Ihminen ei koskaan menetä kaikkea. Jotain jää aina jäljelle. Lohdun löytäminen ei silti ole itsestäänselvyys. Psykologi ja psykoterapeutti Pirkko Lahti on pohtinut lohdun olemusta ja merkitystä viimeisimmän kirjaprojektinsa myötä. Vaikeimmissa hetkissä lohtua tuo usein pelkkä toisen ihmisen rauhallinen läsnäolo.

Lohtuun sisältyy toivo paremmasta, toivo selviytymisestä, sanoo pitkän uran suomalaisten mielenterveyden ja hyvinvoinnin parissa tehnyt Pirkko Lahti, 83.

– Lohtuun liittyy riittävä turva käydä läpi vaikea asia, jonka jälkeen voi pudota taas jaloilleen jatkamaan elämää.

Lahti on pohtinut lohdun olemusta ja merkitystä teologi ja psykoterapeutti Heli Pruukin kanssa tekemässään kirjassa Lohtu. Miten selviydyn? (Tammi 2025). Mukana on myös lohtuasiantuntijoiden kokemustietoa.

– Nämä taiteilijat, papit, lääkärit ja muut julkisuuden henkilöt ovat mukana kirjassa sekä oman lohtunsa asiantuntijoina että lohdun välittäjinä. Heitä luetaan, kuunnellaan ja katsotaan, ja heidän taiteensa ja ajatuksensa vievät ihmisiä eteenpäin omissa prosesseissaan, Lahti sanoo.

Kirjaa varten käydyt avoimet ja syvälliset keskustelut olivat merkityksellisiä myös hänelle itselleen.

– Niistä tuli puhdistunut olo. Ja vastaan tuli vuosikymmenten työkokemuksen jälkeenkin myös uusia oivalluksia, että noinkin asian voi kokea.

Etsintäkuulutettuna empatia

Alusta asti oli selvää, että kirjan nimeksi tulee juuri lohtu, vaikka sana pakenee helposti määritelmiä. Kirjan julkistamistilaisuudessa Heli Pruuki kuvasi lohduttomuutta seisovaksi vedeksi, jonka lohtu saa virtaamaan tai ainakin värähtelemään.

Pirkko Lahti korostaa lohtumielikuvan pehmeyttä.

– Se on jo sanana pehmeä. Ikään kuin siinä ei olisi ollenkaan konsonantteja.

Lohtu on turvan ja toivon kumppanina lupaus jostain, joka tuo hyvää mieltä.

Usein lohtuun sisältyy myös toinen ihminen, mutta ei niinkään ratkaisujen vaan läsnäolon kautta. Kyse voi olla hyvin yksinkertaisista asioista.

– Lyhyetkin sosiaaliset kohtaamiset rakentavat ihmistä, koska tulet huomatuksi. Tervehditkö naapuria vai käveletkö ohi? Annatko tunnustusta, kun joku onnistuu? Kiitätkö kaupassa hyvästä palvelusta? Hyvän sanan sanominen ei maksa mitään, Lahti korostaa.

Kirja herättelee pohtimaan, miten yhteiskunnassa voitaisiin löytää laajemminkin empatiaa.

– Myötätunto ei aina riitä. Empatiassa jaetaan kokemusta toisen kanssa. Valitettavasti siitä on tullut kovin hetkellistä: nähdään tv-ohjelmassa kärsimystä ja tyynnytetään omaatuntoa lähettämällä rahaa.

Vielä enemmän empatia tuntuu olevan kadoksissa päättäjätasolla.

– Muutaman yksinvaltiaan tekemiset maailmassa korostuvat. Kyse on vallasta ja rahasta: minulle kaikki, kansa maksakoon. Meidän nykyinen hallitusohjelmamme on prikulleen samanlainen, Lahti sivaltaa.

Kärsimys ei jalosta

On myös ihmisiä, jotka ovat niin rikki jonkin tapahtuman äärellä, etteivät he kestä sen jakamista ja pysty vastaanottamaan lohduttamista.

– Ammattilainenkin joutuu joskus tilanteeseen, jossa mitään ei ole tehtävissä. Täysin lohduttoman ihmisen puolustusmekanismi voi olla niin vahva, että se torpedoi kaiken avun, Lahti kertoo.

Ihmistä ei voi lohduttaa väkisin, muistuttaa kirjassa myös saattohoitolääkäri Juha Hänninen. Sanat eivät aina lohduta, sillä ne eivät muuta todellisuutta. Jotain lohtua voi silti tuoda se, että joku on valmis vain kohtaamaan toisen tämän elämän kauheimmassa tilanteessa.

