Alhaalla myrskysi meri. Kallion laella oli tyyntä ja salvia paloi tuoksuen. Rummut kutsuivat joka ilmansuunnasta paikalle hyviä ja rakastavia henkiä.

Turkulaisen uskontotieteilijän ja samaanin Jaana Kourin, 64, nuorinta lasta ei aikanaan liitetty kirkon jäseneksi, mutta kasteen hän sai. Sen suoritti suvun vanhin meren rannalla korkean kallion päällä. Kastevesi haettiin paikasta, jossa lähdevesi kohtaa meriveden. Tilaisuuteen saapui ystäviä ja sukulaisia lapsineen.

Suvun nuorimmaisen päähän valeltu vesi välitti lapselle yhteyttä veteen ja elämänvoimaan. Lopuksi yksi sisaruksista luki katkelman kalevalaisesta Karhun synty -runosta.

– Vesi on tainnut olla minulle aina elementeistä tärkein. Se ylläpitää elämää. Kasteessa lapsi saatetaan veden avulla yhteyteen kaiken kanssa. Näen kristillisessä kasteessa tavallaan saman idean, Kouri sanoo.

Hänen mukaansa luonnon neljä elementtiä – maa, vesi, ilma ja tuli – ovat olemassaolon perusvoimia, jotka ylläpitävät luonnon tasapainoa.

KOURI KASVOI tavallisessa, keskiluokkaisessa, luterilaisessa perheessä Raisiossa. Kansansadut ihmekertomuksineen puhuttelivat häntä pienestä pitäen. Erityisesti Kouria koskettivat tarinat, joissa köyhät ja surkeat selviytyivät vaikeista koettelemuksista eläinten ja maahisten avulla.

Kouri kastettiin kirkon jäseneksi ja konfirmoitiin rippikoulun jälkeen. Ystävien vanavedessä hän osallistui myös raamattupiireihin ja alleviivasi Raamattuaan ahkerasti noin 16-vuotiaaksi asti.

”Minulla oli lapsena vahva luottamus turvalliseen Jumalaan.”

Jo nuorena Kourin suhde hengellisyyteen oli omaehtoinen ja intensiivinen. Hän kävi välitunneilla koulun rukouspiirissä, luki ja kirjoitti runoja ja etsi ymmärrystä Raamatun tulkintaan monesta suunnasta.

Jeesuksen puheet ja käytännön kristillisyys puhuttelivat Kouria, mutta paatoksellinen tuomitsevuus ja puhe synnistä tuntuivat vierailta. Hän ajatteli, että Jumala on ennen kaikkea rakkaus, ja Jeesuksen työ kumosi perisynnin lain.

– Minuun syntyi jo lapsena vahva perusturvallisuus. Äiti kertoi omasta lapsuudestaan maaseudulla ja siitä, kuinka oli saanut pimeässä turvaa rukouksesta ja laulamisesta. Hän opetti myös minulle iltarukouksen. Minulla oli vahva luottamus turvalliseen Jumalaan.

Evankeliumeista läheisin Kourille oli Johanneksen evankeliumi, rakkauden evankeliumi.

– Ajattelin, että Jumala on myötätuntoinen voima, joka ei ole taivaassa vaan läsnä täällä. Halusin myös itse toteuttaa käytännössä rakkauden sanomaa.

KOURIA KIINNOSTIVAT – ja kiinnostavat yhä – myös muut uskonnot ja filosofiat, runous, taide ja vaihtoehtoiset elämäntavat. Hän hakeutui Turun yliopistoon opiskelemaan uskontotiedettä.

Käänteentekevää oli, kun Kouri pääsi tutkimusapulaiseksi Amerikan manterelle irokeeseihin kuuluvien senecojen pariin ja teki gradunsa vanhojen seneca-naisten elämästä. Hän koki tulleensa kotiin. Ihmisten välinen yhteys ja lämpö sekä kansan myytit ja samanistiset kertomukset tekivät häneen suunnattoman vaikutuksen.

