Tämä sunnuntai on alun perin arkkienkeli Mikaelin ja samoin myös kahden muun Raamatusta tutun arkkienkelin, Gabrielin ja Rafaelin muistopäivä. On hyvä, että menneiden aikojen suuresti karsitusta muistopäivien täyttämästä kalenterista luterilaiseen kirkkoon on tällainenkin päivä jäänyt. Ovathan enkelit jotakin aivan muuta.

Päivän varsinaista aihetta ajatellen ensimmäisen vuosikerran evankeliumi ei tunnetusti aivan heti saarnaajalle apuaan suo: suuri osa sen tekstistä keskittyy lapsiin. Vasta jakeen kymmenen viittaus ”näiden vähäisten” enkeleihin tuo meidät itse aiheen äärelle – ellei saarnaaja sitten halua evankeliumiperikoopin mukaisesti, mutta pyhän aihetta modifioiden, puhua vaikkapa lasten kaltaisuudesta ja lapsesta uskon esikuvana.

Jälkimmäinen näkökulma on täysin luvallinen. Siinä tapauksessa saarnaan tosin rakentuu sellainen pieni riski, että lasten, heidän uskonsa ja enkeleiden sinänsä aiheellinen toisiinsa kytkeminen voi tahattomasti myös vahvistaa sitä narratiivia, että suojelevat enkelit ovat sellainen lasten juttu, pienten maailmaan kuuluva asia.

Aikuinen ihminen sen sijaan kääntyy hädässään suoraan Isän Jumalan tai Jeesuksen puoleen. Niinkö? Mutta kyllä enkelit varjelevat myös varttuneita kansalaisia. Heprealaiskirjeen mukaan jotkut ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaankin.

KRISTINUSKON OPETUS enkeleistä sisältää sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa ajatukset enkeleistä Jumalan sanansaattajina ja ihmisen suojelijoina. Tämä kaksinainen toimenkuva on teologisesti samalla kertaa sekä mielenkiintoinen että vähän ongelmallinenkin.

Raamatussa Herra puhuu tai ilmestyy kansalleen ja yksilöille kyllä itsekin, vaikka enkelit ilmoittavatkin viestejä. Ja vaikka lastenkirjojen kuvitus on aina sisältänyt pieniä kulkijoita tiellä tai sillalla suojelevat enkelit Psalmin 91 hengessä, sanoo psalmi 121 Herran varjelevan ihmisen askeleet, lähdöt ja tulemiset.

Tässä tapauksessa molemmat näkökulmat ovat kuitenkin oikeassa. Ehkä monen ihmisen usko on avun ollessa tarpeen kiinnittynyt helpommin enkeleihin kuin Jumalaan, josta ei kymmenen käskyn etiikassa saisi edes kuvaa tehdä. Toisaalta kyse on myös siitä, mitä uskonyhteisössä on opetettu: enkelithän eivät ole palvonnan kohteita.

Mutta kolmanneksi kyse on kuitenkin myös uskon maailman sellaisista virroista, joita yhteisö ei välttämättä kontrolloi. Säilyihän katolisten pyhimystenkin kunnioitus luterilaisessa Suomessa uuden kirkollisen vallan varjossa varsin pitkään.

Ja onhan eräänlainen ”uusenkeliusko” postmodernissa Suomessa varsin yleistä – olkoonkin, että tällöin asiassa ollaan usein jo siirrytty standardikristinuskon reunoille ja ulkopuolelle.

Kristinuskon opetukselle enkeleistä on kysyntää ja Mikkelinpäivä on sellaiselle opetukselle erinomainen sauma.

Matteuksen evankeliumi 18:1–6 (7–9) 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:

”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. – –

Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Mikkelinpäivä

Mikkelinpäivä on aiheeltaan ”Jumalan sanansaattajat”. Tekstit: Ps. 34:8, Ps. 103:19–22, Ps. 148:2, Joos. 5:13–15, Ap. t. 12:5–11, Matt. 18:1–6 (7–9) 10. Liturginen väri on valkoinen. Alttarilla on neljä kynttilää. Kolehti kerätään lasten, nuorten ja perheiden kristillisen kasvatuksen tukemiseen Lasten ja nuorten keskuksen kautta.