett)
Gustavé Doren ja Hieronymos Boschin näkyjä helvetistä ja Ilmestyskirjan maisemasta on jäljitelty elokuvissa joskus hyvin, ja useimmiten hyvin huonosti. Tippetin symbolirunsas visio on kuitenkin uskontoaiheisen taiteen kentällä uusi luku tässä ketjussa.
31. Noah (2014, Yhdysvallat, ohj. Darren Aronofsky)
Unelmien sielunmessu -elokuvallaan suuren yleisön tietoisuuteen tiensä raivannut Darren Aronofsky on kulkenut urallaan menestyksestä menestykseen. Siksikin raamattuepookin ohjaaminen vuonna 2014 saattoi tulla monelle yllätyksenä. Vaikka elokuva sinällään onkin hyvin tyypillistä Raamatusta ammentavaa toimintadraamaa, pitää se sisällään näkemyksellisiä kohtauksia eikä kaihda niitä oudoksuttujakaan yksityiskohtia, kuten jättiläisten poikia ja langenneita enkeleitä. Myös Aronofskyn visualisoima evoluutio-luomiskertomus-synteesi on kohtauksena erityinen.
Elokuva on katsottavissa Disney+-suoratoistopalvelusta.
30. Kaksi paavia (2019, Yhdysvallat, ohj. Fernando Meirelles)
City of God -elokuvallaan tunnetuksi tullut brasilialainen Meirelles teki kirkkohistoriaa kuvaamalla Netflix-filtterin lävitse ainutlaatuisen kapulanvaihdon. Kaksi paavia kuvaa kirkkoa murroksessa, kristinuskoa muuttuvassa maailmassa ja globaalin katolilaisuuden monia kasvoja elävästi.
Pääpaino on luonnollisesti kahdessa paavissa, joiden polkuja kuvataan paikoin siloitellen, paikoin siloittelematta. Kokonaisuus toimii kaikenikäisille.
Elokuva on katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelusta.
29. The Island (2006, Venäjä, Pavel Lungin)
Kirkollista suitsutusta Venäjällä kerännyt tummailmeinen kilvoittelukuvaus kertoo Kristuksen tähden houkasta, joka etsii sovitusta ja rauhaa. Erään arvion mukaan missään muussa elokuvassa ei lausuta yhtä monta kertaa Kristuksen rukousta kuin tässä.
28. Adamin omenat (Adams Äpplen, 2005, Tanska, ohj. Anders Thomas Jensen)
Nyrjähtänyt elokuva maalaisseurakunnan Ivan-papista, jonka armo on rajatonta ja suvaitsevaisuus niin suurta, että se muuttuu tuhoisaksi – ainakin hänelle itselleen. Pastorin holhottavaksi joutuva uusnatsi Adam tekee kaikkensa, jotta tämän merkillinen maailmankuva murentuisi. Paikoin julma komedia on absurdin huumorin ja riipaisevien henkilöhahmojen juhlaa.
Elokuva on katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelusta.
27. Maria Magdaleena (Mary Magdalene, 2018, Australia, ohj. Garth Davis)
2000-luvulla on ilmestynyt myös muutamia yllättävän tasokkaita ns. perinteisemmän koulukunnan Raamattu-elokuvia. Yksi niistä on Davisin Maria Magdaleena.
Maria Magdaleenan silmin näytettynä evankeliumien suuri kertomus korostuu uudella tapaa, ja Joaquin Phoenixin hysteerinen tulkinta Kristuksesta on kummallisuudessaan vaikuttava. Tämä elokuva sopii jopa rippikoululaisille, ja antaa oletettavasti hyvän pohjan monelle keskustelulle.
26. Apostasy (2017, Iso-Britannia, ohj. Daniel Kokotajlo)
Jehovan Todistajien piirissä kasvanut ja sittemmin yhteisöstä eronnut ohjaaja Daniel Kokotajlo teki kokemuksensa pohjalta pysäyttävän Apostasy-elokuvan, joka kuvaa raastavasti muun muassa Jehovan Todistajien karttamiskäytäntöä. Jostain sääntöjen ja tiukkojen rajojen keskeltä ihminen pyrkii kohti ihmistä.
25. Spotlight (2015, Yhdysvallat, ohj. Tom McCarthy)
Katolisen kirkon hyväksikäyttökriisin ja sen paljastumisen vaiheita perkaava elokuva on tarpeellinen elokuva hankalasta aiheesta.
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta, Google Playsta ja Apple TV:sta.