– Opiskelujen myötä tulin tietoiseksi eri kulttuurien henkisistä erityisasiantuntijoista ja vaihtoehtoisista tavoista ymmärtää maailmaa. Meidän länsimaisessa, materialistisessa kulttuurissamme henkien läsnäololle ei ole juurikaan annettu tilaa.

Kouri oivalsi olevansa persoonana herkkä yliluonnollisille kokemuksille. Hän ei ajattele hyljänneensä aiempaa ja kääntyneensä samaaniksi, vaikka hän onkin eronnut kirkosta. Uskominen muuttui henkiin luottamiseksi.

– Pidän maailmankuvassani kaiken hyvän elämän varrelta.

”Samanismissa opilla ja hierarkioilla ei ole merkitystä.”

Samanismi ei ole Kourin mukaan uskonto vaan kokoelma erilaisia tekniikoita olla yhteydessä henkimaailman kanssa.

Animistinen maailmankuva, jossa kaikki on elävää ja kaikessa on henki, on vähitellen tullut hänelle tärkeäksi. Animistisessa ajattelussa henki on paitsi ihmisissä, eläimissä ja kasveissa myös vaikkapa kivissä, kynttilöissä, kännyköissä ja tietokoneissa.

– Kristinuskon ja animismin ero on erityisesti siinä, että kristinusko on melko ihmiskeskeistä, mutta animismissa ihminen on osa kaikkeutta ja täysin yhtä kaiken muun kanssa. Samanismissa opilla ja hierarkioilla ei ole merkitystä. Se perustuu kokemukseen.

SAMAANIMATKALLE LÄHTIESSÄÄN Kouri ei käytä päihteitä. Matkalle yliseen, aliseen tai keskiseen maailmaan hän pääsee suorittamalla henkien kutsun rummuttamalla itse valmistamallaan samaanirummulla tai helistämällä.

Samaani menee henkimaailmaan hakemaan apua sitä tarvitsevalle. Hän ei kuitenkaan saa tehdä toiselle matkaa, jollei häneltä sitä pyydetä. Olennaista on myös, että hänellä on matkalle lähtiessään mielessä kysymys, johon hän hakee vastausta hengiltä.

– Vastausten selkeys vaihtelee kovasti. Koko matka on vastaus. Välillä kuulen sanallisen neuvon. Toisinaan taas oivallan vastauksen vasta, kun kirjoitan samaanimatkastani. Joskus tulen matkalta vain hämmentyneenä pois ja se riittää.

”Eräällä samaanimatkalla näin Jeesuksen terveyskeskuksessa valkoinen takki päällä.”

Matkat ovat Kourin mukaan moniaistisia. Rummun ääni avaa korvia kaikenlaisille äänille ja keho on kuin vastaanotin.

Samanismissa alinen ei ole paha paikka. Sieltä haetaan parannusta ja elämänvoimaa itselle tai asiakkaalle. Myös henkilökohtaisen voimaeläimensä voi kohdata alisessa.

Ylisestä haetaan viisautta ja neuvoja. Siellä Kouri on tavannut hengellisiä opettajia buddhalaisia munkkeja. Siellä voi kohdata myös enkeleitä, esi-isiä, esiäitejä tai Taivaan Isän.

– Eräällä matkalla näin Jeesuksen terveyskeskuksessa valkoinen takki päällä. Hän oli hyvin kiireinen, Kouri kertoo.

Keskisen matkoilla etsitään usein vastauksia tämän maailman arkisiin kysymyksiin, mutta matkustaa voidaan myös eri aikakausissa ja vaikkapa avaruudessa.

Kourin samaanimatka kestää yleensä noin 20 minuuttia. Matkoillaan hän näkee asioita, jotka ovat hänelle kokemuksellisesti totta.

– Jokaisen samanistisen matkan jälkeen olen muuttunut ihminen.

Ohjaamillaan samaanikursseilla Kouri on kohdannut paljon herkkiä ihmisiä.

– Ihmiselle on kuitenkin luontaista nähdä, että kaikki on elävää. Se ei vaadi erityistä herkkyyttä.

