Pitkään näytti siltä, että ihmiskunta kykenee kehittymään. Harhaluulo perustui länsimaiden kauan kestäneeseen rauhaisaan jaksoon maailmansotien jälkeen. Vaikutti siltä, että oli opittu jotain sodista ja nyt kaikki hoituu diplomatialla ja neuvotteluilla, koska kaikkihan tahtovat rauhaa.

Ei näytä hoituvan, eivätkä kaikki tahdo. Hieno länsimainen kehityskulku tyssäsi Venäjän aggressiiviseen hyökkäykseen Ukrainaan ja jo kolme vuotta jatkuneeseen sotaan.

Suoranaisesta länsimaisten arvojen romahduksesta kertoo puolestaan Yhdysvaltain ajautuminen tilaan, jossa kaoottisesti toimiva presidentti Donald Trumpin hallinto romuttaa maan taloutta, kansainvälisiä suhteita ja pahimmillaan jopa Yhdysvaltain niin kunniakkaana pitämän demokratian.

Tuntuu vaikealta uskoa, että tähän järjettömyyteen on tultu.

KIRKKOVUODEN KULUSSA puolestaan on tultu taas pääsiäiseen. Siihen juhlaan tiivistyy koko ihmiskunnan kärsimys ja vapahdus.

Pääsiäinen oikeastaan on olemassa siksi, että ihminen ei opi vaan hairahtuu järjettömyyksiin. Vanha testamentti kertoo vedenpaisumuksesta, jolla Jumala tuhosi kaikenlaiseen pahuuteen harhautuneen ihmiskunnan ja josta hän pelasti yhden perheen yrittämään uusiksi. Siitä kerrasta ihmiskunta ei oppinut mitään.

Seuraavaksi Jumala yritti kouluttaa valittua kansaa oikeudenmukaisuuteen ja jumalasuhteen vaalimiseen milloin kepillä, milloin Luvatun maan medellä ja hunajalla – turhaan. Ihminen ei opi.

Niinpä päädyttiin pääsiäiseen, jossa Jumalan Poika kärsii, kuolee ja nousee kuolleista sovittaakseen ihmiskunnan ja Jumalan välit. Koska ihminen ei opi, piti sovitukset hoitaa jumalallisesti itse, jotta Jumalan valtakunta tulisi ihmisten sydämiin yksilö kerrallaan.

Pääsiäisen toivo on siinä, että sisimpänsä syvässä yksinäisyydessä ihminen voi kokea pääsiäisen armon ja hyväksynnän. Se tuottaa hänessä kuin itsestään lisääntyvää hyvyyttä muita kohtaan. Idealistiselta tämä saattaa tuntua, mutta ilmeisesti muuten ei ihminen opi.