Tuhat merkkiä taivaasta: Aina emme edes tiedä, milloin saamme olla välikappaleina hyvän sanoman eteenpäin viemisessä

Raamatussa on kertomuksia, joissa ihminen joutuu Jumalan kutsusta tehtävään, johon ei itse ole ollut mitenkään tyrkyllä.

Niin kävi Aamoksellekin. Kun pappi Amasja halusi häätää hänet Betelistä Aamoksen kotiseudulle Juudaan, kommentoi hän asiaa sanoen: ”En ole profeetta enkä profeetanoppilas.” Hän oli omien sanojensa mukaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä.

Tutkimattomia ovat Herran tiet. Jokainen joutuu joskus tilanteisiin ja rooleihin, joissa ei saa olla sillä omimmalla mukavuusalueella. Pelkästään perhe-elämän ilot ja surut käänteineen aiheuttavat sellaista. On hetkiä, kaiketi sitten eniten niitä vakavia ja totisia, joissa haluaisimme mieluiten pysyä karjankasvattajina, tuttuja viikunoita maistellen.

Mutta Jumala voi lähettää ja joskus myös todella lähettää pienen ihmisen myös omille asioilleen, jolloin tutut sarvi- tai nupopäät saavat jäädä. Emme aina edes tiedä, milloin saamme olla välikappaleina hyvän sanoman ja Jumalan valtakunnan viemisessä eteenpäin.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSaappaan vapaaehtoisen Teemu Lämsän mukaan nuoret ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä, vaikka nuorten elämään kuuluukin paljon pahoinvointia
Seuraava artikkeliMaailmankuulu Gaia kutsuu Helsingin tuomiokirkossa rukoukseen luomakunnan puolesta

Ei näytettäviä viestejä