Matkalaista talutettiin herättäjäjuhlilla

Herättäjäjuhlat eivät nouse samalla tavalla median otsikoihin kuin vaikkapa lestadiolaisten suviseurat, joista on tänä kesänäkin ollut runsaasti juttuja maallisessa mediassa Yleä myöten. Mistä ero johtuu?
Ensinnäkin herättäjäjuhlat on osallistujamäärältään paljon pienemmät, kun paljous usein on tie julkisuuteen. Herättäjäjuhlilla ei tapahdu sellaisia ”skandaaleja”, joilla olisi uutisarvoa kaupallisessa mediassa. Esimerkiksi piispat puhuvat vapaasti seuroissa, eikä heitä ohjata johonkin sivuun.
Lestadiolaisella liikkeellä on jännitteitä kirkon kanssa, mistä joskus irtoaa jokin uutinen. Ehkä sekin ero, että ihmiset ovat juhlilla vähän erilaisia. Lestadiolaisuus on enemmän elintapa kuin körttiläisyys. Körttiläiset ovat kuin ihmiset keskimäärin kaikenlaisia, suviseuraväki on homogeenisempi-.
Körteille pappien sukupuolella ei ole merkitystä, ja heille sukupuolivähemmistötkin ovat tasavertaisia kaikkien kanssa. Körttejä on joskus kauan sitten pidetty vähän ”tiukkapipoisina”, mutta nykyään se on liberaalein herätysliike.
Julkisuus tuskin on kumpienkaan juhlien tavoite, vaan pääasia on se, mitä juhlille tulevat ihmiset sieltä saavat.

Vähän tämän kesän herättäjäjuhlista, joille osallistuin. Salossa vieraili puhujana presidentti Sauli Niinistö ja hän läpäisi heti julkisuuskynnyksen. Niinistöhän on Salosta kotoisin, joten hänen vierailunsa oli luonnollista. Ja hyvän puheen hän siihen paikkaan pitikin. Teologiaa häneltä tuskin odotettiin, mutta elämänohjeita kyllä saatiin.
Hän kehotti meitä olemaan vastuullisia, luottamaan toisiimme ja herättämään luottamusta, kukin oman mittansa mukaan omalla paikallaan.
Perinne juhlilla on ollut, että seurapuheisiin ei sillä hetkellä reagoida vaan aloitetaan heti veisuu. Niinpä spontaanit suosionosoitukset emerituspresidentille olivat yllätys.

Seurapuheet ja saarnat on löytyvät netistä os. www.herattajajuhlat.fi. Suosittelen Salon puheista ainakin piispa Mari Leppäsen raamattutunnin ja Herättäjä-yhdistyksen tj Kalle Hiltusen saarnan lukemista tai kuuntelemista.
Hiltusen saarna sunnuntain jumalanpalveluksessa avasi minusta kristinuskon ydintä harvinaisen osuvasti. Mari Leppäsen kanssa kuljettiin profeetta Eliaan matkassa ja Joel Haahtelan kirjan Adelen kysymys tapaan uskon ydintä etsien. Mari Leppänen puhuu aina ihmisen tasalta ymmärrettävällä tavalla.
Herättäjäyhdistyksen pj. Tapani Rantala avasi juhlapuheessaan herättäjäjuhlien tunnusta ”Matkalaista taluta”. Se on Siionin virsistä otettu rukous Jumalalle, mutta Rantala sanoi se sopivan myös kirkon tehtäväksi.

1 KOMMENTTI

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.