Jokaisen kristityn pitäisi olla karismaatikko, sanoo mediassa ja kirkossa pitkän uran tehnyt Olli Valtonen. Valtosen mielestä Pyhä Henki on hyvä vastavoima dogmaattisuudelle, sellaiselle kirjaimelle joka kuolettaa. Tässä juttusarjassa Kotimaa kysyy kuulumisia kirkossa vaikuttaneilta henkilöiltä.Birgitta Rantakari: Kirkossa ei ole perinnettä työntekijöiden ja maallikoiden yhteistyölle
Olli Valtonen, mitä kuuluu?
– Kiitos erinomaisen hyvää. Olen ollut noin pari vuotta eläkkeellä. Aamuisin voin lukea ja oikolukea Helsingin Sanomia kaksi tuntia.
Olet ollut mukana kuntapolitiikassa ja tulit melkein valituksi eduskuntaan vuonna 2007. Jos olisit nyt kansanedustaja, mihin asioihin tahtoisit vaikuttaa?
– En ymmärrä, miksi poliitikot riitelevät julkisesti niin kiivaasti, vaikka he ovat oikeasti keskenään hyvää pataa. Toivoisin rakentavampaa keskustelua. Koska viimeksi olet kuullut opposition kiittävän hallitusta? Kun poliitikot ovat keskenään hyviä kavereita, niin miksi se ei voisi näkyä myös ulospäin. Toivoisin poliittiseen keskusteluun enemmän myönteisyyttä. Räksyttämisen seuraaminen on ärsyttävää ja turhauttavaa.
Olet toiminut Sana-lehden päätoimittajana, ollut perustamassa ja päätoimittamassa Askel-lehteä sekä työskennellyt toimittajana Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä. Mikä tekee mediasta kristillisen?
– Tasokas media ei ole kristillinen tai kristinuskon vastainen, vaan median tehtävä on kertoa asioista. Kotimaan, Askelen ja Sana-lehden missio on toki tavoittaa lukijoita käsittelemällä kristinuskoon liittyviä aihepiirejä. Valtamediassa elämänkatsomuksellisilla kysymyksillä on liian vähän tilaa. Tarvitsemme mediaa, joka haastaa ajattelemaan perimmäisiä kysymyksiä.
Pitääkö kirkon uudistua?
– Uudistumisen sijaan uskon vahvasti evoluutioon. Se tapahtuu tahdostamme huolimatta. Kirkonkin kuuluu uudistua evoluution kautta. Kirkon johto, tarkoitan piispakuntaa ja papistoa, ei ole kuitenkaan ymmärtänyt missä kulttuurissa elämme. Kukaan ei ole kiinnostunut dogmatiikasta, sillä elämme lyriikan aikaa. Jumalasta pitää ennen kaikkea laulaa. Nyt kirkko keskittyy liikaa tekstiproosaan, ja se on kirkon iso vamma.
– Laulamisessa on sekin hyvä puoli, ettei siinä laiteta asioita ahdistavan pieneen formaattiin. Laulaminen ja siihen liittyvä lyriikka ovat avoimempia. Niin kuin esimerkiksi vanha hengellinen laulu Onpa taivaassa tarjolla lapsillekin.
Ensimmäistä Tuomasmessua vietettiin 37 vuotta sitten, ja olet sen perustajaisiä. Pitäisikö Tuomasmessun uudistua?
– Olen seurannut ilolla sitä, että Tuomasmessussa on säilynyt kansanliikkeen omaisuus. Saarnavalinnoissa voi näkyä vaaran merkkejä silloin kun saarnaajissa painottuu uskovaisuus. Messun pitäisi puhutella myös epäilijöitä. Tuomasmessun olisi hyvä pitää avoimena se, että se on tarkoitettu ja siinä annetaan tilaa jo nimensä mukaan epäilijöille. Pidin kerran Tuomasmessussa keskustelusaarnan Mikael Jungnerin kanssa. Hän puhui siitä, ettei ole uskovainen, vaan käyttää mieluummin sanaa toivovainen.
Wikipedia kertoo, että pappina edustat karismaattisuutta. Mikä on suhteesi karismaattisuuteen nyt?
– Hengellisessä elämässäni on tapahtunut evoluutio, joka on johtanut yhä suurempaan hiljaisuuteen isoista asioista. Karismaattisuuden löysin aikoinaan Euroopan katolisissa kirkoissa vaikuttaneesta karismaattisuudesta. Pidän itseäni edelleen karismaatikkona, jolle on tärkeää hiljaisuus suurista asioista sekä messu, erityisesti Tuomasmessu.
– Jokaisen kristityn pitäisi olla karismaatikko, sillä Pyhä Henki on hyvä vastavoima dogmaattisuudelle, sellaiselle kirjaimelle joka kuolettaa.
Ketkä ovat yhteiskunnassa toivontuojia?
– Järjestökenttä, sillä järjestöt menevät sinne missä on eniten tarpeita. Olisi vaikea ymmärtää, miten suomalainen yhteiskunta toimisi ilman järjestöjä ja niissä tehtyä vapaaehtoistyötä.
– Toinen toivontuoja on se, että suomalaisessa yhteiskunnassa on niin laaja yksimielisyys perusarvoista kuten mielipiteen vapaudesta. Pidän positiivisena asiana, että ilmapiiri on sakeana erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä. Poliitikkoja lukuun ottamatta keskustelu ei ole kuitenkaan kauhean polarisoitunutta.
Entä mitkä tai ketkä ovat toivontuojia kirkossa?
– Jos saa sanoa nimiä, niin piispa Mari Leppänen. En ole koskaan hävennyt sitä mitä hän on sanonut tai kirjoittanut. Hän osaa olla rakentava riidan haastamisen sijaan. Kaiken kaikkiaan Suomen kirkolla on hyvä herraonni, jos ajattelee esimerkiksi piispakuntaa.
Paras lapsuusmuistosi?
– Voitin alakoulussa sinisen polkupyörän, mutta en enää muista miksi sen voitin. Toinen paras muistoni sijoittuu Vaalimaalle, jonne helsinkiläiset vanhempani muuttivat lapsuudessani muutamaksi vuodeksi. Parin sadan metrin päässä kodistamme virtasi Virojoki, jonka rannalla meillä oli sauna. Muistan välähdyksenomaisena riemukkaana hetkenä, kun juoksin kylpytakki päällä saunasta kotiin.
Lue myös:
Birgitta Rantakari: Kirkossa ei ole perinnettä työntekijöiden ja maallikoiden yhteistyölle