KOURI ELÄÄ hengessä, hiukan samaan tapaan kuin karismaattiset kristityt. Hän kysyy hengiltä neuvoa ja apua kaikissa elämän asioissa. Samanistisissa matkoissa ja rukouksessa on hänen mukaansa paljon samaa: molemmat ovat tietoisia, rituaalisia yhteydenottoja, joissa pyydetään ja saadaan apua. Myös kultainen sääntö yhdistää.

– Samaani toimii kaikkien elollisten parhaaksi. Samanistisessa ajattelussa hyvät teot ja hyvä voima lähtevät kiertämään. Sekä tekemäsi hyvä että tekemäsi paha tulevat sinua vastaan myöhemmin tavalla tai toisella.

Kourin mukaan samanistinen ihmiskäsitys on hyvin armollinen. Ihmisten on mahdollista muuttaa toimintatapaansa.

Samanismin avulla haetaan apua osin samoihin ongelmiin kuin terapian avulla. Esimerkiksi sielunpalautuksessa samaani saattaa nähdä asiakkaan elämässä aiemmin tapahtuneen traumaattisen asian ja hakea hänelle takaisin sielunpalasen, joka on paennut trauman vuoksi.

– Terapiassa asiakas joutuu kokemaan menneet traumansa uudestaan, mutta sielunpalautuksessa samaani tekee sen hänen puolestaan.

Kouri kuitenkin painottaa, että vakavasti mieleltään järkkyneet ihmiset samaanin tulee ohjata ensisijaisesti mielenterveyden ammattilaisten puheille. Tarvitaan tarkkaa eettistä pohdintaa ja yhteistyötä hoitavan tahon kanssa.

”Olen oppinut kyseenalaistamaan omia käsityksiäni ja tajunnut, että elämä ei ole yksinkertaista vaan valtavan rikasta.”

SAMANISMIA JAANA Kouri on harjoittanut aktiivisesti jo 30 vuotta, mutta hän on tullut kaapista asian kanssa ystäville ja työkavereille pikkuhiljaa.

– Aikanaan luokanopettajana sekä työssäni yliopistolla olen tietenkin ollut aina opettaja ja tutkija, tavallinen työyhteisön jäsen. Samaani olen vain pyydettäessä tai kun teen rituaaleja. Yliopistolla en ole kohdannut suuria ennakkoluuloja. Minua on kohdeltu kuin ketä tahansa tutkijaa.

Kouri kokee itsensä välittäjäksi tiedemaailman ja samanismin harjoittajien, tieteellisen tiedon ja kokemuksellisen tiedon välillä.

Tiedemaailma on antanut Kourin elämään suhteellisuudentajua, avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.

– Olen oppinut kyseenalaistamaan omia käsityksiäni ja tajunnut, että elämä ei ole yksinkertaista vaan valtavan rikasta kaikessa monimuotoisuudessaan.

Tiedemaailmaan Kouri on puolestaan tuonut uutta sanoittamalla autoetnografisella tutkimusotteella kokemuksiaan samanismista ja tuomalla tämän kokemustiedon akateemiseen keskusteluun.

– Autoetnografia on vaativaa. Tutkijan on tehtävä lukijalle selväksi, mitä hän näkee tutkijana ja mitä samaanina. Puhutaan tutkijan paikantamisesta. On oltava hyvin huolellinen, että kirjoittaa auki, missä roolissa lausuu mitäkin.

Vuonna 2017 valmistuneen uskontotieteen väitöskirjansa Kouri teki historiantuottamisesta merkityksenantoprosessina. Hän tutki itselleen tärkeän, Kustavissa sijaitsevan Lypyrtin kylän asukkaiden kylään liittyviä muistoja autoetnografisesti.

Samaanimatkoillaankin Kouri on kokonainen ihminen, myös tutkija. Roolit eivät ole vastakkaisia.

– Tiede ja kokemuksellinen tieto ovat eri tiedon lajeja ja laajentavat molemmat käsitystä siitä, mitä on olla ihminen. Vastakkainasettelu ei ole hedelmällistä.