24. Silence (2016, Yhdysvallat, ohj. Martin Scorsese)
1970-luvulta asti Yhdysvaltain kärkiohjaajiin kuulunut Martin Scorsese ei ole tällä vuosituhannella osoittanut hyytymisen merkkejä. Yksi teologisesti moniulotteisimpia scorseseja on vuonna 2016 valmistunut Japanin lähetystyötä 1700-luvulla kuvaava Silence. Elokuva pohjaa Shusaku Endon romaaniin Vaitiolo.
Elokuva on katsottavissa kirjastojen Cineasterna-palvelusta.
23. The Whale (2022, Yhdysvallat, ohj. Darren Aronofsky)
Häpeän kanssa eläminenon kivuliasta. Siksi uskonnollisten yhteisöjen seksuaalivähemmistöihin iskostama häpeä voi olla väkivaltaa kipeimmillään. Jokainen kaipaa ihmisten ja instituutioiden tunnustusta, mutta jos siitä joutuu taistelemaan tai kokee identiteettinsä tulevan tuomituksi, ihminen voi mennä rikki.
The Whale käsittelee hengellistä häpeää ja rakastetuksi tulemisen rajua kaipausta vaikuttavasti.
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta, Google Playsta ja Apple TV:sta.
22. Goodbye, Dragon Inn (2003, Taiwan, Tsai Ming-liang)
Post-sekulaarina aikana on välillä hyvä pysähtyä pyhän kokemuksen moninaisuuden äärelle ja pohtia, mistä muusta pyhän tuntu voi syntyä, kuin kristillisessä mielessä perinteisin keinoin. Moni kokee Jumalan luonnossa, moni tuntee pyhää hiljaisuudessa, mutta entä elokuvateatterissa? Voiko pyhä koskettaa kiireessä, ilman symboleita, ilman dogman painolastia?
Hitaan elokuvan pioneeri Tsai Ming-liang on tehnyt aikaa uhkaavia elokuvia 1990-luvulta lähtien, joista kiehtovimpiin lukeutuu Goodbye Dragon Innin ohella munkin hidasta taivallusta kuvaava Walker (2012).
Goodbye Dragon Inn on kiinnostava retriitinomainen tutkielma paikasta ja ajasta ja muistojen sielusta.
21. A Dark Song (2016, Irlanti, Liam Gavin)
Väitän, että irlantilainen A Dark Song on hienoimpia vakavissaan ja syvällisesti aiheensa tuntien tehtyjä okkultismia käsitteleviä elokuvia. Vaikka Kenneth Angerin teokset ja esimerkiksi kulttiklassikot Paholaisen palvelija (1957, Ranska, ohj. Jacques Tourneur) ja Paholaisen morsian (1968, Iso-Britannia, ohj. Terence Fisher) suhtautuvat okkultismin ja magian teemaan vakavasti, on A Dark Song sukelluksena riittiin aivan erityinen.
Rakkaan poikansa menettänyt sureva nainen ei kestä menetystään ja hakeutuu okkultistin pakeille. Hän haluaa saada yhteyden poikaansa tai edes merkin siitä, että jotain muuta on.
Elokuva ei kauhistele tai kaunistele; se kuvaa surun motivoimaa rituaalia asian vakavuuden, mutta yhtäältä sen inhimilliset motiivit ymmärtäen.
20. The Turin Horse (A torinói ló, 2011, Unkari, ohj. Bela Tarr)
Kaiken täyttää ujeltava tuuli. Maailmasta on kadonnut liike, toivo, elämä ja valo. Béla Tarrin toivoton maailmanlopun näkymä on lohduton kuvaus maailmanlopusta, luomakunnan sammumisesta — maailmasta ilman merkitystä ja Jumalaa.
19. Stations of the Cross (Kreuzweg, 2014, Saksa, ohj. Dietrich Brüggemann)
Uskonnollisesta neuroosista kertova Stations of the Cross on liikuttava kuvaus nuoresta Mariasta, joka ottaa perheensä uskonnollisuuden vaarallisen jyrkästi. Miten käy herkän nuoren, kun armollisen Jumalan ääni vaimenee ja ainoastaan kaikkea valvovan Tuomarin jylinä jää jäljelle?
Elokuva on vuokrattavissa YouTubesta, Google Playsta ja Apple TV:sta.
18. Mestari (The Master, 2012, Yhdysvallat, ohj. Paul Thomas Anderson)
Skientologian syntyhämäriin sijoittuvat teos on hieno kuvaus uskonnollisesta manipuloinnista, hengellisestä harhaanjohtamisesta ja karismaattisesta johtajuudesta vailla omatuntoa. 2000-luvun arvostetuimpiin ohjaajiin kuuluva Anderson ottaa pääosaesittäjistä (Joaquin Phoenix ja Philip Seymour Hofman) kaiken irti.
