Kotimaassa julkaistu arkkipiispa Luoman haastattelu kuvaa varsin hyvin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen eräiden herätysliikkeiden välistä jännitettä. Arkkipiispan toteamus haastattelun loppupuolella liittyen puheisiin mahdollisen uuden kirkon synnystä kertoo myös osuvasti tilanteen epäselvyydestä. Arkkipiispan sanoin: ”. . . tällä vaiheessa ne tuskin ovat mitään konkretiaa. Toisaalta eivät ne aivan vaillakaan konkretiaa ole.” Arvelen, että eri toimijat niin kirkon johdon taholla kuin herätysliikkeissä arvioivat konkretian määrän ja myös toivottavan kehityskulun eri tavoin. Arkkipiispa ei haastattelun perusteella toivo herätysliikkeiden irtautuvan kirkosta, mutta toisenlaisiakin toiveita on kirkon johdon taholta kuultu.
Selvennän muutamaa kohtaa arkkipiispan haastattelussa. Ensin, arkkipiispa toteaa, että eräissä herätysliikkeissä virkakäsitys on vahvasti individualistinen eikä ulkomailla vihityillä papeilla ole kirkkomme ulkoista kutsua. Läntisessä teologiassa ajatellaan, että papiksi vihittävällä tulee olla sekä sisäinen kutsu eli oma kutsumus että kirkon tai seurakunnan antama ulkoinen kutsu papin tehtävään. On totta, että ulkomailla vihityillä papeilla ei ole Suomen ev. lut. kirkon ulkoista kutsua. Ulkoinen kutsu on luonnollisesti siltä kirkolta, joka vihkimyksen toteuttaa. Arkkipiispa puhuu erityisesti Inkerin kirkossa vihityistä papeista. Heillä on Inkerin kirkon kutsu palvella Inkerin kirkkoa sovituissa tehtävissä, vaikka heillä kaikilla tehtävät eivät ole päätoimisia. Suomessa toimimisen osalta kyseisisillä papeilla on herätysliikkeen ulkoinen kutsu. Teologisessa mielessä heillä siis on sekä sisäinen että ulkoinen kutsu. On ikävää, että virkateologisista näkemyseroista johtuen Suomen ev. lut. kirkon piispat eivät ole voineet järjestää pappisvihkimyksiä, joissa heidät olisi voitu vihkiä papeiksi.
Toiseksi, arkkipiispa kysyy, miksi katsotaan tarpeelliseksi kieltäytyä yhteistyöstä pappisvihkimystä hakevien ja papiksi vihittyjen naisten kanssa? Hän kuitenkin itse vastaa tähän kysymykseen. Arkkipiispa perustelee erillisvihkimysten mahdottomuutta sillä, että sellaisen vihkimyksen järjestävä piispa samalla hyväksyisi sen, että vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätös naisten vihkimisestä papeiksi ei ollut oikea. Sama logiikka toimii toisinkin päin. Yhteisvihkimykseen osallistuva samalla hyväksyisi sen, että vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätös naisten vihkimisestä papeiksi oli oikea. Arkkipiispan oman logiikan mukaan siis on mahdotonta yhtä aikaa sekä pitäytyä perinteiseen virkakantaan että osallistua yhteisvihkimyksiin.
Kolmanneksi, arkkipiispan haastattelu keskittyy vain kysymykseen pappisvihkimyksistä, ja hän toteaakin, että ainoa pyrkimys on saada epäselvään ja hankaluuksia synnyttävään tilanteeseen selkeyttä: minkä kirkon pappeja toimii Suomen kirkon sisällä. Kirkon ja eräiden herätysliikkeiden välejä eivät kuitenkaan hierrä ainoastaan pappisvihkimyksiin liittyvät kysymykset, vaan myös se, että järjestöt eivät saa ehtoollisenviettolupia edes silloin, kun ehtoollisen toimittaja on Suomen ev. lut. kirkon pappi.
Neljänneksi, arkkipiispa muistuttaa, että järjestöjen ja kirkon välillä tehdyssä perussopimuksessa pitäisi pysyä. Tässä viitataan kirkon lähetysjärjestöjen ja kirkon väliseen sopimukseen lähetystyön toteuttamisesta. Sopimuksessa on kaksi osapuolta. Kirkon puolesta arkkipiispan ja edellisen kansliapäällikön allekirjoittamassa sopimuksessa sanotaan: ”Kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein.” Kirkkohallituksen täysistunto päätti vastikään ilman perusteita jättää kaksi lähetysjärjestöään ilman vuotuista virallista kirkkokolehtia. Pysyykö kirkko siis perussopimuksessa?
