Diakonissa Aino Mömmö os. Puustinen syntyi nuorempana kaksosena Muuruvedellä 2.3.1933. Hän kuoli 92-vuotiaana 27.4.2025 Kuopiossa. Kaksoissisar kuoli joulukuussa 1933.
Aino kasvoi kuusilapsisessa sisarusparvessa ja oppi tekemään kaikkia maalaistalon töitä. Äiti Anna Lyydia kehotti myös tyttäriään hankkimaan oman ammatin. Aino kävi Pohjois-Savon kansanopiston kotitalouskurssin vuonna 1952. Sen jälkeen hän hakeutui Sortavalasta Pieksämäelle siirtyneen diakonissalaitoksen opintojen pääsykokeisiin, joihin kuului muun muassa olkipatjan täyttäminen ruisoljilla.
Aino Puustisen työura alkoi Hankasalmella ja jatkui vuodet 1960–1990 Kuopion maaseurakunnassa. Asiakkaat otettiin vastaan kymmenen ensimmäisen vuoden ajan kotona. Diakonissat toimivat lääkäreiden keskeisinä työkumppaneina. He kiersivät seurakuntaa; kotisairaanhoidossa hoitivat haavat, jakoivat lääkkeet ja pistivät pistokset.
Kulkuvälineet vaihtuivat jalkapatikasta, suksista, veneestä, polkupyörästä, hevoskyydistä, linja-autosta, moposta ja jopa resiinasta henkilöautoon. Seurakunta osti punaisen volkkarin vuonna 1964 diakonissojen ja nuoriso-ohjaajien yhteiskäyttöön. Autolla kuljetettiin seurakuntalaisia myös hoitopaikkoihin ja kunnalliskotiin. Ruumisarkun haku kuului myös työtehtäviin. Vammaisryhmien kanssa työskentely opetti myös viittomakielen.
Vuoden 1972 lakiuudistus siirsi terveydenhoidon kunnille ja muutti diakonissojen työn sisältöä. Kotikäynnit, pienryhmät, pyhäkoulut, seurat, kinkerit, yhteisvastuukeräys, kerhot, leirit ja taloudellinen avustaminen säilyivät työnkuvana loppuun saakka.
Kirkon keskeisen työalan, diakonian 150 vuotta -juhlavuoden toritapahtumassa Kuopiossa vuonna 2022 Aino Mömmö muisteli työvuosiaan ja työnkuvan muutosta mustassa diakonissamekossa. Nykyisin diakonissojen työväri on vihreä, eikä helman pituutta enää mitattane kuten aikoinaan: enintään 30 cm lattiasta ylöspäin.
Ainolle herännäisyys oli sydämen asia. Usein kutsuivat myös talkootyöt Törmälään Rautalammille ja hiihtoretket Atrin majalle Lappiin. Kristillisten lehtien asiamiehenä hän toimi noin 50 vuotta. Kotimaan matka-arvonnoissa Roomaan ja Jerusalemiin hänellä oli myös onnea.
Aino meni naimisiin vuonna 1969 ja siirtyi asumaan aviomiehensä Kaarlo Mömmön kotitilalle Ranta-Toivalan Uuhimäelle. Sorsasalon mökki oli matkojen lisäksi vähäisen vapaa-ajan henkireikä. Meille Ainon sisarusten lapsille oli elämys ajaa Uuhimäen huipulle aina iloista Ainoa ja taustalla myhäilevää Kallea tapaamaan. Pihapiirin omenapuiden kukinta ja syksyinen sato oli vertaansa vailla. Aino sai elämäänsä uutta rikkautta Kallen tytön Raijan sekä hänen lastensa ja lastenlastensa kautta. Myöhemmin yhteinen koti siirtyi Puijonlaaksoon ja jo leskeksi jääneenä Aino muutti Rauhalaan. Asukastoiminta ja Puijon seurakunta tulivat Puijonlaakson vuosina läheisiksi.
Tätinä muistamme Ainon loputtoman myötäelävänä ja kannustavana. Lapsuuden kodin lauluperinne ja vilpitön lapsenusko kantoivat läpi vuosien. Ainon persoonassa yhdistyi hersyvä savolainen elämänilo, kiitollisuus ja loputon avuliaisuus.
Erja Kolari
Helena Liukkunen
Kirjoittajat ovat sisarten lapsia.