Kirja-arvio: Idän lohikäärmeellä on suunnitelma maailmalle

Kuva: Mari Teinilä

Vain melko harvoista globaaliin talouteen tai politiikkaan liittyvistä asioista on enää 2000-luvulla voitu puhua mainitsematta Kiinaa. Tulevaisuuden potentiaalisen supervallan olemuksesta ja tavoitteista kirjoittavat nyt uudessa katsauksessaan Kiinan maailma Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen ja Yhdysvaltojen asiantuntija Kristiina Helenius.

Mika Hentunen & Kristiina Helenius: Kiinan maailma. Tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet. Tammi 2025. 255 sivua.

Kirjassaan tämä asiaa tunteva parivaljakko tarkastelee esimerkiksi Kiinan heräämistä ja kehitystä supervallan roolia kohti, sen pyrkimystä syrjäyttää tärkein haastajansa Yhdysvallat, sen mahtavan talous- ja vientikoneen olemusta, kasvua ja ongelmia, Taiwanin-kysymystä sekä maan suhteita muuhun maailmaan.

Lopuksi perehdytään myös siihen, mikä on Kiinan ja Suomen suhde sekä mitä pelejä EU, NATO ja Kiina keskenään nyt pelaavat. Käy esimerkiksi ilmi, että Kiinan näkökulmasta EU on heikko ja melko tyhjänpäiväinen, vaikka sen sisällä onkin Ranskan tai Saksan kaltaisia merkittäviä teollisuus- ja kauppamaita.

Kiinan maailma on jokseenkin kauttaaltaan tarkkanäköistä ja kiinnostavaa analyysia ja yksityiskohtia sopivasti nostavaa havaintokoostetta Kiinasta, sen politiikasta, taloudesta ja erilaisista ambitioista.

Hentusen ja Heleniuksen kirja ei kiistä Kiinan määrätietoista talouskasvua, sen jopa uskomattomia teknisiä innovaatioita eikä sen globaalia määrätietoisuutta. Mutta se ei glorifioi tai mystifioi Kiinaa, vaan tuo kiinnostavalla tavalla esiin myös Kiinan heikkoudet ja sen mahdollisuuden, että idän lohikäärmeen tähän asti mahtava esiinmarssi voi sisäisistä ja ulkoisista syistä myös hyytyä ja epäonnistua: eivät kiinalaiset ihmistä kummempia kuitenkaan ole. Tämä näkökulma voi monista Kiina-katsauksista unohtua ja se tekee Kiinan maailmasta jopa kokoaan suuremman lukukokemuksen.

Lue myös:

Elokuva-arvio: John Websterin maastopaloista kertovan dokumentin maisemat ovat kuin helvetin porteilta

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliElokuva-arvio: John Websterin maastopaloista kertovan dokumentin maisemat ovat kuin helvetin porteilta
Seuraava artikkeliSleyn Tom Säilä: ”Meidän puoleltamme ovi on edelleen auki Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin suuntaan”

Ei näytettäviä viestejä