Pääkirjoitus: Kun maailma polarisoituu, ratkaisu ei ole väkivalta vaan sanat

Kuva: Jani Laukkanen

Sivistys alkoi siitä, kun ihminen sanoi sanan sen sijaan, että olisi heittänyt kiven. Sivistyksen taantumaksi voi siis sanoa sitä, että sanojen sijaan tuntematon henkilö tarttui aseeseen 10. syyskuuta Utahissa yliopiston kampuksella ja ampui Charlie Kirkin.

Syytä ampumiseen ei tässä vaiheessa tiedetä. Voidaan vain pohtia sitä, mahtoiko syy olla poliittinen. 31-vuotias kahden pienen lapsen isä Charlie Kirk oli konservatiivinen poliittinen aktivisti ja kommentaattori. Häntä on pidetty MAGA-liikkeen näkyvimpänä vaikuttajana. Juuri hän sai agitoitua nuoret äänestämään Donald Trumpia viime presidentinvaaleissa ja siivittämään hänet vaalivoittoon.

Kirk näki tilaisuutensa jo 18-vuotiaana ja lähti mukaan perustamaan Turning Point USA -nimistä opiskelijajärjestöä. Järjestön tavoitteena on edistää konservatiivisia aatteita liberaalisti suuntautuneissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Sittemmin järjestö tuotti Kirkille myös vaurautta. Hänen nettovarallisuutensa oli tänä vuonna noin 10 miljoonaa euroa.

Charlie Kirk agitoi nuoria podcastillaan, someläsnäolollaan ja pitämällä yliopistokampuksilla tapahtumia, jonne tuhannet nuoret kerääntyivät kuuntelemaan häntä. Samalla hän tarjosi mahdollisuuden nuorille väitellä kasvokkain hänen kanssaan yksi kerrallaan. Sitä kokemusta odotettiin pitkissä jonoissa. Konservatiiviset nuoret toisaalta kokivat hänet rohkaisijana, joka tuki heitä ilmaisemaan vapaammin omaa vakaumustaan.

Näkemyksiltään Kirk oli hyvin konservatiivinen. Hän kannatti oikeutta kantaa vapaasti aseita, vastusti aborttia sekä homoseksuaalien ja transsukupuolisten oikeuksia, esitti jossain vaiheessa antisemitistisiä ajatuksia mutta päätyi tukemaan Israelia sodassa palestiinalaisia vastaan. Hän esiintyi provosoivasti ja levitti disinformaatiota.

Kirk oli evankelikaalinen kristitty ja kreationisti. Hän taustayhteisönsä oli Jeesus-liikkeestä syntynsä saanut Calvary Chapel, josta kertoo kertoo pari vuotta sitten Suomessakin nähty elokuva Jesus Revolution. Kirk oli kuitenkin myös kristitty nationalisti, jonka pyrkimyksenä oli herättää evankelikaalisissa kristityissä poliittista ajattelua. Hän näki Yhdysvallat olennaisesti kristittynä valtiona ja halusi muslimit ulos maasta.

SAMALLA KIRK oli kuitenkin myös sananvapauden puoltaja ihan käytännössä. Hän esitti näkemyksensä tiukasti mutta myös kuunteli vastapuolta ja piti tärkeänä sitä, että väittelyyn on mahdollisuus ja sitä käydään sanoin, ei väkivalloin. Se, että hänet ammuttiin kesken tällaisen tilaisuuden, on murheellinen esimerkki siitä, miten väärään suuntaan maailma on menossa.

Kun maailma polarisoituu, ratkaisu siihen ei ole väkivalta. Ketään ei koskaan ole oikein tappaa mielipiteidensä vuoksi. Polarisaation yli rakennetaan siltoja vain käyttämällä sanoja, keskustelemalla. Se tarkoittaa erilaisten näkemysten sallimista, kunnioittamista ja niistä väittelemistä ilman väkivaltaa.

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliVuoden kerhonohjaaja -palkinto sählykerhon ohjaajille Lappeenrantaan
Seuraava artikkeliBBC: Siinainvuoren ympäristöön ollaan rakentamassa megaluokan turistikohdetta

Ei näytettäviä viestejä