Rukoushelmet, ristikoru kaulassa, kirkkokuoro, enkelit ja rukoukset. Siinä palkitun ruotsalaisen tv-sarjan Ohuella langalla kolmannen kauden aineksia, joiden ei odota olevan tärkeitä poliisisarjoissa. Käsikirjoittaja Cilla Jackert kaivaa univormun alta ihmisen, joka tuntee, uskoo ja kaipaa työlleen merkitystä.
Malmön kaupunkiin Etelä-Ruotsiin sijoittuva sarja kuvaa uskottavasti poliisin arkea, jossa ei ratkota karmeita murhamysteerejä. Se on jokapäiväistä rosoista taistelua rikollisuutta vastaan. Isot onnistumiset ovat harvassa. Erityisen koskettavaa on lasten joutuminen rikollisten uhreiksi. Se saa paatuneimman arvostelijan liikuttumaan.
Yksi päähenkilöistä on Pohjois-Ruotsista tullut poliisi Sara, jota pidetään hyväuskoisena ihmisten auttajana. Hänen kristillinen uskonsa nousee esiin herkästi, mutta myös sen kyseenalaistaja on lähellä. Poliisiperheissä on ristiriitansa ja hellät hetkensä.
Sarjaa on kiitetty paitsi poliisityön ahdistavan todellisuuden kuvaamisesta realistisesti sekä uskonnon läsnäolosta luontevalla tavalla. Näyttelijöinä on myös oikeita poliiseja ja pappi. Sarjalla on miljoonia katsojia ainakin 21 maassa.
Ohuella langalla on katsottavissa Yle Areenassa.
Lue myös:
Sekunneissa julkkispapiksi – Kirkkoherra pääsi näyttelemään pappia suositussa poliisisarjassa
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