17. Marttyyrit (Martyrs, 2008, Ranska, ohj. Pascal Laugier)
Pascal Laugierin elokuva Marttyyrit kuuluu 2000-luvun alkupuolella Ranskassa kohahduttaneeseen ”uuden ranskalaisen ekstremismin” aaltoon. Se onnistuu palauttamaan monet kauhuelokuvien kliseiksi muodostuneet asiat takaisin arkkityyppisiin perusasemiinsa: kidutus ei ole olennaista vaan kipu eikä harhojen järkevyys keskeistä, vain mielenterveyden järkkymisen kauhistuttavuus.
Nimensä mukaisesti elokuva pureutuu marttyyreihin ja kirkastavan kärsimyksen kummalliseen traditioon. Alkuperäiseltä merkitykseltään kreikan sana martyr tarkoittaa todistajaa. Kristillisessä perinteessä marttyyrit ovat olleet nimenomaan todistajia: kärsivät, uskonsa tähden kituen kuolleet ovat todistaneet tuonpuoleisesta ja sinne siirtymisensä auvoisuudesta. Varhaisen kristinuskon perusteoksiin kuulunut Marttyyrien teot kuvaakin yksityiskohtaisesti miten riisutut, piestyt ja kidutetut säteilevät onnesta ja kuinka nuoren kuolemaantuomitun kristityn naisen ”suu täyttyi naurulla” tuomion hetkellä. Marttyyreissa ei naurua juuri nähdä, mutta keinotekoisesti synnytettyjä kuolemanrajakokemuksia kylläkin. Kuoleman puolelle kurkistaneiden vastaukset jätetään puolestaan katsojien arvioitaviksi.
16. God On Trial (2008, Iso-Britannia, ohj. Andy de Emmony)
Aushwitzin parakissa kuolemaansa odottavat juutalaiset äityvät väittelemään: onko Jumala hylännyt heidät? Oppineet miehet päättävät järjestää Jumalalle oikeudenkäynnin — onko Jumala pettänyt liittonsa juutalaisten kanssa? Ja jos on, niin mitä he voisivat tehdä?
Vähäeleinen televisioelokuva on aiheeltaan niin painava, että tehosteita tai draamallisia temppuja ei tarvita. Sanat riittävät.
15. A Serious Man (2009, Yhdysvallat, ohj. Joel & Ethan Coen)
Coenin veljesten musta komedia on moderni tulkinta Jobin kirjasta. Yliopistoprofessori Larry Gopnik joutuu koettelemusten kierteeseen, eikä vastauksia eksistentialistisiin pulmiin tunnu löytyvän. Mutta löytyykö sentään kysymyksiä?
14. The Tree of Life (2011, Yhdysvallat, ohj. Terrence Malick)
Elokuvataiteen yksi suurista runoilijoista on kiistatta Terrence Malick. Tällä hetkellä omaa Jeesus-elokuvaansa valmisteleva Malick ohjasi vuonna 2011 elokuvallisen runsaudensarven The Tree of Life, joka lähestyy elämää, syntymää, kuolemaa, kipua ja armoa moniulotteisesti antaen mysteerille tilaa.
13. Son of Saul (Saul fia, 2015, Unkari, ohj. László Nemes)
Kun Saulin poika kuolee keskitysleirihelvetissä, on Saul valmis tekemään melkein mitä tahansa, että hänen poikansa saisi oikeaoppiset juutalaiset hautajaiset. Mutta löytyykö keskitysleiriltä rabbia?
Järkyttävä elokuva on sekä teknisesti että teemansa puolesta raskasta katsottavaa, mutta niin sen kuuluukin olla. Pintatasolla se on myös kiehtova tutkielma rituaalien ja uskonnollisten perinteiden merkityksestä.
12. mother! (2017, Yhdysvallat, ohj. Darren Aronofsky)
Merkillinen gnostilainen evankeliumi: draama ihmisen, Luojan ja maan suhteesta. Symboli- ja viittaustasoltaan sellainen tiheikkö, että tulkittavaa riittäisi väitöskirjatasolla asti. Joku katsoja saattaa hysteerisestä kerroksellisuudesta tuskastuakin, mutta itse koin rihmaston kiehtovaksi.
Elokuva on katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelusta.
11. Birdsong (El cant dells ocells, 2008, Espanja, ohj. Albert Serra)
Albert Serra on 2000-luvun kiinnostavimpia transsendentaalisen tyylin toteuttajia ja slow cineman taitajia. Ja todellakin siis sekä että.
