Kenties juuri körttien etsivällä ja toisia kuuntelevalla asenteella syntyy hyviä rauhanrakentajia. Hyvinkääläinen Santeri Leinonen on jo nuorella iällä noussut merkittäviin tehtäviin. Perinteet ovat hänelle pyhiä, mutta eivät muuttumattomia.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tapasi heinäkuun lopulla Etyjin Helsinki+50-konferenssin yhteydessä erilaisia vaikuttajia. Eräässä kuvassa hän juttelee keskittyneesti nuoren miehen kanssa.

Kyseessä on hyvinkääläinen 25-vuotias Santeri Leinonen. Hän on ulkoministeri Elina Valtosen kutsuma Etyj-erityisedustaja fokuksenaan nuoret, rauha ja turvallisuus.

Leinosen kotiin Hyvinkäällä on helppo löytää. Parvekkeella komeilee iso Ukrainan lippu.

Santeri kertoo teekupin ääressä, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen on hänelle hyvin luonnollista. Lapsuudenkodissa oltiin sosiaalisesti valveutuneita ja mukana yhteisten asioiden hoitamisessa.

– Äitini on tehnyt työuransa diakonia- ja sosiaalityön parissa. Isä taas on ollut järjestöihminen.

Tärkeä vaikuttaja Leinosen elämässä on ollut myös partio.

– Sieltä varmaan pohjautuu se ajatus, että vastuuta otetaan vähän kerrallaan ja siitä se sitten asteittain kasvaa.

Ja vastuuta on tullut. Kansainvälistä politiikka sekä venäjän kieltä ja kirjallisuutta opiskellut Leinonen on vasta valmistumassa maisteriksi, mutta hänen ansioluetteloaan kadehtisi moni paljon vanhempikin.

Hän on muun muassa Hyvinkään kaupunginvaltuutettu sekä Hyvinkään seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen. Vihreiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtajana Santeri on toiminut kolme vuotta.

Lisäksi Leinonen on toiminut lukuisten järjestöjen luottamustehtävissä.

Hengellinen koti körttiläisyydessä

Santeri Leinosen hengellinen koti on löytynyt körttiläisyydestä. Se on mielenkiintoista, koska hänen suvullaan ei ole varsinaisia siteitä kyseiseen herätysliikkeeseen.

– Perheemme kävi kyllä joskus herättäjäjuhlilla ja sitä kautta liike tuli jonkin verran tutuksi jo lapsena.

”Körttiläisyys on tarjonnut mahdollisuuden kytkeytyä kirkon tarinaan ja olla itsekin osa sitä.”

Kun rippikoulun käyminen alkoi tulla ajankohtaiseksi, Santerin äiti ehdotti hänelle jotain muuta vaihtoehtoa kuin oman seurakunnan rippileiriä.

– Hyvinkään seurakunnan työntekijät olivat minulle turhankin tuttuja, koska äitini työskenteli siellä ja mummuni oli kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Nuorukainen suuntasi Aholansaareen Herättäjä-Yhdistyksen riparille. Kukaan leiriläisistä ei ollut Leinoselle entuudestaan tuttu.

– Riparikokemukseni oli ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan elämää suurempi. Leirin jälkeen menin mukaan Herättäjä-Yhdistyksen isostoimintaan, mutta olin aktiivinen myös omassa seurakunnassa.

Santeri Leinonen mieltää körttiläisyyden ennen kaikkea kulttuuriperinnöksi eikä niinkään oppiin nojautuvaksi liikkeeksi.

– Normiluterilaisuudessa perinteet ovat viime vuosikymmeninä ohentuneet. Körttiläisyys on tarjonnut mahdollisuuden kytkeytyä kirkon tarinaan ja olla itsekin osa sitä.

Leinonen ei kuitenkaan näe perinteiden olevan körttiläisyydessä itseisarvo. Niitä ehkä vaalitaan enemmän mielenrauhan takia.

– Perinteet ovat tietyllä tavalla pyhiä, mutta se ei tarkoita, ettei niitä saisi koskaan muuttaa.

Körttien usko myös elää ajassa. Liike on Leinosen mukaan ihmisten äärellä eikä kuvittele omistavansa totuutta.

– Körttiläisyyteen kuuluu epävarmuus ja etsiminen. Tämä kannustaa ihmistä kuuntelemaan myös toisia. Körttien yksi ajatushan on se, että kaikki ovat yhtä pieniä Jumalan edessä.

Karujen aikojen virsirunot puhuttelevat

Körttiliikkeestä on mahdoton puhua ilman Siionin virsiä. Ne ovat tulleet rakkaiksi myös Santeri Leinoselle. Tunnettuna haitarinsoittajana ja musiikki-ihmisenä hän rakastaa yhteislaulua.

– Körttien joukossa on aina ollut vahvoja virsirunoilijoita. Heidän teksteissään näkyy se, että ennen ajat olivat paljon nykyisiä karumpia. On kylvetty sato ja sitten ehkä kato on sen vienyt. Läheisiä ihmisiä on sen takia kuollut. Ei nykyajan poplaulajalla voi olla vastaavia kokemuksia.