Arkkipiispa uskonee, että tilanne vielä muuttaa paremmaksi ja kansankirkko kestää vahvana. Sen edellytyksenä näyttää kuitenkin olevan se, että herätysliikkeet palaavat pitkälti seuraliikkeiksi ja että ne ainakin käytännössä luopuvat virkakäsityksestään. Se ei ole realistinen tulevaisuuden skenaario.
Ville Auvinen, lähetysjohtaja
Onko suomeksi saatavilla uskonpuhdistusajan tekstejä, joista selviää, miksi, milloin ja miten luterilaiset alkoivat itse vihkiä pappeja ja piispoja? Ne pitäisi toimittaa piispoille. Ja suomentaa jos ei ole suomeksi.
Entä CA sanat ettei seremonioiden tarvi olla kaikkialla samanlaiset? Sitooko se mitenkään? Nyt piispat painavat päälle että kaikkialla pitäisi olla samanlaiset vihkimysseremoniat, siinä mielessä että joka vihkimystilaisuudessa olisi naispappeja ja naispiispoja.
Entä onko Luther ja wittenbergiläiset piispoille esikuva, jota noudatetaan? Minäkin löysin Lutherin lausuman: Me ei olla annettu naisten saarnata.
Tuntuu että historia kiinnostaa silloin kun sillä voidaan perustella korkeakirkollisia menoja ja vaatepartta, mutta ei periaatekysymyksissä.
Aiheesta ihan oikeaa analyysiä , mutta onko focus siinä mitä kansankirkko tekee ? Pitkälti herätysliikkeet keskittyvät kansankirkon suuntaan , kun oma suunta on se tärkeämpi ja ratkaisevampi . Herätysliikeväki kenties on jatkuvassa jännitteessä ja odottaa johtajilta ratkaisuja .
Kansankirkon suunnasta voidaan löytää pitkältä ajalta jo suunta mihin se on matkannut ja se pitkään jatkunut kahden korin usko , jossa monella armonvälineet kansankirkossa ja sana herätysliikkeissä opetuksen muodossa ei nouse raamatun apostolisesta opista . Herätysliike ”konservatiivit ” ovat jo pitkän ajan olleet irtautuneita kansankirkollisesta linjasta . Herätysliike – konteksti tässä yhteydessä on mielestäni ongelmallinen , koska vaikea yhdistää apostolinen opetus seurakunnasta Kristuksen ruumiiseen ja paimenuuteen ja mitä se todella käytännössä merkitsee . Kastetaan jonkun paimenen käsien kautta tai vihitään jonkun papin kautta ja nämä ovat irrallisia , joitakin yleisekumeenisiä käsityksiä Kristuksen ruumiin osallisuudesta . Jos on vastaan kansankirkon käsityksiä ja linjauksia niin sillä täytyy olla teologiset perusteet ja se väistämättä tarkoittaa ojentautumista sen mukaan . Kotimaan haastattelussa muutamia vuosia sitten Sley/n toiminnan johtaja sanoi että hyväksyy naispiispan vihkimisen papeille ja sitten tulevat Sleyn palvelukseen . Tai viime kesänä Piispa Repo tuli siunaamaan evankeliumijuhlille . Siis johtopäätös ei voi olla kuin se että kansankirkon piispallinen kaitselmus hyväksytään .
Onko teologia vain sanoissa eikä teoissa?
Keskeisin asia on : Herra huoneen rakentaa ! Jos jotkut muut asiat vaikuttavat se on kääntämistä katsetta pois . On vaara että herätysliikkeet hajoaa , kun seurakuntalaisten puheenaihe ei pitäisi olla kansankirkollisessa tilanteessa , vaan elää vapautta Kristuksen ruumiin osallisuudessa .
Ne viestit herätysliike johtajilta että pysyä kansankirkossa ovat joissakin tilanteissa hyvin ikäviä ihmisille joilla ei ole yhteyttä kansankirkkoon , kuten moni konservatiivikristitty on kokenut jo pitkään . Aina on kysymys päämäärästä ja se tarkoittaa esimerkiksi lapsiperheelle kysymyksiä : missä lapseni saavat pyhäkoulun , rippikoulun ja koko perhe saa kuulua Kristuksen ruumiin osallisuuteen .
