Molemmin puolin tietä aukeaa laajoja peltoja ja mäkiä, siellä täällä näkyy oliivipuita ja mäntyjä. Taloja näkyy harvakseltaan. Matka Kyproksen pääkaupungista Nikosiasta, Agios Dometioksen raja-asemalta Kormakitiksen kylään kestää puolisen tuntia.

Kormakitiksen kylä, turkiksi Korucam, on erikoinen alue keskellä kyproksenturkkilaisten hallitsemaa Pohjois-Kyprosta. Kylä muuttui merkittävästi, kun Turkki valloitti Pohjois-Kyproksen vuonna 1974.

Silloin tuhannet maroniitit pakenivat etelään ja vain harvat pysyivät kodeissaan. Kormakitikseen jäi yli 1 200 asukkaasta vain noin 40.

Vuosien saatossa ihmisiä on muuttanut takaisin, ja vakituisia asukkaita on nyt yli kolmesataa. Viikonloppuisin väkiluku kaksinkertaistuu, kun perheet ajavat sukutaloihinsa Nikosiasta ja muualta Kyprokselta.

Kaikki kylän asukkaat kuuluvat maroniittikristittyihin. Maroniitit ovat paavin alaisia katolilaisia ja kuuluvat orientaalisten kirkkojen kirkkoperheeseen. Jumalanpalvelus noudattaa itäistä riitusta eli kaavaa. Kirkon johtaja on Antiokian patriarkka Libanonissa, ja Kyproksen maroniitteja johtaa arkkipiispa Selim Jean Sfeir.

Kormakitiksen kylässä on ruokakauppa, koulu, kahviloita, hotelli sekä kolme kirkkoa, joista suurin on Pyhän Yrjön katedraali. Oppaana toimiva Vasilis Koumettou kuulee, että seurakunnan pappi ei ole paikalla. Hän soittaa jonnekin ja hymyilee.

– Kahvilan pitäjä Anneta Mavrohanna tulee avaamaan oven. Täällä kaikki tuntevat toisensa, joten kommunikointi on helppoa.

Katedraali on sisältä vaaleasävyinen, puiset penkit on sijoitettu käytävän kahta puolta. Pinnat huokuvat puhtautta.

Kirkon rakentaminen kesti pitkään, sillä suunnittelu alkoi viime vuosisadan alussa ja rakennus valmistui lopulta 1933.

Samalla aukiolla on toinenkin, vanhempi Pyhän Yrjön kirkko, joka rakennettiin 1500-luvulla ja remontoitiin 2015. Kirkon naapurina on fransiskaanien nunnaluostari.

Kolmas kirkko sijaitsee vähän matkan päässä Kyrenian suuntaan ajettaessa. Se on käytössä toisinaan kesällä. Kirkoissa käytetään liturgiakielenä pääasiassa arabiaa ja osin kreikkaa.

KYLÄN ASUKKAAT ovat erittäin uskonnollisia. Kirkon lähellä, omalla kuistallaan istuu 84-vuotias Eleni Skoullos, joka vietti lapsuutensa ja osan aikuisiästään kylässä, muutti Nikosiaan ja lopulta palasi kotitaloonsa vuonna 2005.

Skoullos tarjoaa itsetehtyä sitruunamehua vieraille.

– Käyn aamumessussa kirkossa melkein joka päivä. Kirkossa ei saa puhua, mutta käymme kahvilla messun jälkeen ja juttelemme päivän asiat. Se on sellainen sosiaalinen tapahtuma.

Skoullos muistaa, kuinka hän kätteli paavi Franciscusta, kun tämä vieraili Nikosiassa 2021. Kirkossa on arkisin aamumessu 7.30 ja sunnuntaisin kahdeksalta. Lauantaisin messu alkaa kuudelta illalla.

Kylässä houkuttelee turisteja kahdella asialla.

– Maaliskuussa kukkivat villit, punaiset tulppaanit. Kesällä kilpikonnat tulevat munimaan rannalle ja poikaset kuoriutuvat, Skoullos sanoo.

Merkittävää on myös se, että Kormakitis sijaitsee Välimeren rannalla. Kylästä kävelee uimarannalle 15 minuutissa.

MATKA JATKUU siistin kylän katua ylöspäin. Ihmisiä ei aamupäivisin näy kaduilla, sillä monet ovat töissä Nikosiassa.

Mäen rinteessä on niitetty pelto, jossa lojuu heinäpaaleja. Pellolla käyskentelee monikymmenpäinen lammas- ja vuohilauma. Kylässä asuu jonkin verran maanviljelijöitä. Lihantuotannon lisäksi he valmistavat halloumi-juustoa, paistavat leipää, puristavat oliiviöljyä sekä keräävät hunajaa.

Mäen päällä näkyy uutuuttaan kiiltävä, pari vuotta sitten avattu monitoimitalo, jonka rakentaminen sai EU-tukea. Pihalla kasvaa nuoria oliivipuita. Kolmikerroksisessa rakennuksessa on ala-asteen koulu, päiväkoti ja muita yhteisön käytössä olevia tiloja.

Päiväkodissa leikkivät 6-vuotias Petrus sekä 5-vuotiaat Harika ja Sofia. Heidän mielenkiintonsa kohdistuu pihalta juuri löydettyyn kilpikonnaan, joka on saanut nimen Hedra. Nimi viittaa kilpikonnan vihertävään väriin.