Vastuunkantoa pelkäämätön Leinonen toimii kotiseudullaan Herättäjä-Yhdistyksen aktiivina.

– Pidän myös seuroja ja joka vuosi koitan päästä ainakin käväisemään Herättäjäjuhlilla.

”Ihmisyys itsessään on minusta todella kaunista.”

Santeri Leinosen jalat ovat tukevasti maassa. Kun kysyn, millaisissa paikoissa tai tilanteissa hän näkee Jumalan, ei seuraa mitään pilviä hipovaa maalailua.

Leinonen kertoo pitävänsä valtavana rikkautena sitä, että on saanut tutustua jo tähän mennessä niin moniin eri-ikäisiin ja erilaisissa elämäntilanteissa oleviin ihmisiin.

– Ihmisyys itsessään on todella kaunista. Kun jotkut haluavat pyyteettömästi auttaa toisiaan, se puhuttelee minua paljon. Joku voisi näissä tilanteissa varmaan sanoa jotakin Jumalan läsnäolosta.

Kirkon kolme haastetta

Seurakunnan luottamushenkilönä Santeri Leinonen on havainnut, että evankelis-luterilaisella kirkolla on ainakin kolme suurta haastetta.

Ensimmäiseksi hän nostaa esiin sen, että suurin osa kirkon asiakkaista ei saa siltä juuri mitään palveluita. Yrityskielellä ilmaistuna kirkon tulopohja ja palvelutuotanto ovat siis täysin epäbalanssissa.

Toiseksi isoksi haasteeksi Leinonen mainitsee, että ihmiset eivät enää kasva osaksi luterilaista kulttuuriperintöä. Edes niitä tapakristittyjä ei oikein enää synny.

– Pitäisi käydä vieläkin enemmän keskustelua siitä, mikä osa kulttuuriperinnöstä pitäisi säilyttää, ja lisäksi siitä, mitkä ovat uusia kulttuurimuotoja, joilla voisi tavoittaa ihmisiä.

Kolmas asia liittyy käynnissä olevaan tiedon, uskonnonvapauden ja viestinnän vallankumoukseen. Leinonen huomauttaa, että kirkko on aikoinaan rakentunut tiedon kontrolloinnin ympärille. Yhteiskunnan kehittymisen ansiosta tuo kontrolli on lähes kokonaan kadonnut. Nyt kuka tahansa saa itse päättää mihin uskoo.

– Se luo absurdin tilanteen, jossa kirkolliskokous äänestämällä päättää, mikä on totta ja mikä ei. Kaiken lisäksi ihmiset voivat sitten vielä itse päättää, noudattavatko he päätöksiä vai eivät.

Kirkon vaikutusvalta saatetaan tulkita todellista suuremmaksi, koska edelleen noin 3,6 miljoonaa suomalaista maksaa kirkollisveroa.

– Potentiaalia on siis paljon. Toisaalta moni tästä joukosta ei todennäköisesti koe varsinaisesti olevansa kristitty, Leinonen sanoo.

Kielitaito avaa venäläisten näkökulmaa

Santeri Leinonen on jo opiskeluaikanaan noussut varteenotettavaksi turvallisuuspolitiikan osaajaksi. Hänellä on yksi valttikortti, joka useimmilta suomalaisilta puuttuu. Hän osaa erinomaisesti venäjän kieltä.

Kiinnostus kieleen syntyi aikoinaan sattumalta.

– Olin lukenut koulussa pitkää saksaa ja halusin aloittaa jonkun uuden kielen. Eri vaihtoehdoista valitsin venäjän, jonka opettajaa kehuttiin.

Lukion jälkeen Leinonen pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon venäjän kieltä ja kirjallisuutta.

– Lisäksi otin toiseksi pääaineekseni Tampereen yliopistossa kansainvälisen politiikan. Maanpuolustuskorkeakoulussa olen opiskellut sivuaineena sotatieteitä.

”Koulutukseni tähtää siihen, että pystyisin katsomaan maailmaa venäläisten näkökulmasta.”

Nyt hän odottaa maisterin papereita. Osaaminen erityisesti Venäjään liittyen on tuoretta. Sitä voi tarvittaessa päivittää ystäväpiirissä, jossa on Emil Kastehelmen kaltaisia tunnettuja turvallisuusasiantuntijoita.

– Koko koulutukseni tähtää siihen, että pystyisin katsomaan maailmaa venäläisten näkökulmasta.

Leinonen ei suostu demonisoimaan venäläisiä. Hän näkee heidän olevan moraalisesti ja eettisesti yhtä moninainen joukko kuin suomalaiset tai eurooppalaiset ylipäätään.

Venäjän valtio on katkera lännelle

Venäjän arvoitusta ei voi ymmärtää, jos ei tunne maan tapahtumarikasta historiaa. Erityisesti viimeisen runsaan sadan vuoden aikana mullistukset ovat seuranneet toisiaan.

– Tutkijoiden mukaan me lännessä emme ole oikein tajunneet sitä traumaa, jota Venäjä kantaa. Siellä elää vahvasti ajatus siitä, että ensin hyökkäsi Napoleon, sitten Hitler ja toisen maailmansodan jälkeen Nato uhkasi vuosikymmeniä ydinaseilla, Leinonen miettii.