Kourin mukaan eri tiedon lajien ja myös eri tieteenalojen vuorovaikutus ja monitieteinen tutkimus olisi ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi vakavien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

JAANA KOURI on joutunut pohtimaan myös kulttuurista omimista.

– Minua vastaan on henkimaailmassa tullut yllättäviäkin opettajia eri kulttuureista ja eri aikakausilta. Kulttuuristen vaikutteiden leviäminen on luonnollista. Mutta haluan kunnioittaa alistettujen ja hyväksikäytettyjen kulttuurien jäsenten oikeuksia ja käsityksiä omasta kulttuuristaan.

– Länsimainen kulttuuri on toiminut monessa kohtaa niin väärin, että kohti tasa-arvoista kohtaamista voidaan pyrkiä vasta kun vääryydet tunnustetaan ja muistetaan.

Toisaalta asian monimutkaisuutta kuvastaa Kourin mukaan hyvin se, että tiibetiläistä viisautta, jota on aiemmin pidetty salassa, opetetaan nyt länsimaissa siksi, ettei se katoaisi. Kiinan uhka on saanut tiibetinbuddhalaiset munkit toimimaan näin.

Omilta samaanikursseiltaan Kouri on poistanut muilta kansoilta oppimiaan menetelmiä ja luonut uusia kysymällä neuvoja henkimaailmasta.

Viime vuonna Kouri julkaisi omakohtaisesta samaanin polustaan kirjan Tulitanssi – Askeleita samaanin polulla (SKS-kirjat). Se oli elinikäisen haaveen täyttymys.

– Ryhtyessäni kirjoittamaan en tiennyt mitä siitä tulee. Nyt tuntuu, että sain tehtyä elämäntehtäväni. Sain jakaa suuret kokemukseni yhteydestä.

Kyseessä on narratiivinen, omaelämäkerrallinen tietokirja siitä, mitä samanismi on arjessa ja elämässä.

”En usko, että loppua on olemassa. Mikään ei häviä.”

PAHOIHIN HENKIIN Jaana Kouri ei usko. Pahuus ja sairaudet selittyvät hänen mukaansa yleensä voiman epätasapainolla tai sillä, että ihmiset käyttävät voimaa väärin muiden alistamiseen.

– Samanismin voima on auttavaa ja kannattelevaa. Samanlaista kuin Jumalan kannattelu, kun ihminen lepää hänen kämmenellään.

Kuolema on Kourille suuri tuntematon.

– En usko, että loppua on olemassa. Mikään ei häviä. Olennaista on syklisyys. Kuolema ja elämä ovat tavallaan sama asia, suuri mysteeri. Elämme ja kuolemme joka päivä. Pieniä kuolemia eli luopumista tapahtuu koko ajan.

– Kun joutuu luopumaan fyysisestä kehostaan, josta on tullut koti, luopuu tietysti paljosta. Mutta luopuessa tilalle tulee yleensä jotain paljon parempaa. Omaa kuolemaa en siis pelkää, mutta läheisten, kuten lasten, menettämistä kyllä.

SUURIN ASIA, minkä ihminen voi Kourin mukaan elämässä oppia, on ymmärrys siitä, että ihminen ei ole erillinen olento vaan yhtä kaiken kanssa.

– Minulle on ollut sunnaton siunaus ja lahja, että olen oppinut samanistisen menetelmän olla yhteistyössä henkien kanssa.

Kourin mielestä niin länsimaista kuin itämaistakin kulttuuria ja niiden uskontoja pitää tarkastella sekä kriittisesti että armollisesti.

– Olennaista on keskittyä siihen, mikä toimii kaiken elävän hyväksi.

Jumala on Kourille nykyään henget, ihmiset ja kaikki yhdessä: kaikkeus, ykseys ja yhteys.

– Usko on muuttunut omassa elämässäni kokonaisvaltaiseksi luottamukseksi. Kaikki maailmassa on yhtä, saman maailmankaikkeuden voiman piirissä.

Ilmoita asiavirheestä