Kertomus kolmesta itämaan tietäjästä kasvaa tuuliseksi matkaksi itseen: joskus elämä on loputonta kävelemistä kohti Messiasta tai Merkitystä.
Juuri mitään ei tapahdu. Paitsi vaellusta seimen luo. Olisikohan repliikkejä ollut koko elokuvassa 20? Otot ovat usein muutaman minuutin mittaisia, kamera stillissä.
Tähän verrattuna Bresson tuntuu Spielbergiltä, Angelopouloksen ”verkkaisuus” Pako-sarjan tempolta ja Sokurovia ei tämän rinnalla erottaisi Shafdien veljeksistä.
10. Isän paluu (The Return, 2003, Venäjä, ohj. Andrey Zvyagintsev)
Isän ja kahden pojan matkasta järven rannalle muodostuu tenhoava allegoria Jumalasta, jumalasuhteista ja uskontopsykologiasta. Sopuisammalle ja konventionaalisemmalle vanhemmalle veljelle Andreille isän poissaolo on ollut tavallista, totuttua. Andrei kuitenkin ilahtuu isän paluusta ja siitä tulee Andreille ainoastaan uusi, yhtä tavanomainen tilanne. Andrei on sopeutuja, joka mukautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Epäilevä ja oman päänsä pitävä Ivan muistuttaa puolestaan kaimaansa Karamazovin veljeksissä. Hän ei usko isän haluavan heille hyvää, hän ei usko isän olevan oikeassa ja oikeastaan hän kyseenalaistaa myös koko isänsä isyyden: missä sinä olit kun sinua tarvittiin? Ivan näkee isänsä paluun turhana. Koska isä ei auttanut tarvittaessa eikä antanut haluttuja asioita, on yhdentekevää onko häntä olemassakaan.
Elokuvan edetessä kohti dramaattista loppuaan Andrein ja isän suhde muuttuu läheisemmäksi ja läheisemmäksi Ivanin ja isän suhteen alati etääntyessä. Zvagintsev välttää kuitenkin moralismin ja katsojan lapsellisen kasvattamisen. Katsojalle on ilmeistä, että Ivanin kapina johtuu ennen kaikkea kaipauksesta. Ivanin kapina on kauan kaivanneen kiukkua, kivusta syntynyttä katkeruutta, kyynelten kristallin kirvoittamaa kireyttä.
Vaikka Ivanin ja Andrein suhteet isään ovat hyvin erilaiset, tiukan paikan tullen heidän toimintapansa yhdentyvät. Myrskyn alkaessa ja sateen laskeutuessa ryöppynä Ivanin ja Andrein niskaan he huutavat yhdessä isää.
9. Lourdes (2009, Ranska, ohj. Jessica Hausner)
Pyörätuolissa istuva Christine lähtee matkalle Lourdesin pyhän lähteen luo. Osa pyhiinvaeltajista toivoo parantuvasta, kuka mistäkin ja uskonnollinen hurma tuntuu täyttävän koko alueen. Mutta haluaako Christine muuttua? Ja miksi toiset paranevat, toiset eivät?
Ihmeiden olemusta, tarpeellisuutta ja teologista jännitteisyyttä luotaava Lourdes on ajatuksia herättävä elokuva, joka kysyy kysymyksiä, vaan ei anna vastauksia.
8. Silent Light (Stellet Licht, 2007, Meksiko, Carlos Reygadas)
Meksikolainen uudelleentulkinta Carl Theodor Dreyerin ikonisesta Sanasta tuntuu ajatuksena riskaabelilta, mutta lopputulos on häkellyttävän liikuttava.
Meksikolainen Carlos Reygadas on tämän hetken kiinnostavimpia hengellisiä teemoja sivuavia taiteilijoita, jonka elokuvat hiljaisuudessaan ja pohtivuudessaan antavat katsojalle tilaa kysyä ja pysähtyä.
7. Secret Sunshine (2007, Etelä-Korea, ohj. Lee Chang-dong)
Koettuaan raskaita menetyksiä Lee Shin-aen voimat ovat loppu. Valoa ei näy eikä toivoa tunnu olevan. Tuttu apteekkari kutsuu Leen kristittyjen yhteisöön, missä nainen löytää duurisointuisten virsien ja muiden särkyneiden keskeltä hetkeksi rauhaa, jopa hymyn.
Aluksi Lee Shin-aen lohtuprojekti on liikuttavaa seurattavaa.