Sley:n johto on tietysti hakenut individualistisia ratkaisuja ulkomailta. Näin järjestö kiertää yhteisvihkimykset. Vihityt papit toimivat pääsääntöisesti kuitenkin Sley;n omissa messuyhteisöissä Suomessa ja jopa ilman piispan kapitulin lupaa. Todella hyper-individualistista. Yhdistyshän saa tehdä mitä haluaa, tosin seuraukset tulevat ajan kanssa ja täys vastuu täytyy kantaa.
Auvinen kirjoittaa; ” Suomessa toimimisen osalta kyseisisillä papeilla on herätysliikkeen ulkoinen kutsu. ” Täytyy muistaa, että Sley ei ole mikään kirkko, vai onko sittenkin? Herätysliikeiden ulkonainen kutsu ei tietenkään riitä jos toimitaan yhteistyössä, virallisina järjestöinä kirkon yhteydessä. Se ei anna mitään mandaattia inkerin kirkossa vihityille papeille toimitaa omia messuja Suomessa, jatkuvasti ilman piispan lupaa.
Auvinen kirjoittaa; ” On ikävää, että virkateologisista näkemyseroista johtuen Suomen ev. lut. kirkon piispat eivät ole voineet järjestää pappisvihkimyksiä, joissa heidät olisi voitu vihkiä papeiksi.” Niinpä Sley:n johto päätti hakea vihkimykset ulkomailta ja vihityt papit toimittavat nyt messuja Suomessa. Että silleen.
Kirkko, tuomikapitulit ja piispat valvovat ehtoollislupia. Tämä on itsestään selvyys, jos lupaa ei tule, sen mukaan mennään, tämä on ollut järjestöjen tiedossa aina.
Kirkkohallituksen täysistunto päätti vastikään ilman perusteita jättää kaksi lähetysjärjestöään ilman vuotuista virallista kirkkokolehtia. On vaikea tietenkään tietää syitä, syy saataa olla Sley:n johdon ratkaisuissa ja luottamuspulassa.
Kaiken kaikkiaan näyttää vahvasti siltä, että Sley haluaa olla oma kirkko jo nyt. Ymmärrän sen hyvin.
Konsujen olisi syytä ilmoittaa selkeästi ja vailla epäilyä, että kirkon papit ovat oikeita pappeja ja heidän toimittamansa sakramentit päteviä. Jos siitä on epäselvyyttä, niin sitten kirkko on rikki ja ymmärrän piispojen tiukan linjan. Yksimielisyys sakramenttien toimittamisesta kun on kirkon ykseyden minimi.
Toisaalta jos kirkko todella haluaa olla kansankirkko, niin sen pitää sietää huomattavaa moninaisuutta, kunhan pysytään tunnustuksessa. On outoa, että nyt piispat keskittävät energiansa kirkon uskollisimpiin jäseniin, jotka tekevät omin rahoin ja hyvää hyvyyttään kirkon missiota maailmalla ja Suomessa. Varsinkin ehtoollisen alistaminen vallankäytön ja kyykyttämisen välineeksi on hävytöntä! Linjan tiukentaminen pitäisi pikemminkin kohdistaa heihin, jotka kylvävät eksytystä eivätkä suostu kirkon järjestykseen. Heitäkin on, eivätkä he peittele sitä mitenkään.
Timo Pöyhöselle että ensisijaisesti pitää katsoa hoituuko hommat CA mukaisesti, minulla on saksankielisenä se, ja siinä sanotaan kirkosta ja sakramenteistä, että evankeliumi tulee saarnata puhtaasti ja sakramentit jakaa evankeliumin mukaisesti. ja että kirkon todelliseen ykseyteen riittää että puhtaasti ymmärrettynä saarnataan evankeliumi ja sakramentit jaetaan Jumalan sanan mukaisesti.
Eli tämän tutkinta ensin. Ja kun huomataan että jossain ei saarnatakaan puhtaassa ymmärryksessä eikä toimita Jumalan sanan eikä evankeliumin mukaisesti, silloin lammaslauma käyttäytyy kuten Jeesus on omista lampaistaan sanonut: Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.