Taivaskotiin odotamme
Tulevaista kurkotamme
Elämämme suunta vakaa
Iki-ilon meille takaa
Lahja suuri Jumalamme
Tulevaisuus osanamme.
Herra meidät kotiin kantaa
Taivaan ilon meille antaa.

Ajan aallokon keskeltä taivasta päin
Elon matkamme kuljemme perille näin
Luokse Herramme iloon ja kauneuteen
Huomaan Jumalan hyvyyden sulouteen.
Tekstimme kauniisti sanoo:
Me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.
Matkan määränpää on kaunis, kauniimpi kuin kaunein kukka.
Mutta sen matkalippu oli äärettömän kallis.
Vapahtajamme Jeesus sen meille osti.
Ristinkuolemallaan Golgatan ristillä lunasti.
Sovitusverensä kummulle vuoti.
Meidän tähtemme, meidän edestämme hän sen teki.
Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella
pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Ylösnousemuksellaan hän sen vahvisti. Meidät on todella otettu Jumalan kansan omaksi. Me todellakin olemme matkalla taivasta kohti. Jumalan iki-ilon asuntoihin, taivaan kotiin, Jumalan luo.
Tästä me häntä kiitämme. Ylistämme hänen pyhää nimeään. Riemuitsemme hänen suuresta voitostaan. Hänen kunniaansa kuulutamme. Huulemme helkkyen hänelle lausuu sanan:
Kiitos!
Olkaamme sen tähden hänen välityksellään
alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria,
niiden huulten hedelmää,
jotka tunnustavat hänen nimeään.
Sunnuntai 11.5.2025
3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate)
Jumalan kansan koti-ikävä
Toinen lukukappale eli epistola: Hepr. 13:12–16
Kirjeestä heprealaisille, luvusta 13
Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella
pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle,
hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia,
vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia,
joka tulee.
Olkaamme sen tähden hänen välityksellään
alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria,
niiden huulten hedelmää,
jotka tunnustavat hänen nimeään.
Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne,
sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.
Oletteko panneet merkille miten Galatalais-kirjeen viidennen luvun lopussa olevassa Hengen hedelmien luettelossa ILO on heti rakkauden jälkeen ? Miten tärkeässä osassa juuri ilo on kristityn elämässä. Jo täällä maitten päällä saa iloita tulevasta ilosta ja riemusta. Ilo Herassa on Kristittyä kantava voima kaikissa elämän vaiheissa. Jos kadotamme ilomme, niin seitsemän muun hengen hedelmän vaikutus jää meissä vajaaksi.
Sen sijaan niiden silmän säteilevät taivaallista riemua, joiden katse on suunnattuna siihen mitä Jeesus on.
Pekka
Kiitos hyvästä huomiostasi!
Enpä ole sitä tullut erikseen tutkistelleeni.
Olen vain yleisesti ottanut nämä Pyhän Hengen vaikuttamat hedelmät kokonaisuutena ikään kuin muutamana esimerkkinä lukumäärältään äärettömän elämän eri tilanteissa mahdollisten hedelmien joukossa.
Galatalaiskirje:
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Sen sijaan olen useasti tiedostanut sen, että ilo Herrassa on todella voimallinen voiman antaja.
Nehemia:
8:10 Ja hän sanoi vielä heille: ”Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä
ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.”
Filippiläiskirje:
3:1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Aikaisemmin Paavali kirjoittaa lihan teoista monikossa ,mutta hengen hedelmä yksikössä . Eli henki vaikuttaa kristityissä hengen hedelmän eri muotoja eri tilanteissa . Kristityn ei siis tarvitse pyrkiä olemaan tai näyttämään näitä hedelmiä , vaan hän on Kristuksessa sitä mitä on ja hengen hedelmä ilmenee erilaisena eri tilanteissa yhdestä ja samasta hengestä
Timo
Kiitos huomiosi esiin nostamisesta
Jubilate sunnuntain aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-11-5-2025/
Heprealaiskirjeen lukua 13 voi lukea täältä. Panen viitteen suomennoksiin 2024 ja 1992, ruotsinnokseen 2000 sekä käännöksiin vienankarjalaksi 2011 ja pohjoissaameksi 2019.
https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020,B2000,KR92,KAR11,Biibbal/HEB.13
Pohjoisen rajanaapurimme Norjan Pipliaseuran sivustolla voi lukea
bokmåliksi käännökset 1930, 1978/85, 2011 ja 2024,
nynorksiksi käännökset 1938, 1878/85, 2011 ja 2024,
pohjoissaameksi käännöksen 2019
ja eteläsaameksi käännöksen 2018
Panen viitteen bokmåliksi vuoden 2024 käännökseen.
https://bibel.no/nettbibelen/les/nb-2024/HEB/HEB.13
Kamerunissa oli meidän suomalaisten SLEY:n lähettien lisäksi myös norjalaisia NMS:n lähettejä ja USA:sta ELKA:n lähettejä.
