Kirkon kulttuuriperintöstrategiassa nousee nyt ensimmäistä kertaa esiin kysymys arvokkaasta kulttuuriperinnöstä luopumisesta.
Strategiassa todetaan, että kiinteistöistä luopuminen voi olla seurakunnassa kipeä, yhteisöä jakava ja repivä prosessi. Toisaalta luopumalla voidaan ratkaista seurakunnan tulevaisuuden kannalta merkittäviä haasteita.
Tavoitteeksi strategiaan on kirjattu, että luopumiset toteutetaan avoimesti, suunnitelmallisesti, vastuullisesti ja kestävästi.
Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi uuden kulttuuriperintöstrategian tammikuussa. Strategia on voimassa vuoteen 2030 saakka.
LUOPUMISEN TEEMAN mukaan ottaminen koettiin strategiaa valmistelleessa työryhmässä velvollisuudeksi, kertoo työryhmässä mukana ollut kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto Kirkkohallituksesta.
– Emme voi panna päätä pensaaseen. Se ei olisi vastuullista.
Vastuullista on sen sijaan Tammiston mukaan hallittu muutos.
– Mistä luovutaan, miten luovutaan ja miltä pohjalta valintoja tehdään, ne ovat isoja kysymyksiä.
Strategiassa tähän annetaan karkean tason ohjeita. Seurakuntia kehotetaan muun muassa tunnistamaan ne tilanteet, joissa omistajanvaihdos turvaa kulttuuriperinnön säilymisen parhaiten.
Lisäksi strategiassa kiinnitetään huomiota siihen, että luopumisesta keskustellaan ja sitä käsitellään seurakunnassa yhdessä. Strategian mukaan vaikeatkin tunteet, epäoikeudenmukaisuuden kokemukset sekä jäähyväisjuhlat, kuten kirkkotilan desakralisaatio, tulisi tallettaa.
Vaikka kirkon kulttuuriperinnöllä on kiistatta kansallista arvoa, ennen kaikkea se on kirkon omaa perintöä.
SEURAAVAKSI TAVOITTEENA on Tammiston mukaan luoda työkaluja, joita seurakunnat voisivat hyödyntää kulttuuriperinnön kohtalosta päätettäessä. Rakennusten osalta kirkon kiinteistöstrategiamallissa on jo mukana karkean tason työkalu rakennusten kulttuuriperintöarvojen pisteytykseen. Tammisto toivoo, että työkalua voitaisiin edelleen kehittää.
Yksinkertaisia työkaluja tarvitaan, sillä Kirkkohallituksessa työskentelevä Tammisto on kirkon ainoa palkattu kulttuuriperinnön asiantuntija.
– Se ei oikein toimi jopa liki 20 000 työntekijän organisaatiossa. Valtakunnallisesti tarvitaan erilaisia työkaluja, jotta seurakunnissa voidaan itse pohtia, mitä näiden asioiden kanssa tehdään.
Työkalujen lisäksi toisena kehityskohteena Tammisto nostaa esiin kulttuuriperinnön asiantuntemuksen lisäämisen tuomiokapituleihin. Niillä on kirkon keskushallintoa tiiviimpi suhde seurakuntiin ja siten myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa ja olla seurakuntien tukena kulttuuriperintöön liittyviä päätöksiä tehtäessä.
Työmäärän puolesta tarvetta olisi Tammiston mukaan siihen, että jokaiseen kapituliin palkattaisiin kulttuuriperinnön asiantuntija.
Asiantuntemusta voitaisiin kuitenkin lisätä myös kevyemmin luomalla kapituleihin hiippakunnallisia asiantuntijoiden verkostoja. Tähän valmis malli on jo olemassa Turun arkkihiippakunnassa, missä tuomiokapitulin yhteydessä toimii kulttuuriperintöryhmä.
Kirkollisen kulttuuriperinnön osalta asiantuntemusta on esimerkiksi alueellisissa vastuumuseoissa ja yliopistoissa. Myös nyt hyväksytyn kulttuuriperintöstrategian luoneen työryhmän osallistujista enemmistö tuli kirkon ulkopuolelta. Ryhmässä oli asiantuntijoita eri yliopistoista, Museovirastosta ja ympäristöministeriöstä. Kirkollisia organisaatioita ryhmässä edustivat vain Tammisto sekä Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen, joka toimi ryhmän puheenjohtajana.
– Meillä ei ole kulttuuriperinnön alalta kirkossa kovin paljon omaa asiantuntemusta. Silloin käytetään verkostoja, Tammisto sanoo.
YLEISESTI TAMMISTO toivoo, että kirkossa ymmärrettäisiin kirkon kulttuuriperinnön arvo kirkolle itselleen.
Kansallisesta kulttuuriperinnöstä kuten arvokkaista kirkkorakennuksista huolehtiminen saatetaan kokea seurakunnissa jonkinlaisena taakkana erityisesti nyt, kun kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon tarkoitettua valtionrahoitusta on leikattu.
Tammisto kuitenkin muistuttaa, että vaikka kirkon kulttuuriperinnöllä on kiistatta kansallista arvoa, ennen kaikkea se on kirkon omaa perintöä.
– Kaikkein merkittävintä se on kirkolle itselleen ja meidän omalle kristilliselle identiteetillemme.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä