Seppo Suokunnas: ”Kaikkeen ei tarvitse ottaa kantaa, kirkossa tulee olla sallivuutta vaikka ei sekaoppisuutta”

Seppo Suokunnas toimi aikanaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtajana. Hänet kuvattiin Helsingissä Luther-kirkon portailla. Kuva: Jani Laukkanen
Seppo Suokunnas toimi aikanaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjoihtajana. Suokunnas kuvattiin Helsingissä Luther-kirkon edessä Kuva: Jani Laukkanen

Kotimaa kysyy kuulumisia kirkossa aikanaan vaikuttaneilta henkilöiltä. Seppo Suokunnas on toiminut muun muassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtajana sekä Virsikirjakomitean jäsenenä.

Mitä kuuluu?

– Kiitos kysymästä. Hyvä kuuluu itselle ja perheelle. On saatu olla terveinä. Lapset perheineen ja lapsenlapset tuottavat suurta iloa minulle ja vaimolleni.

– Kysymys tuo mieleeni englantilaisen laulun 1800-luvulta Whene’er we meet you always say, What’s the news. Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen otti sen kirjaansa Lunastettuin lauluja.Sa aina kysyt minulta, mitä kuuluu ja mitä uutta. Nyt kuuluu uutta ja suloisuutta, ett Jeesus otti jo synnit pois.

Olet ollut ahkera kirjoittaja vielä eläkkeelläkin. Oletko parhaillaan kirjoittamassa jotain?

– Ei mitään suurempaa. Siionin Kanteleen laulujen taustahistorioita olen tutkinut. Työläämpi oli selvittää kokoelman laulujen raamattupohja. Lainauksia ja muistumia löytyi tuhansia kautta Raamatun, mutta keskittymä oli armon ja autuuden ja lunastuksen kohdissa, erityisesti Paavalin kirjeissä.

Olet vaikuttanut myös kirjakustantamon johdossa. Mikä kirja sinulla on parhaillaan luvussa?

– Kahlaan yhtä aikaa raamattuteologiaa, hartauskirjoja, Suomen historiaa, runoja, muistelmia. Juuri nyt olen lukenut uudelleen Jukka Thurénin Lutherin Galatalaiskirjeen käännöksen (2003). Antti Laadon Vanhan testamentin selitysraamatun 4. osa on menossa. Charles Chaplinin teos Oma elämäkertani on kesken.

Missä asiassa luterilaisessa kirkossa on menty parempaan suuntaan, vai onko missään?

– Parempaan suuntaan on menty pyhän ehtoollisen käsittämisessä ja käyttämisessä. On hieno asia, että alttarin sakramentti jaetaan joka sunnuntai. Mutta samaan aikaan on paha taantuma siinä, että suuri osa syntyvistä lapsista jää kastamatta eikä heitä saateta seurakunnan ja Kristuksen yhteyteen.

Seppo Suokunnas kuvattuna vuonna 1991, kuvaaja: Matti Karppinen

– Murehdin sitä, että kirkon oma olemus Jumalan sanalle rakentuvana uskon ja pelastuksen yhteisönä tuntuu hämärtyneen. Julkisen mielipiteen ja maallisten rakenteiden vaikutus on kirkkoon liian suuri.

Entä missä asioissa Suomen Luterilaisessa Evankeliumiyhdistyksessä on menty parempaan suuntaan, vai onko missään?

– Siirryttyäni vuoden 2006 alussa seurakuntapapiksi en ole ollut Sleyssä missään luottamustehtävissä. Olen kylläkin aktiivisesti toiminnassa mukana, joskus saarnaamassakin. Yhdistys on edennyt messutoiminnassa. Palvelukset vetävät runsaasti kaiken ikäisiä. Väkimäärä ei ole itseisarvo, mutta on ilo, että eri kaupungeissa messuissa käy paljon nuoria ja nuoria aikuisia. Saarnat ovat keskeistä lain ja evankeliumin julistusta. Virren veisuu on vahvaa. Nuorisotyö on Evankeliumiyhdistyksessä ilon aihe edelleen.

Olet tehnyt merkittävää elämäntyötä hymnologina. Onko tälle työlle jatkajia?

– Kyllä löytyy useita nuorempia virren ja laulun tutkijoita, eri järjestöissä ja liikkeissä. On kanttoreita, teologeja ja muitakin, myös kirjallisuuden tutkijoita. Teologisten tiedekuntien hymnologisten tutkimusten ohella Sibelius-Akatemian ja Hymnologian ja liturgiikan seuran vaikutus on tullut isommaksi.

Mikä käsitys sinulla on virsien veisaamisesta, osataanko niitä veisata myös tulevaisuudessa?

– Kyllä virsiä veisataan ja osataan vastakin. Mutta se edellyttää, että edelleen kirkon tilaisuuksissa virsikirja on ykköskirja, että virren hengellinen luonne ja sanoma on ytimessä, että säestys on sopiva ja yleisöystävällinen, että seurakunnalla ja maallikoilla on sananvaltaa eikä vain työntekijöillä. Ja pidettäisiin enemmän virsilaulutilaisuuksia.

Onko sinulla lempivirttä, ja onko se vaihdellut eri elämänvaiheissa?

– Onpa vaikea valita, kun vuosia on niitä tutkinut. Mutta mainitsen 173 Ilmoita Herramme, voimasi meille, 378 Kaitse, Jeesus, paimen hyvä ja Svein Ellingsenin kastevirren 217 Täynnä kiitosta ja hämmästystä. Lina Sandellin 552 Mua siipeis suojaan kätke on aina ollut minulle rakas.

Entä mikä on lempilaulusi Siionin Kanteleesta?

– Lapsesta asti lempilaulujani on ollut 318, Kleofas Imm. Nordlundin Oi, minkä onnen, autuuden. Muita ovat S.N. Heleniuksen 316 Herrassa toivoni, turvani vahva ja K.V. Tammisen 66 On synnit kaikki poissa.

Täytät ensi vuonna 80 vuotta. Pitkän elämän ja elämänkokemuksen myötä, mikä on mielestäsi tärkeintä elämässä?

– Että saa uskoa ja turvata Jeesukseen. Samoin Jumalan sanan lupausten varassa eläminen. Tärkeää on myös lähimmäisten huomioon ottaminen, kuunteleminen. Ja jatkuva rukousyhteys taivaaseen.

Mikä on paras lapsuusmuistosi?

– Kodin lämpö. Ja se kun meille kotiin tuotiin harmoni. Pääsin siten kiinni soittoharrastukseen.

Oletko enemmän toiveikas vai huolestunut tulevaisuuden suhteen?

– Paljon on huolta ja pilviä taivaalla. Silti ajattelen, että kaikki on Jumalan kädessä. Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan ja myös tästä raihnaisesta kirkosta ja maailmasta.

Mitä terveisiä lähetät Kotimaan lukijoille?

– Yhteyden rakentaminen on tärkeää. Kaikkeen ei tarvitse ottaa kantaa, kirkossa tulee olla sallivuutta vaikka ei sekaoppisuutta. Raamatun merkitys Jumalan ilmoituksena ja armonvälineenä on aina vain tärkeämpää. Tarvitaan lujuutta, mutta ei kiistelyä eikä vallanhimoa. Kristillisten lehtien ja koko kirkon tulee olla evankeliumin ja armon asialla sekä valmistaa ihmisiä siihen, että täältä muutetaan ikuisuuteen.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVille Auvinen jatkaa lusikkakeskustelua: ”Minä toivon, että kirkon piispat tuomiokapituleineen ottaisivat lusikan omaan kauniiseen käteensä”
Seuraava artikkeliKirkkohallitus myönsi Pro ecclesia -mitalin viidelle ansioituneelle henkilölle

Ei näytettäviä viestejä