Keskusteluissa kohtaa usein nuo tutut rippileirin kokemukset. Ikkunoista karkaamiset on aina olleet tyypillisiä. Ne ja vastaavat kepposet ovat aina olleet olennaisessa osassa rippilasten kapinoimisen tarvetta. Niissä ei ole mitään uutta. Uutta on se, että leirien ogelmatilanteet pääsevät lehtien palstoille ja somekeskustelujen aiheeksi.
Aikanaan riparin ohjaajana leiriä valmistellessa opin eräältä erityisnuorisotyöntekijältä sen, että nuoret tarvitsevat jännitystä. Hän sanoi: ”Jollemme me sitä järjestä, niin he järjestävät sitä itse.” Menin myös tutustumaan sellaisten seurakuntien rippikoulutyöhön, joissa oli menestyvä nuorisotyö ja opin heiltä paljon.
Sain myös pari pätevää isosta sieltä. Heidän läsnäolonsa oli aivan ratkaisevaa hyvin onnistuneen leirin toteutuksessa.
Pääsin tutustumiskäynneillä näkemään, miten paljon voidaan nuorisotyössä saada aikaan, kun siihen kunnolla paneudutaan. Siihen aikaan minulla ei vielä ollut edes koulutusta nuorisotyöhön, mutta asenne oli kohdallaan. Nimittäin yksi mummo rukoili minulle rakkautta nuoriin. Ehkäpä se oli se tärkein onnistumisen edellytys, joka minulla oli.
Rippikoulutyössä tärkeää on asennoitua nuoriin lapsina eikä melkein aikuisina. Yllättävä tieto oli sekin että nuoruus on melko uusi keksintö. Se keksittiin kaupallisiin tarkoituksiin vasta sodan jälkeen. Sitä ennen käsitettä nuoruus ei ollut siinä käytössä, jossa se nyt on. Rippilapsia tulisi kohdella yhtä suurella rakkaudella kuin omia lapsia..
Kysyin omalta teini-ikäiseltä tyttäreltäni niihin aikoihin sitä, mistä riparilaisten kapina johtuu. Hän opetti minulle yhden tärkeimmistä nuorisotyössä huomioitavista seikoista. Hän sanoi: ” Te aikuiset annatte meille sääntöjä, miten meidän tulee toimia ja me toimimme niin. Sitten kun teille itsellenne tulee vastaan tilanne, jossa teidän itse pitäisi noudattaa omia sääntöjänne, niin te rikotte niitä ilman muuta.”
Oivalsin siinä, että nuoret kokevat noin ja että heilläkin on mielestään oikeus rikkoa sääntöjä. He osoittavat sen kapinopimalla. Niinpä seuravalla leirillä osasin ottaa tuon huomioon ja yhtenä aamuna luin taululle kauniilla käsialalla kirjoitetun viestin: ” Peku, etkö sä huomaa että me kapinoidaan?” Näin he kertoivat tunnistaneensa sen, että he itse ovat minulle rakkaita ja tärkeitä.
Marko. Jännityksen luomiseen tarvitaan vain hyvää mielikuvitusta. Hyppy katonrajasta lattialle tuntuu ihan kauhealta silmät sidottuna. Sellainen kokemus on helppo järjestää, kun lapsi seisoon vahvan lankun päällä. Sen molemmista päistä nostaa pari riskiä isosta vain hiukan, muta samalla kyykistyy ja juttelevat siinä keskenään. Lankun päällä seisova kokee, että hänet nostetaan ylös. Siltä katon rajasta sitten pitää hypätä patjalle.
Kokeilkaapa itse. Vaikka sen tietää, ettei ole korkealla, niin kokemus vaikuttaa siinä enemmän ja luulee olevansa katon rajassa.
On paljon muutakin sellaista jossa omia rajoja pääsee kohtaamaan ihan sen materiaalin avulla mitä käytössä on.
Huomasin miten helppoa oli opettaa lapsia kyseisen tehtävän pohjalta. jännityksen lauettua.
Olen varmaan aika ulkona nykynuorten menosta ripareilla yleisesti kun en kuule mitään negatiivista . Seija kommentoi että lapset saa esimerkin vanhemmilta , mutta olisko syy että nykynuorisoa kasvattaa se mitä älypuhelimesta tulee . Ajattelen että ennemminkin vanhemmat laiminlyö kasvatustehtävää . Moni uskova nuori perhe miettii asuinpaikkaansa sen mukaan missä on kristillinen koulu lähellä ja myös Srk jossa lapset pääsevät pyhäkouluun ja muuhun Srk – toimintaan . Nykyään tiedostetaan mahdollisista kiusaamisen vaaroista jopa netin kautta ja monelle se tuottaa traumaattisia kokemuksia . On myös ei uskovista kodeista laitettu herätysliikeripareille lapsia kun ajatellaan että olis turvallisempaa siellä .
Jarmo Kokkosen haastettelu onkin vain tilaajille. Joten kaikki ei pääse sitä lukemaan. Jarmolla on tilanne hyvin hallussa ja tietää työnsä tähden sen mikä on kullakin epäonnistuneella leirillä on mennyt pieleen. Viime ja tämän vuotisilla vaikeuksiin jotuneilla leireillä on ainakin yksi yhteinen piirre. Resurssit ovat kaikissa olleet liian vähäiset.