On kiinni ihmisen persoonasta, kestääkö hän kriisitilanteessa muita lähellään. Taustalla voi olla myös historiasta kumpuavan yksin pärjäämisen eetos, kyvyttömyys luottaa tai turvautua kehenkään.

Siitä kertovat myös monet sanonnat, kuten ”kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat”, ”mikä ei tapa, se vahvistaa” tai ”kenellekään ei anneta isompaa taakka kuin jaksaa kantaa”.

– Ne ovat kammottavia lauseita eivätkä pidä paikkaansa. Kärsimys ei vahvista tai jalosta ketään, Lahti painottaa.

Kirjailija Sirpa Kähkönen tiivistää kirjassa lapsuudessa oppimansa kielletyt ajatukset: itsensä rakastaminen, itsemyötätunto ja tarvitsevuus.

”Mistä rakkaus voi tulla, jos vain piiskaa ja moittii itseään?”, Kähkönen kyselee.

Taisteluun vääristyneitä asenteita vastaan voi käydä myös ilon kautta. Pirkko Lahti kertoo Mielenterveysseuran kampanjasta, jossa kerättiin kiviä ja porattiin niihin reiät. Sitten kivet pantiin pieniin pusseihin ja mukaan teksti: Ihmisen ei tarvitse mennä yksin läpi harmaan kiven.

– Niitä jaettiin muun muassa teatterissa Kivenpyörittäjän kylä -näytöksessä, hän naurahtaa.

Kulttuuri lohduttaa ja lääkitsee

Itsestä tulee pitää huolta, vaikka se tuntuisi vaikealta. Kyse on elämän tärkeimmästä ihmissuhteesta.

Lohtu on aina henkilökohtainen kokemus. Siksi jokainen on myös oman lohtunsa paras asiantuntija.

”Lohtu on samaan aikaan monimutkainen ja yksinkertainen teema. Se voi olla käsi olkapäällä tai se voi olla sitä, että tajuaa jotain olennaista elämän tarkoituksesta”, muusikko Mikko Kuustonen pohtii kirjassa.

Tutkimusprofessori Antti Pentikäiselle luonto on sakraali ja lohduttava tila, joka hoitaa meitä syvästi, on aina saatavilla ja läsnä.

”Lohtuun sisältyy nöyrtymistä, autettavaksi asettumista. Tämä on itsenäisyyttä korostavalle ihmiselle haaste.”

Näyttelijä Kati Outinen miettii takaiskujen tullessa, mikä tilanteessa on kuitenkin lohdullista. Tärkeää on muotoilla ajatus tunnetasolla, lohtu ei ole koskaan suorittamista. Lohtuun sisältyy nöyrtymistä, autettavaksi asettumista. Tämä on Outisen mukaan itsenäisyyttä korostavalle ihmiselle haaste.

Kulttuurilla on äärettömän iso merkitys hyvinvoinnille, Lahti muistuttaa. Se sanoittaa ihmisen tuskaa, lohduttaa ja lääkitsee. Kuvataide ja kädentaidot mahdollistavat vuoropuhelun ihmisen sisäisen kokemuksen kanssa.

– Näytelmän myötä joku voi oivaltaa jotain olennaista vaikkapa avioerosta. Jotkin tunnelmapätkät saattavat puolestaan aiheuttaa lähes katarttisen elämyksen, Lahti luettelee.

– Teatteri- tai konserttielämystä voi hyvin jakaa vieraankin vieressä istuvan kanssa. Omasta kokemuksesta tiedän, että ihmiset lähtevät kyllä mukaan.

Muistot rakentavat itsetuntoa

Myös muistot ovat merkittävä minäkuvan ja itsetunnon rakennuspalikka. Pirkko Lahti kannustaakin ihmisiä kirjoittamaan ylös omaa historiaa.

– Muisti on valikoiva. Se, mitä muistaa ja millä tavalla, on paljastavaa. Mitkä asiat muistan vanhempien opettamana, mitä muistan häistä tai ensimmäisestä työpaikasta? Kun alkaa nousta esiin huonoja kokemuksia, nousee samalla myös hyviä.

Lapsilleen voi tehdä suuren palveluksen kokoamalla muistoja vaikkapa kansioksi.

– Parikymppinen ei sitä ehkä vielä arvosta, mutta viimeistään nelikymppisenä ihminen alkaa kaivata tietoa siitä, kuka olen ja olen ollut, mihin kuulun ja miten kasvu on tapahtunut. Silloin muistiin kirjatut asiat voivat olla suureksi avuksi, Lahti rohkaisee.

Yhtä lailla merkittäviä voivat olla vanhat valokuvat.

Vakioitu toivo

Muotisana resilienssi ei tarkoita vahvuutta vaan selviytymistä ja palautumista, kykyä mukautua muuttuviin olosuhteisiin ja löytää uusia tapoja selviytyä haasteista. Suomalaisissa sitä on.

