Erämaa on ollut luostarilaitokselle paikka, jossa on mahdollista kohdata Jumala. Luostarilaitoksen alkuna pidetäänkin 200–300-lukujen Egyptin erakkohengellisyyttä. Näillä esikuvilla oli vaikutusta myös keskiaikaisen Montecassinon luostarin munkkien luontokäsitykseen.
‒ Keskiajan Italiassa vetäydyttiin autiomaan sijaan metsään, ja metsä alettiin nähdä hengellisen kilvoittelun paikkana, dosentti Teemu Immonen Turun yliopistosta kertoo.
Samalla erakkojen elämäkertoja ryhdyttiin kääntämään latinaksi, ja vaatimattomasti eläneet erakot otettiin osaksi liturgista kalenteria ja taidetta. Myös pyhimys Benedictus Nursialaisen 500-luvulla perustaman Montecassinon metsässä asui arvostettuja erakkomunkkeja.
Immonen johtaa Koneen säätiön rahoittamaa Puhetta metsistä -hanketta, joka tutkii sydänkeskiajan luostarien metsä- ja luontosuhdetta.
‒ Montecassino ja sen kaltaiset luostarit olivat tuossa vaiheessa kaiken keskustelun keskiössä kirjallisen kulttuurin keskuksina.
Niissä yhdistyi antiikin, kreikkalaisen sekä arabialaisen kulttuurin perinne. Munkit vaikuttivat myöhempiin sukupolviin erilaisia kirjoituksia kopioimalla ja valikoimalla.
‒ Luostarit määrittivät, mitä antiikin teksteistä siirtyi eurooppalaiseen keskusteluun.
Immosen mukaan ajatukset levisivät Etelä-Italiasta muualle Eurooppaan. Luostareissa ei kuitenkaan yritetty keksiä uusia ajatuksia, vaan haluttiin ymmärtää muun muassa kirkkoisien tekstejä.
‒ Montecassinossa pyrittiin keräämään myös muita antiikin tekstejä, kuten luonnonhistorian teoksia. Näiden lukeminen näkyi esimerkiksi kielikuvissa, joilla he kirjoittivat luonnosta.
Keskiajan luostarien toimiessa kirjastoina eri luostareihin päätyi erilaisia tekstikokoelmia. Esimerkiksi Grottaferratan luostarissa oli idän kirkkoisien kirjoituksia luomiskertomuksesta. Juuri luomiskertomus vaikutti eniten keskiajan luostareiden käsityksiin luonnosta, mikä näkyi tekstien lisäksi opettavassa kirkkotaiteessa.
Ajateltiin, että näin luostari tekee maailmasta sellaisen kuin on tarkoitettu.
SYDÄNKESKIAJALLA 950–1200-LUVULLA ilmasto lämpeni, ja Euroopan laajat metsäalueet kaadettiin uusien kylien tieltä. Tuolloin korostettiin, että Jumala on luonut maailman ihmisen hyödynnettäväksi.
‒ Ilmastonmuutoksen seurauksena tuli väestönkasvua, ja uudelle väestölle tarvittiin lisää peltoalaa. Sitä saatiin kaatamalla metsiä, Immonen
kertoo.
Keskiajan luostarit olivat merkittäviä maanomistajia, ja Immosen mukaan maa-alueita haluttiin kristillistää kaatamalla villi luonto pois. Samalla perustettiin luostarien kannustamana uusia asutuskeskuksia. Niitä toteuttivat erakkomunkkien ympärille syntyneet maallikkoyhteisöt. Tätä toimintaa perusteltiin teologialla, taloudella ja puolustuksella.
‒ Vaikka raivaus oli taloudellista toimintaa, oli se samalla kytköksissä identiteettiin. Ajateltiin, että näin luostari tekee maailmasta sellaisen kuin on tarkoitettu.
Immosen mukaan tämä kaikki nähtiin osana pelastushistoriaa, jolloin myös oma paikka kokonaisuudessa oli selkeä.
‒ Keskiajalla luonto määritti ihmisten elämää ja mahdollisuuksia, ja teolliseen vallankumoukseen saakka ihminen oli pitkälti luonnon armoilla. Siten puun kaataminenkin oli voitto sen ajan ihmisille.
Immonen kertoo, että 1300-luvun Firenzessä tiedettiin metsien kaatamisen aiheuttavan tulvia, kun metsä ei enää sido vettä. Siitä huolimatta puut kaadettiin. Häntä kiinnostaakin jo sydänkeskiajan luostareissa mahdollisesti käydyt pohdinnat luonnon hyödyntämisen ja tuhoamisen suhteesta.
Metsänraivauksen ohella puutarhat ja maatilat olivat tärkeitä luostareille. Etelä-Italiassa luostareissa harjoitettiin lääketiedettä, jolloin hyödynnettiin vanhaa perinnetietoa ja tuttuja yrttejä.
KESKUSTELU AIHEESTA siirtyi Immosen mukaan 1100–1200-luvuilla yliopistoihin, mutta niissä käsiteltävät ideat nousivat 1000-luvun luostareista.
Tuohon aikaan Pohjois-Euroopan kaupungit ohittivat monia etelän vanhoja keskuksia. Yliopistojen lisäksi monet oppineet siirtyivät sääntökuntiin, kuten dominikaaneihin tai fransiskaaneihin. Jälkimmäisen perustaja Franciscus Assisilainen tunnetaan luonnon ja eläinten ystävänä.
Immonen kertoo, että luostareissa kirjoitettiin ylös erilaisia eläimiin liittyviä ihmeitä. Metsään, eläimiin ja luontoon liittyi pelkoja, joita vastaan pyhimykset toimivat turvana. Kertomuksissa pyhimykset toivat mukanaan avun luonnonkatastrofeihin, kuten sateen metsäpalon sammuttamiseksi. Vaikka ajattelu ei tuntuisikaan tutulta, voi uhka tuntua yhä tunnistettavalta.
Immosen mukaan metsän eläimien pelko ei ole vieläkään kadonnut, minkä voi nähdä suhtautumisessa susiin.
‒ Tapa, jolla puhumme metsistä, juontuu osittain tuonaikaiseen tapaan.
Keskiajan mittaan luontoon liittyvät termit tarkentuivat, ja teksteissä näkyy luontoon liittyviä muutoksia. Keskiajan lopulla 1300-luvulla luonto näytti voimaansa pienen jääkauden ja mustan surman kautta. Ilmasto kylmeni, ja kulkutaudin seurauksena noin kolmasosa eurooppalaisista kuoli. Tämä vaikutti myös luostareihin monella tavalla.
Munkkien tulkinnoissa metsä edusti myös paikkaa, joka oli täynnä vaaroja.
‒ Monet keskiajan maailmankuvan konkreettiset asiat ovat muuttuneet meidän maailmassamme enemmän kielikuviksi, kun meillä ei ole enää samoja uhkia.
Metsään liittyy kuitenkin edelleen samoja ristiriitaisia näkemyksiä. Peloista huolimatta luontoa pidetään ihmisille annettuna, jolloin kysymykset säilyttämisestä ja hyödyntämisestä nousevat esiin. Samalla metsään mennään yhä hiljentymään ja pysähtymään.
Ilmoita asiavirheestä