Yllättävä vertaus, mutta tarkemmin ajateltuna ihan toimiva: kristinusko ja hapanjuurileipä.
Juurileivän valmistuksessa taikinasta aina pieni osa otetaan talteen tai jää tiinuun seuraavaa leipomista varten. Samalla juurella on voitu nostattaa leipää usean sukupolven ajan. Ketjun jokaisessa leivässä on sama ydin, mutta jokainen leipomiskerta tuo siihen jotain uutta. Oleellista on, että taikinajuurta vaalitaan, jotta se voi siirtyä eteenpäin.
Myös kristinuskon oleellisin ydin siirtyy eteenpäin sukupolvelta toiselle, mutta samalla siihen tarttuu aina jotain ajassa olevaa.
– Haluan olla kristinuskon taikinajuuren vaalija ja eteenpäin saattaja enemmän kuin sen ”loppukäyttäjä”, sanoo Lapinlahden-Varpaisjärven seurakunnan kirkkoherra Olli Viitaniemi.
– Tietenkään kirkkoherra ei yksin leivo tätä leipää, vaan haluan rohkaista kaikkia seurakuntalaisia laittamaan kätensä taikinaan.
Olli Viitaniemi on toiminut jo jonkin aikaa Lapinlahden-Varpaisjärven seurakunnan vt. kirkkoherrana. Piispa Jari Jolkkonen asettaa hänet vakituisesti virkaan sunnuntaina 31.8. Lapinlahden kirkossa.
Viitaniemi suhtautuu varauksellisesti kysymykseen, ”miksi hänestä tuli pappi”. Vastaus saattaa kuulemma helposti kuulostaa epärehellisen tavoitteelliselta. Lopulta kun kyse on kuitenkin siitä, että on kulkenut uteliaana eteenpäin.
– Olen kulkenut kuin pikkupoika, joka mieluummin tonkii tien piennarta kuin kulkee suoraan pääväylällä.
Kirkkohistoriallinen väitöskirja käsitteli kirjakulttuurin merkitystä herännäisyyden leviämisessä.
ALUN PERIN matemaattisluonnontieteellisessä erikoislukiossa Espoon Olarissa ajatuksissa välkkyi diplomi-insinöörin ura. Vähitellen humanistiset alat alkoivat kiinnostaa kuitenkin enemmän. Herättäjä-Yhdistyksen rippileirin jälkeisen nuorisotoiminnan myötä Aholansaaressa Viitaniemi rupesi ”miettimään enemmän elämän merkitystä kuin tekniikkaa tai taloutta”. Hakeutuminen teologian opintoihin oli lopulta luonteva valinta.
– Vaikka en opintojen alkaessa tavoitellut juuri pappeutta, hyväksyin sen ajatuksen, että saatan päätyä kirkon töihin.
Viitaniemi sanoo olleensa aina kirkon teologi, vaikka elämänpolkuun liittyy myös aikaa vienyt kierros akateemisessa maailmassa. Hänen kirkkohistoriallinen väitöskirjansa tarkastettiin toukokuussa. Tutkimuksessaan hän selvitti, miten herännäisyys levisi Savo-Karjalan talonpoikien keskuudessa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa ja mikä merkitys kirjakulttuurilla oli tässä.
Tutkimuksessaan Viitaniemi kyseenalaistaa perinteisen käsityksen, jossa on korostettu Lapinlahden Telppään niityllä vuonna 1796 tapahtunutta herätystä ja Paavo Ruotsalaisen hengellistä erityislaatuisuutta. Viitaniemen mukaan herännäisyyden leviämisen taustalla oli ennen kaikkea aktiivinen kirjanvälityskampanja, jota toteutettiin myös kansainvälisillä lahjoitusvaroilla.
Viitaniemi sanoo, että tutkimuksen tulokset on otettu positiivisesti vastaan Lapinlahdella.
– Körtit ovat aina mielissään, kun niitä vähän ravistellaan.
”Tubettajat ja some-vaikuttajat kaappaavat huomiota, jota ei voi ennakoida kirkon suunnittelupöydällä.
VIITANIEMI SANOO, että on mielenkiintoista pohtia, miten hengellisuuden ideat ja mallit välittyvät eteenpäin. Analogia parin sadan vuoden takaa nykypäivään löytyy viestintäteknologian murroksesta.
Kun talonpojat alkoivat saada kirjoja käsiinsä ja myös lukivat niitä, asetti se kirkon uuden tilanteen eteen: Miten säädellä viriäviä ajatuksia? Katekismuksesta huolimatta ihmiset alkoivat tehdä omia tulkintoja ja muutoksia.
Nykyisin ollaan samankaltaisessa tilanteessa, kun sosiaalisen median todellisuus ja tekoälymallit ovat tulleet jäädäkseen, eivätkä nämä erittäin vaikuttavat viestintäkanavat ole kirkon hallittavissa.
– Hengellisyyteen liittyviä innovaatioita tapahtuu kirkkoon nähden syrjässä. Tubettajat ja some-vaikuttajat kaappaavat helposti huomiota, jota ei ole voinut mitenkään ennakoida kirkon suunnittelupöydällä.
– Tässä on haastetta, sanoo Viitaniemi, joka tunnustautuu laiskaksi sosiaalisen median toimijaksi.
AKATEEMISEN TUTKIMUKSEN tekeminen sopii Viitaniemen mukaan siihen luonnehdintaan, jonka hän itsestään antaa: ”loivaliikkeinen” kaikissa touhuissa. Hitaasti etenevät ja vähitellen kypsyvät asiat sopivat hänelle paremmin kuin nopeasykliset. Tällaisia asioita ovat mm. retkipyöräily, shakinpeluu ja bonsaipuiden kasvattaminen.
– Bonsain kasvattaminen on kiehtovaa, koska haluttua lopputulosta ei välttämättä saavuta koskaan. Aina niissä on tuunattavaa.
– Ylipäätänsä vanhoissa puissa on suuria kauneusarvoja. Niissä näkyy, miten myrskyt ja salamat ovat muovanneet niiden kasvua ja muotoa. Ne ovat hiljentäviä ja herättävät kunnioitusta.
Shakinpelaajana Viitaniemi sanoo olevansa keskitasoinen turnauspelaaja. Ihan niin kuin muissakin kamppailulajeissa parasta ovat ottelut tasaväkisen vastustajan kanssa.
– Saa nähdä minkälaisia pelaajia Lapinlahdelta löytyy. Saa tulla haastamaan!
Työpaikalleen Viitaniemi ajaa Kuopiosta. Matkaa on noin 60 kilometriä, mutta se sujuu sujuvasti:
– Menomatkalla kuuntelen Raamattua, ja kotimatkalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa. Ne eivät lopu kesken.
Ilmoita asiavirheestä