Arvostin suuresti näiden yhteistyötä Kamerunin Lutherilaisen kirkon kanssa tekevien läheteistä. Oli miellyttävää kohdata heitä ja nähdä heidän työnsä tuloksia.
Rakas vaimoni prinsessa Colette on saanut koulusivistyksensä norjalaisten ylläpitämässä koulussa.
Minulle nuo hedelmät ovat viimeaikoina avautuneet ikään kuin testinä. Jos huomaan ilon kadonneen, niin siitä tiedän kadottaneeni jotain olennaista. Kaikki nuo ominaisuudet ovat minulle peili, josta näen miten alussa olen kasvussani Kristuksen kaltaisuuteen. On paljon pois laitettavaa ja viemisiä ristin juurelle.
Per Wallendorf kuvasi sitä : ”kiitos Jeesus että sinä et ole tällainen.” Havaitessaan muutosta sanoi: ” Kiitos Jeesus muutoksesta, jonka olet saanut aikaan.” Näin voimme elää jatkuvasti kiitollisin mielin.
Pekka
Täytyy olla Jumalalle kiitollinen että kaiken elämässäsi kokemasi jälkeenkin saat kokea ilon suurena Jumalan lahjana.
Pekka ei niitä sinulle näytetä eikä muillekaan . Jumala tahtoo varjella meitä juuri siltä omavanhurskaudelta joka estää meitä olemassa hänen käytössä . Me ylpistymme ja tulemme niin herkästi omahyväiseksi . Usein kuitenkin Herra näyttää että olemme hänen käytössä , mutta se tapahtuu silloin kun olemme niin heikoilla ja syntinsä tuntevia että emme voi ottaa siitä kunniaa vaan saamme nähdä sen Jumalan suuren armon jonka kautta hän kuitenkin meitä käyttää . Joku on sanonut jos näkisimme ne hedelmät niin me söisimme ne .
Muistat varmaan mitä viimeisellä tuomiolla lampaat sanoivat ; milloin sinä olit köyhä ja alaston jne eli he eivät edes itse tienneet kuinka Jumala vaikutti heidän kauttansa . Se ikävämpi puoli on se syntisyys joka tulee näkyviin , mutta sekin on Jumalan Pyhän Hengen työtä , kun rakkaus tulee aina totuuden kanssa . Usein jäämme tarkastelemaan syntejämme ja siinä syyttävän sydämen mukana myös sielunvihollinen tahtoo kuiskia että sinun uskonelämäsi ei ole edistynyt ja sinulla on tuota ja tuota syntiä . Silloin on parempi vaan sanoa että on ja paljon pahempia syntejä ja kiitos Herralle hän on kaikki sovittanut . Kiitoksen kanssa saamme viedä kaikki asiamme myös omat synnit ja heikkoudet .
Timo
Todellakin: ”Armoa kaikki on armoa vain”, kuten aikoinaan laulettiin.
Julkaisupäivän yksi upeimpia tv ohjelmia oli klo. 13.50
Pariisi juhlii 2023
Eiffel-tornin juurella Ranskan kansallispäivänä 14. heinäkuuta 2023 pidetty upea suurkonsertti järjestettiin jo kymmenettä kertaa. Cristian Măcelarun johtama Orchestre National de France, yhdessä Radio Francen kuoron ja huippusolistien kuten Ermonela Jahon, Daniil Trifonovin, Vilde Frangin, Pretty Yenden, Francesco Demuron, Ludovic Tezierin ja Stéphanie d’Oustracin kanssa, hurmasi yleisön suurilla aarioilla ja tunnetuilla konserttikappaleilla.
”Ilo Herrassa on iankaikkinen vaan. Se ruusu ei lehtiä poista. jo nuorena riennä se saavuttamaan; ei vertaista ruusua toista.” – Kirkkohistoriasta muistamme, että pietismin perillisenä Suomen körttiläisyys otti verhokseen ns. ”alatien kristillisyyden”. Körtit saivat sitten ajan kuluessa piispojen ja johtavien kirkonmiesten virat. Nyt luulen, että herännäisyys on lähentynyt maallista elämänmenoa enemmän kuin herrnhutilaispohjaiset liikkeet kuten evankelisuus ja lestadiolaisuus. Evankelisilla ja alkuperäislestadiolaisilla on kokoelma valoisia ja iloisia kansanlauluihin sovellettuja runoja laulukirjoissaan. Minulle esitettyjen toivomusten mukaan olen saanut jakaa eniten Siionin lauluja juuri sen vuoksi, että siellä on lähes joka laulun loppusäkeissä kuvausta taivaan ihanuudesta. Noissa lauluissa on myös realistisesti kuvattu ristin kantamista täällä ajassa. ”Mutta taivaassa parhaiten kiitän, kun on turmelus riisuttu. Ole kiitetty Herrani, Jeesus, ole kiitetty, kiitetty.”(Tämän laulun kirjoitti kadulta pelastettu viipurilainen nuori nainen, jonka kirkkoherra Kustavi Lounasheimo otti kotiinsa asumaan.) Mieltäni ilahdutti Artjärven kirkkoherran adresseihin valitsema laulun säkeistö: ”Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa. Vaivoista vapahtaa, surut, murheet lopettaa.” (Kherra oli evankelinen). Lauloin hänen lähtiessään mm. säkeistön: ”Siel suviliinnut laulaa kun eivät myrskyt pauhaa, uusilla kielillä, keviöillä rinnoilla.” Hyvää suvea täällä ja siellä!