Lahti vertaa resilienssiä kissaan, joka putoaa aina jaloilleen ja lähtee liikkeelle.

– Suomalaisuuteen kuulu tietynasteinen vakioitu toivoajattelu: hiljakseen mennään parempaan päin. Uskotaan, että talous vahvistuu, vaikkei sitä vauhtia kuin hallitus toivoo.

”Selviytymiskeinojen välittäminen lapsille on tärkeämpää kuin rahallinen perintö.”

Tärkeää on pohtia, mitkä ovat ne vahvuudet, joiden varaan rakennetaan.

– Jokainen joutuu kriisiin jossain elämänsä vaiheessa. Selviytymiskeinojen välittäminen lapsille on tärkeämpää kuin rahallinen perintö.

Kyse ei ole konkreettisista keinoista, joita voisi opettaa. Lapsi kuitenkin imee itseensä vaikeissa tilanteissa käytetyt kodin toimintamallit. Puhumisen merkitys korostuu.

– Kun ihminen puhuu ääneen, hän antaa ilmiöille nimiä, jäsentää tilannetta ja avaa polkuja siihen, mitä pitää selvittää.

Resilienssi ei suojele vaikeuksien vaikutuksilta, mutta sen avulla niitä kykenee käsittelemään ja niistä voi oppia. Eletyn elämän ja iän myötä sitä myös tapahtuu, Lahti lohduttaa.

– Putoamisia tulee edelleen, muttei enää niin syvälle.

Lahti muistuttaa, että suojautumismekanismejakin voi käyttää hyvässä ja pahassa. Esimerkiksi huumori voi olla ”erittäin vaarallista”. Sillä voi suojata itseään, mutta myös järkevöittää tapahtuman, jossa ei ole mitään järkeä.

– Valitettavasti suomalaiset arvostavat pirullista huumoria, mikä näkyy vaikkapa roustausohjelmissa. Kova kritiikki kuitenkin loukkaa kaikkia, vaikka kuinka oltaisiin hymy huulilla. Julkinen toiselle ihmiselle nauraminen on törppöä, ei keino vahvistaa häntä.

– Kamala on myös ajatus, että annamme ehkä lisäpontta kiusaamiseen lapsille, jotka helposti omaksuvat leikkeihinsä mallia tv-ohjelmista, Lahti sanoo.

Arki, juhla ja perimmäiset kysymykset

Tärkeää on myös erottaa arki ja juhla. Lahti toteaa, ettei kukaan elä loputonta jatkumoa, mutta ihmiset rytmittävät elämäänsä eri tavoin. Jotkut elävät viikko ja jotkut kuukausi kerrallaan. Joillakin vuosi kulkee juhlasta juhlaan. Esimerkiksi laskiaisen jälkeen aletaan jo suunnitella seuraavaa juhlaa, pääsiäistä.

Juhliin liittyvät rituaalit jatkuvat usein samanlaisia vuodesta toiseen. Siitä syntyy tietty turvallisuus ja lohtu.

– Kirkkovuosi, samoin kuin kirkkoon liittyvät rituaalit, ovat monille hyvin lohdullisia, Lahti sanoo.

Lahti ei kaipaa kirkolta julistavuutta, vaan syvältä nousevaa armeliaisuutta ja lempeää sananselitystä, joka saa ihmiset esittämään omia kysymyksiään. Jumalanpalvelusten rinnalle hän toivoisi lisää pienryhmiä, joihin jokainen olisi tervetullut jakamaan ajatuksiaan ja tuulettamaan näkemyksiään muita kritisoimatta.

– Niin ruumiista kuin mielestä tiedetään yhä enemmän. Siitä huolimatta ihmiset hakevat sitä jotain. Mikä on sielu? Mikä on se Korkein, jota etsitään lohduksi, turvaksi ja asioiden selvittelijäksi? Jumala? Allah? Jehova? Totuus?

– Ihmistä ruokkisi parhaiten avoin keskustelu, jossa voisi selvittää omaa arvomaailmaa. Mitä itse ymmärrän eri käsitteillä, mitä muut? Se, että ihminen pääsee enemmän ja enemmän sinuksi itsensä kanssa, on tärkeä lohtupohja.

Keskitysleiriltä selvinnyt Viktor E. Frankl on todennut: ”Kun emme pysty muuttamaan tilannetta, haastetaan meitä muuttamaan itseämme.” Raskaistakin tilanteista voi selvitä. Sydän voi särkyä, mutta se voi myös parantua.

Juttu on julkaistu alun perin Askel-lehdessä 4/25

Ilmoita asiavirheestä