Vaan entäs kun ensimmäinen iloisen uskon aalto laantuu ja nainen joutuu kohtaamaan kipeät kysymyksensä? Millainen Jumala hyväksyi hänen kärsimyksensä? Millaisen Kaikkivaltiaan maailma on näin särkynyt? Ja kenen tähden hän oikeastaan antaakaan anteeksi katkeruutensa kohteelle? Itsensä, Jumalan vai pahantekijän?
6. Jumalista ja ihmisistä (Des hommes et des dieux, 2010, Ranska, ohj. Xavier Beauvois)
Hiljainen, puhutteleva tarina marttyyrikuoleman Algeriassa kohdanneista munkeista ja näiden kilvoituksesta. Cannesin elokuvafestivaalien tuomariston palkinnon ilmestymisvuonnaan voittanut elokuva on myös kuvaus uskontodialogin mahdollisuudesta.
5. Hadewijch (2009, Ranska, ohj. Bruno Dumont)
Ahdistunut nuori nainen etsii epätoivoisesti Jumalaa ja kokemusta pyhästä. Löytyykö Jumala luostarista vai sittenkin maailmasta? Auttaako paastoaminen vai mahdollisesti islam?
Hengellisestä hädästä ja pyhän kaipuusta kiihkeästi kertova Hadewijch on Suomessa valitettavan tuntemattomaksi jääneen ranskalaisohjaaja Bruno Dumontin hienon tuotannon helmi.
4. Pieni pyhiinvaellus (2000, Suomi, ohj. Heikki Kujanpää)
Pieni pyhiinvaellus on mahdollisesti koskettavimpia koskaan Suomessa tehtyjä elokuva. Pienen yhteisön mielialat ovat alttiita tuomionjaolle ja jyrkkyydelle, mutta tragedia ja kuoleman läheisyys nostaa esiin myös armoa. Esko Nikkarin rooli kuolevana rovastina on liikuttavuudessaan vertaansa vailla.
Veli-Pekka Hännisen käsikirjoitus tuo armon, synnin, anteeksiannon ja sovituksen teemat niin lähelle kuin voi.
Elokuva on katsottavissa Yle Areenasta.
3. Viisi vuodenaikaa (Spring, Summer, Fall, Winter… and Spring, 2003, Etelä-Korea, ohj. Kim Ki-Duk)
Vuoden- ja elämänkiertoa buddhalaisuuden linssin lävitse nähtynä. Vuonna 2016 BBC:n kyselyssä elokuva äänestettiin 100:n parhaan 2000-lukulaisen elokuvan joukkoon, eikä ihme. Kim Ki-Dukin näkijän katse tekee suuresta pientä ja pienestä suurta.
Elokuva on katsottavissa kirjastojen Cineasterna-palvelusta.
2. First Reformed (2017, Yhdysvallat, ohj. Paul Schrader)
Kalvinistisessa perheessä kasvanut elokuvantekijäteologi Paul Schrader teki uransa hienoimman elokuvan vanhoilla päivillään, ylpeästi esikuviltaan lainaten. Bergmanin Talven valoa -elokuvasta ja Bressonin Maalaispapin päiväkirjasta ammentava First Reformed on kuvaus epäilystensä vangiksi jääneen papin amokista.
Kuinka lohduttaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon takia toivonsa menettänyttä seurakuntalaista? Kuinka kestää korruptoituneen ja kapitalistisen höpinän keskellä? Kuinka vastustaa menestyksen teologiaa?
Häkellyttävän ajankohtainen ja hieno elokuva toivottomuudesta ja toivosta sekä rakkauden mahdollisuudesta.
1. Love Exposure (2008, Japani, ohj. Sion Sono)
Nuori kristitty Yu on katolisen papin poika, joka vieraantuu isästään. Löytääkseen isänsä uudelleen, hän ryhtyy tekemään mahdollisimman paljon syntejä, jotta voisi tunnustaa ne isälleen.
Lopulta Yun matka ”synnin maailmaan” johtaa salakuvaajaksi ja aikuisviihteen pariin, mistä hänet kuitenkin tuo takaisin rakastuminen mystiseen Yokoon. Lisäksi taustalla vaikuttavaa outo kristillinen kultti, Zero Church, joka tuntuu ujuttavan lonkeroitaan kaikkialle.
Sion Sonon raivoisan tunnerikas purkaus on nelituntinen mammutti ja ”lajityyppihybridi”, jonka sisään mahtuu komediaa, kauhua, uskonnollista etsimistä, musiikkivideomaista kitschiä, ihmissuhdedraamaa ja mahdollisesti kaikkien aikojen vaikuttavin tulkinta Korinttolaiskirjeestä.
Ilmoita asiavirheestä