Minulle se kertoo siitä että rippikoulutyössä on seurakunnat pyrkineet säästämään. Rippikoulu olisi kuitenkin työala jossa on mahdollista luoda kirkolle hyvää tulevaisuutta. Siihen tulisi panostaa paljon. Nyt kun lapsilla on paljon enemmän ahdistuneisuutta, niin tottakai sekin oireilee leireillä.
Kokkosen mukaan keväällä ennen leiriä lasten kanssa tehty työ on tärkeää. Silloin on mahdollista tutustua nuoriin, jolloin tiedetään mitä on tulossa ja osataan varautua.
Minusta ennenkaikkea pitäisi ottaa nuorisotyö keskeiseksi työmuodoksi ja ryhtyä juuri siihen panostamaan eniten.
Minusta on tyhmää pitää ripareita, joissa työntekijät joutuvat venyttämään jaksamistaan äärimilleen viikon ajan ja toipumiseen siitä menee ainakin kolme päivää. Työntekijöinä usein kokemattomia kesäteologeja. Leireillä tulisi aina olla mukana joku, joka on mukana nuorisotyössä myös syksyllä. Jos Riparilla ei ole ketään sellaista, joka on kokoaikaisesti työssä, niin nuorten saaminen mukaan toimintaan tökkii jo siinä.
Tyhmää siksi että ei odoteta muuta kuin että pidetään ripari.
Monissa seurakunnissa ei edes odoteta sitä, että nuoret tulisivat mukaan konfirmaation jälkeen. Syyksi sanotaan, ettei nuoria kiinnosta.
Miksi sitten. Siksi että kirkko ei tee nuorisotoiminnasta nuoria kiinnostavaa. KIrkon tavoite näyttää olevan enneminkin vain selvitä siitä haasteesta että leirit kyetään järjestämään. Isostoimintakin suurelta osalta tähtää vain leirien onnistumiseen. Seurakuntien tulisi huomioida kaikki nuoret ja heidän erilaiset odotukset. Siihen tarvitaan enemmän voimavaroja. Työntekijöitä ja aikaa paneutua. Jos näin tehdään, niin onnistumisen mahdollisuudet paranee heti. kaikki tarvittava tieto on olemassa. Ei tarvita muuta kuin laittaa se käytäntöön.
Joten vastuu on meidän jotka olemme päättämässä seurakuntien varojen käytöstä, eikä ylirasittuneilla työntekijöillä.
Pekka P, pääsit taas mieliaiheeseesi.
Nykyään noihin jännitysasioihin ja seikkailuun kyllä panostetaan, mikäli mahdollista on. Nykyään leireistä laaditaan myös perusteelliset turvallisuussuunnitelmat riskiarvioineen. Olen voinut muutamana kesänä seurata sivusta parin eteläsuomalaisen rippikoulun leiriä saman leirikeskuksen alueella, jossa oma ruotsinkielinen seurakuntamme ne pitää. Vauhtia on piisannut ja hyvä niin.
Työntekijä- ja muut resurssit ovat monimutkaisempi juttu. Kesäteologit ovat hyvin erilaisia. Minun kokemukseni mukaan pääsääntöisesti lähellä nuoria ja nuoret myös ottavat heidät omikseen. Joukkoon mahtuu varmasti myös hiljaisia ja epävarmoja, mutta jostakin jokaisen on joskus aloitettava.
Tosiasia ainakin meillä päin on, että nuorisotyönohjaajia ei ole eikä saa. Siksi on turvauduttu muun soveltuvan koulutuksen saaneisiin ”seurakuntapedagogeihin”. He tekevät käytännössä samaa työtä mutta eri nimikkeellä. Joskus on käynyt niinkin, että hyvät nuorisotyön tekijät lähtevät muihin hommiin, koska työajat ovat lähes mahdottomia perheellisille ja palkkakaan ei tahdo riittää (!).
Eli työoloja ja -tehtäviä pitäisi rajata sekä palkkaa tarkistaa ylöspäin. Samalla nuorten muuttuvat elämäntilanteet ja tarpeet vaatisivat yhä laajempaa osaamista tai enemmän työntekijöitä. Sekä johonkin keskittymistä. Jäsenkadon ja rahahuolien kanssa kamppailevat seurakunnat ovat hankalan pulman edessä.
Suositusten mukaan (niitä ei aina voida noudattaa) leirivapaat pitäisi pitää mahdollisimman pian leirin jälkeen. Tämä tarkoittaa yhtä päivää leiriviikonlopun jälkeen ja kahta leiriviikon jälkeen. Pienemmissä seurakunnissa tämä on ongelmallista. Leiriviikon jälkeen vaikkapa papilla on pidettävänä 1) leiriviikolta rästiin jääneet kaksi vapaapäivää, 2) seuraavan viikon kaksi vakinaista vapaapäivää sekä 3) nuo kaksi leirivapaata. Se taas tarkoittaa, että pappi olisi yhteen putkeen vapaalla melkein viikon. Se taas voi olla utopiaa. Kun papinsijaisia ei välttämättä ole saatavana ja on kuitenkin hoidettava jumalanpalvelukset, kasteet ja hautajaiset, leirivapaat on pakko pitää joskus myöhemmin, esimerkiksi loman aluksi. Isommissa seurakunnissa kuviot ovat varmasti toisenlaiset. Paljon riippuu myös siitä, montako rippikoulua seurakunta järjestää ja miten ne on ajoitettu.