Lukijoilta: Oikaisen tietoja, joita on esiintynyt Helsingin tuomiorovastin vaalin yhteydessä

Piirroskuva kädestä, joka piirtää viivaa kynällä
Kuva: Shutterstock

Oikaisen julkisuudessa esiintyneitä tietoja, joita on esiintynyt Helsingin tuomiorovastin vaalin yhteydessä.

Gettysburgissa ei ole yliopistoa ja siellä ei laadita pro graduja. Sen sijaan kyseessä on Amerikan vanhin teologinen seminaari, joka joitakin vuosia sitten yhdistyi suurempaan kokonaisuuteen.

Kyseessä on jossain määrin suomalaista ammattikorkeakoulua vastaava laitos, jossa tosin teoreettinen opetus voi olla jonkin verran vahvempaa.

Oppilaitoksessa voi suorittaa ammatillisia tutkintoja, joista käytetään nimitystä master ja myös doctor, mutta nämä eivät ole yliopistotutkintoja.

Koulutusjärjestelmä Yhdysvalloissa eroaa suomalaisesta sikäli, että seminaareilla ja kouluilla on voimakkaampia yhteyksiä yliopistoihin kuin meillä. Opettajat toimivat professor-nimikkeellä ja tiedelaitosten toimenhaltijat tästä erotukseksi nimikkeellä University Professor. Näiden tehtäviin voi kuulua opetusta myös seminaareissa ja kouluissa.

Seminaarin tai ”koulun” suorittava laatii opintojensa yhteydessä kirjallisen opinnäytteen eli teesin, johon liittyy myös käytännöllisiä ja sovellettavia tavoitteita. Tässä merkityksessä opinnäyte lähentyy esimerkiksi suomalaisen ylemmän pastoraalitutkinnon tavoitteita, toisin kuin esimerkiksi suomalaisen  tiedekorkeakoulun väitöskirjat, joihin ei sisälly samaa tavoitetta.

En ota kantaa Helsingin tuomiorovastin valintaan. Gettysburgin seminaarissa puoli vuotta toimineena 1998 pidän kuitenkin tarpeellisena oikaista julkisuudessa esitettyjä näkemyksiä sen koulutuksista ja opinnäytteistä.

Petri Järveläinen

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Määräaikainen tilaus
3 kk LEHTI + DIGI vain 28 €
Norm. 40,50 €, säästä 31 %

Tarjoukseen sisältyy kerran kuukaudessa ilmestyvä laadukas painettu aikakauslehti sekä täydet oikeudet Kotimaa.fi päivittäin vaihtuvaan digisisältöön.

Tilaus päättyy automaattisesti kolmen kuukauden kuluttua.


Edellinen artikkeliHilkka Olkinuora: Koiran kuolema jättää syvän surun – ja jälleennäkemisen toivon
Seuraava artikkeliKirkon nuorisotyönohjaajista on pulaa ympäri maata – helpotusta haetaan viroista luopumalla ja kelpoisuusehdoista tinkimällä

Ei näytettäviä viestejä