Jumalan viha kuuluu niihin asioihin, jotka modernista sisäsiististä urbaanista uskosta ehkä ihan oikeasti haluttaisiin siellä täällä siivota pois. Ensi silmäyksellähän se ei jossakin diskurssissa oikein edes sovi yhteen sen lapsiaan rakastavan Isän kanssa, josta esimerkiksi profeetta Jesaja puhuu.
Mutta sama Jesaja tietenkin muistuttaa myös Jumalan vihasta: ”Me teimme syntiä ja sinä vihastuit. Me rikoimme sinun tahtoasi vastaan, ja sinä kätkit kasvosi meiltä.”
Edelleen Jesaja kuitenkin toteaa Jumalan olevan saven valaja ja ihmislasten olevan sitä savea.
Kuva kasvonsa kätkevästä Jumalasta on totuudellinen kuva salatusta Jumalasta, joka ei paljasta itseään eikä hyväksy syntiä. Kun vääryys tuntuu saavan elämässä vallan, voi kärsivä ihminen samalla kokea, että Jumalaa ei ole missään. Ei, vaikka hätä on suuri ja apua kaivattaisiin.
Savenvalaja ei kuitenkaan hylkää muovaamiaan täysin ainutlaatuisia ihmisiä. Hän on armollinen, eikä loputtomiin muista pahoja tekojamme.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