ALA-ASTEEN ERIKOISUUTENA on opetus Kormakitiksen alkuperäisellä kielellä, arabiaan pohjautuvalla sannalla, jota kutsutaan myös Kyproksen arabiaksi. Kielen aakkostoon kuuluu 27 kirjoitusmerkkiä, joista neljä on kreikan ja yksi turkin kielestä ja loput tuttuja latinalaisia kirjaimia.

Sannaa puhuvat vanhemmat kyläläiset äidinkielenään, mutta nuoremmat eivät enää puhu kieltä, vaikka ymmärtävätkin sitä. Kielen taitajia on jonkun verran myös Kormakitiksen ulkopuolella, mutta silti sanna on ollut jo pitkään UNESCOn uhanalaisten kielten listalla.

Ala-asteella sannaa opettaa Elias Zonias. Hän pitää kielen kursseja myös esimerkiksi sairaanhoitajille ja opettaa myös kesäleireillä. Kun häneltä kysyy, paljonko sannan opettajia on olemassa, hän vastaa:

– Tässä minä olen, ja viittaa hymyillen itseensä.

Ala-asteella käy koulua ainoastaan yksi oppilas, 11-vuotias Yoannis. Ensi vuonna on tiedossa pari oppilasta lisää. Oppilaiden vähyyteen syynä lienee se, että koulu on avattu vasta reilu vuosi sitten. Vanhemmat eivät ole halunneet ottaa lapsia pois tutuista kouluista.

Kyproksen tasavalta, kyproksenkreikkalaisten hallitsema saaren eteläosa, tukee Kormakitiksen asukkaita, vaikka kylä sijaitsee kyproksenturkkilaisten hallitsemassa pohjoisosassa. Tasavalta maksaa eläkkeen tapaista korvausta niille, jotka jäivät kylään. Korvauksen määrä on reilu 400 euroa kuukaudessa yhdelle ihmiselle, parit ja perheet saavat enemmän.

Kyproksenturkkilainen hallinto näkyy kylässä. Kirkon kahvilan ulkopuolella liehuu Turkin ja Pohjois-Turkin liput. Sisällä kahvilassa on valokuvat kustakin maroniittien edustajasta Kyproksen parlamentissa, mutta keskellä valokuvariviä on hallinnon vaatima modernin Turkin perustajan Kemal Atatürkin kuva.

– Meillä on hyvä suhteet kyproksenturkkilaisiin, Koumettou sanoo.

ENNEN VUODEN 1974 sotaa maroniittikyliä oli muitakin. Sota autioitti Karpaseian, Asomatoksen ja Agia Marinan. Nykyään Turkin armeija käyttää tukikohtinaan kahta jälkimmäistä.

Maroniitit ovat jo vuosia yrittäneet vaikuttaa päättäjiin saadakseen kylänsä takaisin. Heillä on äänivallaton edustaja Kyproksen tasavallan 56-paikkaisessa parlamentissa.

Kolmessa kylässä ei tosin ole enää kaikkia taloja pystyssä. Joitain myönnytyksiä Turkin armeija on tehnyt: maroniitit saavat pitää jumalanpalveluksia kylien kirkoissa tiettyinä päivinä, kunhan toimittavat nimilistan tulijoista etukäteen.

– Taloihin emme kuitenkaan saa mennä, Koumettou sanoo.

Maroniiteille vanhat asuinpaikat ovat hyvin rakkaita. Vuoden 1974 sota ajoi 97 prosenttia maroniiteista saaren eteläpuolelle Kyproksen tasavaltaan. Heitä on saarella yhteensä noin 7 000, joista viitisensataa kuluu libanonilaiseen yhteisöön.

Enemmistö Kyproksen maroniiteista, kolme neljäsosaa, asuu pääkaupunki Nikosiassa ja loput saaren muissa suurissa kaupungeissa.

Maroniittikirkko sai nimensä Luoteis-Syyriassa asuneelta Pyhältä Maronilta 300-luvulla. Hänellä kerrottiin olleen ihmeidentekemisen lahja, jolla pystyi parantamaan sairaita.

Maronin vaikutus jäi pysyväksi, ja hänen mukaansa nimettiin suuri luostari Syyrian Apameassa, joka hävitettiin 900-luvulla. Maroniitit yhdistyivät Rooman kirkkoon ristiretkien jälkeen.

ENSIMMÄISET MARONIITIT tulivat Kyproksen saarelle keskiajalla Syyriasta ja Libanonista. 1200–1300-luvuilla Kormakitis kukoisti, ja maroniiteilla oli 60 muutakin kylää Kyproksella. Ottomaanien hallitessa Kormakitista 1800-luvulla maroniittien määrä väheni, ja lähti taas kasvuun brittien noustessa valtaan.

Maailmassa on arvioiden mukaan kaikkiaan noin 3,5 miljoonaa maroniittia. Luku kaksinkertaistuu, jos lasketaan mukaan ihmiset, joilla on maroniittijuuria.

Suurin yhdyskunta on Libanonissa, jossa asuu yli miljoona maroniittia. Muita merkittäviä yhdyskuntia löytyy Argentiinasta ja Brasiliasta. Myäs Ruotsissa on maroniittiyhdyskunta. Suomesta maroniitteja voi todennäköisimmin olla libanonilaisyhteisössä.

Pyhä Maron on saanut osakseen kunnioitusta myös Venäjällä. Valamon luostarissa Pyhän Maronin ikoni kuuluu kunniapaikalle ikonostaasin viereen.

Ilmoita asiavirheestä