Hän painottaa, että tämä ajattelutapa ei tietenkään oikeuta Venäjän nykyistä toimintaa. Se kuitenkin auttaa ainakin jonkin verran hahmottamaan Ukrainalle ja monelle muullekin maalle suurta kärsimystä aiheuttavaa venäläisten tapaa nähdä maailmaa.

– 1990-luvulla ei ehkä aloitettu riittävästi dialogia siitä, mitä kukin kylmän sodan osapuoli teki väärin. Asiat jäivät käsittelemättä ja Venäjällä nousi pian pintaan uusnationalismi ja katkeruus länttä kohtaan.

Santeri Leinosella ei tietenkään ole kristallipalloa, josta näkisi Ukrainan sodan päättymispäivän. Hän arvioi, että asioiden tulevaan kehittymiseen vaikuttaa suuresti Venäjän sisäpolitiikka.

Siihen Leinonen suhtautuu skeptisesti, että Putinin jälkeen Venäjä siirtyisi demokratiakehityksen tielle.

– Jää nähtäväksi, lamaantuuko Venäjä sisäpoliittisen kehityksen myötä jopa vuosikymmeniksi, vai pystyykö se säilyttämään ulkopoliittisen toimintakykynsä.

Suomalaisten Venäjä-ymmärryksestä – tai sen puutteesta – Leinonen haluaa sanoa yhden kipakan kommentin.

– Meillä ei oikein osata erottaa toisistaan eri maissa laajasti puhuttua venäjän kieltä, venäläistä kulttuuria ja Venäjän valtion politiikkaa.

Rauhaa etsivä maanpuolustusaktiivi

Santeri Leinonen on kertausharjoituksissa myös vapaaehtoisesti käyvä maanpuolustusaktiivi. Viime vuonna hän sai ylikersantin natsat.

– Kun olen opiskellut sotatiedettäkin, on hyvä saada teorian tueksi vähän kokemusta siitä, millaista on oikeasti toimia maastossa.

Toisaalta Leinonen arvostaa pasifisteja. Hän myös puhuu mielellään ja innokkaasti rauhasta. Leinonen uskoo, että siihen on olemassa aina mahdollisuuksia.

– Kylmän sodan yksi opetus on, että jopa ilman luottamusta toiseen osapuoleen on mahdollista rajoittaa väkivallan määrää molemminpuolisen hyödyn aikaansaamiseksi.

Rauhankeskustelun hän ei näe olevan lainkaan ristiriidassa uskottavan maanpuolustuksen kanssa.

– Tietty puolustuskyky pitää olla, jotta emme ole haavoittuvia. Mutta samalla on muistettava, että aseet eivät luo turvallisuutta.

Leinosella on tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus tutustua rauhantyöhön, kun hän toimii Etyj-erityisedustajana Nuoret, rauha ja turvallisuus -teemaan liittyen.

Helsingissä kesällä 1975 pidetty ja vuosien suurvaltapoliittisen liennytyksen huipentanut ETYK-kokous loi perustan Etyj-järjestölle. Siinä on mukana 57 valtiota Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Keski-Aasiasta.

Suomi on tänä vuonna Etyjin ytimessä, koska se toimii vuorollaan järjestön puheenjohtajamaana.

Erityisedustajana Leinonen on päässyt muun muassa osallistumaan kenttämatkalle Balkanille. Siellä hän tapasi laajasti erilaisia toimijoita, joiden työ liittyy jotenkin nuoriin.

– Etyj on siitä harvinainen järjestö, että se tekee suoraan yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Näen tällä ruohonjuurityöllä suuren arvon.

Leinonen pitää äärimmäisen tärkeänä myös Ukrainan tulevan rauhan kannalta sitä, että on olemassa Etyj:in kaltainen järjestö.

Maailman toiminta jää arvoitukseksi

Puolentoista tunnin keskustelun perusteella on helppo päätellä, että Santeri Leinosen monipuoliselle osaamiselle tulee olemaan käyttöä jatkossakin.

Hyvinkääläinen körtti haluaa edetä urallaan rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Jollakin aikataululla tavoitteena on väitöskirjan teko. Se avaa taas aivan uusia mahdollisuuksia.

– Unelmani olisi, että voisin työskennellä turvallisuuden asiantuntijana Suomessa, Natossa tai jossakin muualla.

Leinonen ajattelee itsessään olevan jonkin verran insinööriä ja tienraivaajaa. Hän haluaa syventyä asioihin, jotka muut sivuuttavat.

– Toisaalta haluan humanistina myös parantaa oman yhteisöni ihmisten elämää kestävällä tavalla. Minusta on itsestään selvää, että ihminen ei työskentele vain itsensä hyväksi.

Ehkä ripaus körttiä vilahtaa esiin, kun Santeri Leinonen kertoo olevansa varovainen julistamaan, että asioiden pitäisi olla juuri tietyllä tavalla.

– Ajattelen niin, että ihmiset eivät voi koskaan täysin ymmärtää, miten maailma toimii.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 11/2025.

Ilmoita asiavirheestä