
Joukko Vaasan suomalaisen seurakunnan jäseniä on laittanut alulle seurakuntalaisaloitteen sateenkaaritoiminnasta. Aloitteen alullepanijat kertovat asiasta tiedotteella.
Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Teijo Peltola linjasi kesäkuussa, ettei seurakunta enää järjestä sateenkaarimessuja. Asiasta nousi kohu maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen kirjoitettua siitä syyskuun alussa.
Seurakuntalaisaloitteen tekijöiden mukaan monet seurakuntalaiset ovat olleet pettyneitä päätökseen.
”Tämän vuoksi yhdenvertaisuutta kannattavat Vaasan suomalaisen seurakunnan jäsenet ovat teologian tohtori Tommi Lehtosen johdolla laittaneet alulle seurakuntalaisaloitteen”, tiedotteessa sanotaan.
Aloitteessa esitetään, että Vaasan suomalainen seurakunta järjestää yksin tai yhdessä parhaiksi katsomiensa kumppanien kanssa sateenkaarimessuja ja että seurakuntaan laaditaan sateenkaaritoiminnan periaatteet.
Esitettyjen aikeiden katsotaan olevan linjassa Vaasan suomalaisen seurakunnan strategian kanssa. Lisäksi sen katsotaan tukevan Vaasan seurakuntayhtymän yhdenvertaisuussuunnitelman sekä Kirkkohallituksen kirkolle ja seurakunnille tekemän toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman toteutumista.
Aloitteen taustalla on Tommi Lehtosen mukaan noin parinkymmenen seurakuntalaisen joukko.
– Mukana on eri-ikäisiä tavallisia seurakuntalaisia sekä seurakuntaneuvoston jäseniä. Aloitetta tehdessä on konsultoitu seurakunnan työntekijöitä, Lehtonen sanoo.
Kirkkolain mukaan seurakunnan jäsenellä on oikeus tehdä aloite seurakunnan ja seurakuntayhtymän toimintaa ja hallintoa koskevassa asiassa.
Aloite on esillä perjantaista 13.9. lähtien Vaasassa Kansalaisopisto Alman palveluspisteellä. Allekirjoituksia kerätään 30.9. saakka, minkä jälkeen aloite toimitetaan seurakunnalle.
Lue myös:
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
