Eichmann – mistä yö alkaa -näytelmä tutkii pahan arkipäiväisyyttä ja ihmiskunnan synkintä historiaa

Kuva: Mikki Kunttu

Euroopan näyttämöillä ylistystä keränneen Lehman-trilogian kirjoittanut Stefano Massini kuvaa Eichmann – Mistä yö alkaa -näytelmässään natsijohtaja Adolf Eichmannin ja filosofi Hannah Arendtin kuvitteellista keskustelua pohtivalla otteella. Pohjoismaiden kantaesitys nähtiin viime keväänä Kansallisteatterissa Helsingissä, ja syksyllä esityksen voi nähdä Tampereen Työväen Teatterissa.

Todellisuudessa Arendt seurasi intensiivisesti Eichmannia tämän oikeudenkäynnin ajan ja oli hämmentynyt miehen tavallisuudesta sekä virkamiesmäisestä kiihkottomuudesta. Syntyi elämään jäänyt käsite: pahan arkipäiväisyys.

Massini ammentaa Arendtin ajattelusta, erityisesti tämän Eichhmannin oikeudenkäyntiä koskevasta kirjasta. Arendt haluaa ymmärtää Eichhmannia, ja oppia siten jäsentämään maailmassa olevaa pahuutta.

Tampereen Työväen Teatterin esityksessä Arendtina nähdään Seela Sella ja Eichmannina Timo Torikka, pitkän linjan veteraaninäyttelijöitä kumpikin. Ohjauksesta vastaa Kari Paukkunen.

TEATTERILLISET KEINOT ovat niukat. Musiikkia ei kuulla, näyttelijöitä on kaksi, lavasteet harkitun vähäisiä eikä tilalla tai ajalla ole keskustelun kannalta juuri merkitystä. Historian hirmuteot esittävät haasteen aihepiiriä käsittelevälle taiteelle – miten käsitellä tapahtunutta sortumatta viihteellisyyteen? Paukkunen näyttää päätyneen siihen, että tapahtumien ollessa näin kauheita ei alleviivaavaa draamaa enää kaivata.

Puhuviin päihin nojaava toteutus on riski. Vakava aihe sen perustelee, mutta kysymyksiä herää. Onko esitelmämäisyys tarkoituksellista? Toimisiko tämä paremmin kuunnelmana?

Myöhemmin Sella ja Torikka hyödyntävät laajempaa rekisteriä, paikoin hämmennyksiin asti. Eichmannin kuullaan avautuvan freudilaisittain isästään, ihastelevan fanityttömäisesti Hitleriä ja voivan pahoin. Arendt äityy hämmennyksissään nauramaan ”lopullinen ratkaisu”-sanaparin mielettömyydelle. Äkilliset rekisterinmuutokset eivät aina avaudu. Minkä varaan teoksen draamallinen niukkuus rakentaa? Realismista ei ole kyse.

Eichmannin ja Arendtin dialogi oudon ajattomassa limbossa on tärkeä. Se muistuttaa historian pimeimmistä hetkistä, vaikka kriittisesti tekee mieli kysyä, voisiko muistuttaa myös toisella tavoin?

Berliinin Holokausti-muistomerkistä muistuttava lavaste kylmää hiljaisella vaikuttavuudellaan. Ehkä hiukkanen enemmän hiljaisuutta olisi tehnyt hyvää myös näyttelijöille.

Eichmann – mistä yö alkaa. Tampereen Työväen Teatteri. Käsikirjoitus Stefano Massini. Ohjaus Kari Paukkunen.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Lisäksi tarvitaan joku ihme” – Diakonia­työntekijät tietävät, että avun tarve on kasvanut eri puolilla Suomea
Seuraava artikkeliVäkivalta Raamatun mailla kiihtyy ja yhä useampi israelilainen ja palestiinalainen näkee alueen konfliktin uskonsotana

Ei näytettäviä viestejä