
Vuosia sitten Helena Janatuinen ojensi joulutoivotuksella varustetun luonnonkiven Vesa-Matti Loirille Tampereen Messukylän kirkossa joulukonsertin päätteeksi. Loiri katsoi Janatuista ja kiveä ja halasi. Se on yksi Janatuisen kiviharrastuksen unohtumattomista hetkistä.
Kivien keräily keskittyy Janatuisella sulan maan aikaan, mutta niiden antaminen ei rajoitu vuodenaikoihin. Toissa kesänä Janatuinen sai innostuksen kerätä kiviä, joissa on risti. Kiviä voi löytää mistä vain. Parasta on löytämisen ja antamisen ilo. Moni Janatuisen ystävä ja tuttava on saanut häneltä kivilahjan.
– Vastaanotto on valloittavaa. Ihmiset yllättyvät, ihmettelevät ja ilahtuvat. Harrastus ruokkii itseään. Se on ideointia ja kekseliäisyyttä, mihin kaikkeen kiviä voisi käyttää, Janatuinen summaa.
Janatuinen työskentelee vs. nuorisotyönohjaajana Tampereen Eteläisessä seurakunnassa. Hän kerää kiviä omaa työtään varten yleensä lapsuutensa maisemista Pyhäjärven rannalta. Niiden kuivuttua hän poimii joukosta erityisen kauniit.
Lapset pääsevät rakentamaan Janatuisen kivikassin sisällöstä itse tukia Raamatun kertomuksien paperinukeille. He saattavat haistaa tai jopa maistaa kiviä. Lopuksi he saavat leikkiä niillä Godly Play -uskontopedagogiikan menetelmän mukaisesti. Myös riparilaiset ovat hiljentyneet kivien äärellä hartaudessa.

OMAA KOTIAAN Janatuinen ei voisi kuvitella ilman kiviä. Niitä putkahtelee esiin eri puolilta niin kylpyhuoneen lavuaarin reunalta kuin keittiön pöydältä ja lasiparvekkeelta.
Hienon kiven löytäessään Janatuiselle tulee tunne kuin olisi löytänyt aarteen.
– Olen kiitollinen Jumalalle tästä lahjasta. Yksikään kivi ei ole samanlainen.
Kaikkein tärkeimmän kivensä Janatuinen löysi entisen Pikonlinnan sairaalan pihan puistoalueelta keväällä 2008, hänen ainoan pikkuveljensä sairastuttua vakavasti ja jouduttua pyörätuoliin. Hän säilytti kiveä vuosia autossa, ja siitä tuli terapiakivi.
– Nykyisin se on rukouksen kivi, sen koskeminen rauhoittaa. Olen iloinen, että otin aikoinaan tämän talteen. Minua lohduttaa se matka, jonka sieltä saakka olemme tulleet.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
