Kesästä on enää muisto, mutta vielä voi nähdä perhosia. Useita lajeja on lennossa yöaikaan jopa marraskuun puolella. Karaistuneita perhosia ovat esimerkiksi hallakehrääjä, katajamittari, ruskahmittari, tummapuuyökkönen ja lumimittari.
Luonnollisesti pohjoisessa perhosten lentoaika on lyhyempi kuin etelässä. Myös sääolot vaikuttavat lentoaikojen pituuteen.
Mökilläni olen poltellut perhoslamppua näihin päiviin saakka. Yksilömäärät eivät ole kummoisia, esimerkiksi viikko sitten yksilöitä oli seitsemän, mutta lajeja viisi.
Tämän jutun kuvassa olevaa jaspisyökköstä (Staurophora celsia) ei enää näy, vaikka sekin melko karaistunut on. Laji lentää elokuun loppupuolelta syyskuun loppuun. Kuvan yksilö on kuvattu elokuun 28. päivä.
Kuva putkahti esiin, kun selasin kesän kuvasatoa. Muistan, kuinka perhonen lennähti punaisen vesisaavin reunalle. Nappasin kuvan. Nyt rajasin sitä hieman, ja a vot, liki taidekuva!
TARINA KERTOO SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÄSTÄ (jätetään hänen ammattinsa ja sukupuolensakin sanomatta, koska on syytä välttää turhia stereotypioita), joka kärsi alkoholismista.
Työntekijä tuli ravintolasta, häntä väsytti ja hän päätti istahtaa hetkesi maahan. Ulkona oli syksy ja viileä. Työntekijä tajusi, että nyt ei kannata nukahtaa.
Mutta niin siinä kävi että silmäluomi lurpsahti, ja kun hän hetken päästä virkosi, ohitse lensi perhonen.
– Jumalani, olenko taivaassa, sillä ei näin myöhään syksyllä lennä perhosia?
Mutta kun työntekijä näki perhosen toistamiseen, hän ponnahti ylös ja kiirehti kotiinsa.
Puoliso ei sanonut sanakaan, sillä hän oli lopen kyllästynyt.
– Minä näin perhosen, työntekijä kertoi.
– Taisi olla pikku-ukko, vastasi puoliso.
– Ei ollut, ellei pikku-ukoilla ole siipiä selässään.
Työntekijän ilme kirkastui ja hän huudahti:
– Se oli enkeli!
Tässä vaiheessa puoliso talutti seurakunnan palkkalistoilla olevan henkilön nukkumaan.
Aamulla tämä heräsi ja sanoi:
– Minulla on kevyt olo kuin perhosella. Ja pysyy myös.
Ei raitistuminen ihan noin helppoa ollut, mutta tuosta yöstä ja aamusta alkoi tie sitä kohti. Selvisi myös, että enkeli oli ollut perhonen, hallamittari kenties.
Rukous
Pimeän yön Herra!
Sinun hiljaisuutesi kuin perhonen
lentää silmieni ohitse.
Näen, mutta en tajua.
Tajuan, mutta en ymmärrä.
Ymmärrän, mutta en usko.
Auta minua uskomaan
siihen mitä näen.
Aamen.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