Valma
Kiitos ihanasta puheenvuorostasi
Valtava tietämyksesi yhdistyneenä sydämesi syvään hengelliseen elämään on kasvattanut kypsänä hedelmänä runsasta aarteistoa, jonka rikkaudesta olet luonut luettavaksemme todella kauniin ja rakentavan tekstin.
Eilen 6. toukokuuta 2025 osallistuimme Sotainvalidien Veljesliiton Kanta-Hämeen piirin päätösjuhlaan Hauholla. Piirin toiminta loppui tähän juhlaan.
Toimin piirin veljespappinaan vuodesta 2013 asti.
Jatkossa sotainvalidien, sotiemme veteraanien, heidän leskiensä, lottien ja sotaorpojen asioiden hoito sekä heidän heidän muistamisensa isänmaamme hyväksi tekemästään palveluksesta siirtyy Tammenlehvän Perinneliiton hoidettavaksi.
Tammenlehvän Perinneliiton Kanta-Hämeen yhteinen jumalanpalvelus järjestetään torstaina 8. toukokuuta 2025 klo 12 Hattulan kirkossa.
Viikkomessu Hattulan kirkossa, Tammenlehvän sukupolven kirkkopäivä
Toimittavat: Jyrki Rauhala, Ari Lehtonen, Veteraanikuoro
Kahvitarjoilu ja päiväjuhla kirkonmenojen jälkeen sotilaskoti 2:ssa, Panssarimiehentie 219 Hattula.
Kirkkopäivän järjestäjänä Tammenlehvän Hämeenlinnan seudun perinneyhdistys yhteistyössä Hattulan seurakunnan kanssa.
Kävimme Hattulan kirkossa messussa tänään 8.5.2025 klo 12.
Sen jälkeen menimme Sotilaskoti 2:een ohjelmallista kahvitilaisuutta varten.
Kiitos järjestäjille ja tilaisuuksien onnistumiseksi panoksensa antaneille.
Lisää tällaista tulevinakin vuosina.
Tämä on niin tärkeä totuus ehtoollisesta, että tämä täytyy ehdottomasti laittaa tänne. Apostolinen Isä Ignatios toteaa 100-luvun alussa ehtoollisen olevan “kuolemattomuuden lääke, kuoleman vastamyrkky”, alkukielellä kreikaksi: “pharmakon athanasias, antidotos tou me apothanein”. Perimätiedon mukaan Ignatios oli yksi niistä lapsista, jonka Jeesus otti syliinsä ja siunasi (Mark. 10:13-16).
Hermann Sasse “Tämä on minun ruumiini” Lutherin taistelu ehtoollisen reaalipreesensin puolesta, s. 136, 2011, Concordia ry.
Mika
Kiitos kommentistasi
Kiitos piispa Iganatiuksen ajatuksen ja hänestä kerrotun perimätiedon kertomisesta.
Kiitos myös Hermann Sassen teoksen esille nostamisesta.
Ignatius liittyy meidän Herramme sanoihin, jotka meille ovat säilyneet Johanneksen evankeliumissa.
Johanneksen evankeliumi:
6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
6:58 Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti.”
Eilen 7.5.2025 klo 20 alkaen televisiosta tuli RSO:n konsertti
Olin aivan muissa ajatuksissani, kun rakas puolisoni tuli kertomaan että rakastamani ohjelma tulee. Niinpä keskeytin sen mitä olin tekemässä ja riensin TV:n ääreen. Näin me yhdessä saatoimme viettää ihanaa iltaa kauniista musiikista nauttien.
Ohjelma on vieläkin seurattavissa Yle areenassa.
Radion sinfoniaorkesterin konsertti
Joht. Nicholas Collon, Jenny Carlstedt, mezzosopraano, Gabriel Kivivuori, baritoni. – Maurice Duruflé: Requiem. Kaija Saariaho: Asteroid 4179: Toutatis. Gustav Holst: Planeetat.