Olympiakomitean päätös lopettaa kisapappitoiminta tuli yllätyksenä kirkkohallitukselle. Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen sanoo, ettei asiassa ole oltu kirkkohallitukseen yhteydessä. Helsingin Sanomat kertoi maanantaina 18.8, että Suomen Olympiakomitea luopuu olympiajoukkueen kisapapista.
Kisapappitoiminnan taustalla on yhteistyö, jossa ovat mukana Kirkkohallitus, kyseisen papin työnantajaseurakunta ja Olympiakomitea. Kirkkohallitus maksaa kisapapin palkan siltä ajalta, jonka pappi on kisajoukkueen käytettävissä.
Olympiajoukkueen kisapappina on viime vuosina toiminut oppilaitospappi Leena Huovinen, jonka osalta Kirkkohallitus on sopinut palkanmaksusta Helsingin seurakuntayhtymän kanssa. Kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth on toiminut paralympiajoukkueen kisapappina, ja Kirkkohallitus on sopinut asiasta Tampereen seurakuntayhtymän kanssa.
Jarmo Kokkonen kertoo, että asioista on sovittu kisakausi kerrallaan kaksi tai neljä vuotta eteenpäin. Kisapappitoiminnalla on pitkät perinteet, jotka perustuvat vakiintuneeseen käytäntöön. Kirjallista sopimusta osapuolten välillä toiminnasta ei ole laadittu.
– Keskusteluissa Olympiakomitean kanssa ei ole tullut esille mitään sellaista, mikä olisi antanut aihetta odottaa muutoksia toimintaan. Minulla on ollut sellainen käsitys, että tilanteeseen on oltu tyytyväisiä kaikin puolin, Kokkonen sanoo.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kisajoukkueeseen ei haluta enää ottaa ainoastaan yhden uskonnon edustajaa, koska kisajoukkueessa on edustettuina monia eri uskontoa. Kotimaa ei tavoittanut Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Janne Hännistä vahvistamaan tietoa.
”Kyse on asiantuntijan tehtävästä. Joukkueen sisällä on ollut paljon keskusteluja, jotka liittyvät eri uskontoihin.”
Paralympialaisissa kisapappina toiminut Olli-Pekka Silfverhuth sanoo, että arjessa kisapapin työ on hyvin monimuotoista.
– Vaikka edustan toki pappina tiettyä uskontokuntaa, työ on ennen kaikkea ihmisten kanssa kulkemista, läsnäoloa ja joukkueen kannattelua. Kisapapin työssä ei ole tarkoitus tuoda omaa tunnustuksellista uskontokuntaa esille, vaikka se on tietysti olemassa.
– Kyse on asiantuntijan tehtävästä. Ymmärrämme eri uskontoja ja katsomuksia, ja myös joukkueen sisällä on ollut paljon keskusteluja, jotka liittyvät eri uskontoihin. Tämän todellisuuden ymmärtäminen on osa tehtävään liittyvää asiantuntijuutta.
Myös Kirkkohallituksen Jarmo Kokkonen sanoo, että kisapapin tehtävänä on antaa kokonaisvaltaista apua urheilijoille.
– Kisapappi on kaikkien urheilijoiden käytettävissä. Hän on kohtaamisen ammattilainen, joka tietää, mitä ihminen tarvitsee. Ei ole kysymys siitä, mihin uskontokuntaan kukin kuuluu. Samalla tavalla meillä on pappeja sairaaloissa, vankiloissa ja muissa työpaikoissa.
– Kirkko tekee yhteistyötä laajasti eri toimijoiden kanssa. Haluamme olla enemmän ovien avaajia kuin portinvartijoita.
SUOMEN OLYMPIAKOMITEASSA paralympialaisista vastaava Kimmo Mustonen vahvistaa Kotimaalle, että keskusteluja kisapappitoiminnan jatkosta käydään lähiviikkojen aikana. Mustosen mukaan ainakin paralympialaisten osalta asia on vielä kesken.
Mustonen korostaa sitä, että kisajoukkueiden koko on olympialaisissa tarkasti rajattu. Kisapapin nimikkeellä joukkueen mukana matkaava henkilö vie yhden paikan kiintiöstä, sillä kisapapilla ei ole omaa akkreditointia.
Kansainvälinen olympiakomitean asettamiin vaatimuksiin kuuluu, että jokaisen maan kisajoukkueessa on mukana urheilijoiden henkisen hyvinvoinnin vastuuhenkilö, safeguarding officer. Tällainen henkilö akkreditoidaan kisoihin omalla kiintiöllä, joten hän ei vaikuta kisajoukkueen kokoon.
Mustosen mukaan henkisen hyvinvoinnin vastuuhenkilön työ kisoissa on pitkälti samankaltaista kuin mitä kisapapin nimikkeellä on tähän asti tehty. Papin koulutuksella voi toimia henkisen hyvinvoinnin vastuuhenkilönä.
Paralympialaisista vastaava Kimmo Mustonen pitää mahdollisena, että ainakin paralympialaisten osalta yhteistyö voisi jatkua nykyisenkaltaisena, ja Olli-Pekka Silfverhuth voisi toimia joukkueen safeguarding officerina.
– Kisapapin tärkein rooli on olla neutraali keskustelukumppani. Papin tehtäviin normaalisti kuuluvia uskonnollisia elementtejä ei ole tullut esille kisojen aikana. Kisapapit tietävät, mitä kisoissa pitää tehdä ja miten urheilijoita parhaiten tuetaan, joten en näe mitään syytä, miksi yhteistyötä ei voitaisi jatkaa.
Olli-Pekka Silfverhuth sanoo toivovansa, että kisapappitoimintaa voidaan jatkaa. Tarvittaessa hän voi olla joukkueen mukana safeguarding officerin -nimikkeellä.
– Henkilökohtaisesti minulle ei ole suurta merkitystä millä akkreditoinnilla olen joukkueessa mukana. Toivon kuitenkin, että Olympiakomitean puolelta näytetään selvää vihreää valoa kisapappitoiminnan jatkamiselle.
– Myös urheilijoilta on tullut vahvaa palautetta, joissa toivotaan jatkoa.
Toiminta alkoi Münchenin kesäolympialaisista 1972.
KISAPAPPITOIMINTA ALKOI vuoden 1972 Münchenin olympialaisissa, jolloin järjestäjät pyysivät kirkkojen johtajia lähettämään kisoihin yhden urheilusta kiinnostuneen papin. Silloinen arkkipiispa Martti Simojoki pyysi tehtävään Hampurin merimieskirkon merimiespappi Göran Hellbergiä, joka toimi kisoissa myös Yhdysvaltojen, Thaimaan ja Norjan kisapappina.
Toiminnan satunnaisuutta kuvastaa hyvin se, että vuoden 1976 olympialaisiin Hellberg ei lähtenyt, koska pyyntö Olympiakomitealta tuli liian myöhään. Hellbergin mukaan hän ei olisi kyennyt tutustumaan joukkueeseen riittävästi.
Myöhemmin Hellberg toimi kisapappina vuoteen 2003 asti. Vuodesta 2004 lähtien kisapappina on toiminut Leena Huovinen.
Paralympialaisissa kisapappi oli ensimmäistä kerran mukana Atlantassa 1996. Olli-Pekka Silfverhuth on toiminut paralympiajoukkueen kisapappina Ateenan paralympialaisista 2004 lähtien.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä