Ympäristöpäivillä kirkko haastettiin mukaan ilmastotalkoisiin – huomio kiinteistöihin ja metsiin

Kirkon ympäristöpäiviä vietettiin tänä vuonna Messilän kartanohotellissa Hollolassa, missä paikalla oli ympäristötyöstä kiinnostuneita kirkon työntekijöitä. Ympäristöpäivillä järjestettiin paneelikeskustelu ilmastonmuutoksen haasteesta kirkolle.

Tieteen akateemikko ja ilmastotutkija Markku Kulmala piti keskustelun alkuun alustuksen siitä, mitä ilmastonmuutos teoriassa ja käytännössä tarkoittaa, mistä se johtuu sekä mitä siitä seuraa.

– Meillä on aurinko, avaruus, tulivuoret, jäätä, pilviä, merivirtoja, metsiä, päästöjä ja kaikkea muuta ja kaikki ovat liittyneinä toisiinsa. Me tarvitsemme kokonaisvaltaista ymmärrystä. Pääsemme siihen ymmärtämällä prosesseja, jotka tapahtuvat millisekunneissa tai vielä pienemmässä ajassa tai molekyylitasolla, Kulmala sanoi.

Ymmärrykseen tarvitaan hänen mukaansa monien eri tieteenalojen, kansalaisjärjestöjen, bisnesmaailman ja kirkon yhteistä toimintaa ja visiota.

Kulmala nosti alustuksessaan esiin myös ajatuksen Saharan metsittämisestä, mitä hän samalla piti suuruudenhulluna ideana. Saharan metsittäminen pysäyttäisi Afrikan ilmastopakolaisuuden.

– Oikeasti toivon, että kirkko Suomessa vaikuttaa Kirkkojen maailmanneuvostoon, ekumeenisiin yhteyksiin ja kaikkiin muihin, että isotkin hankkeet lähtisivät liikkeelle

”Ilmastonmuutoksen torjunnassa on tärkeä tietää, kuka on vastustajamme”

Kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmän puheenjohtaja piispa Björn Vikström esitti kommenttipuheenvuoron Kulmalan alustuksesta.

– Yksi haaste kirkon tulevaisuudesta puhuttaessa liittyy fatalismiin eli kohtalouskoon, joka uhkaa nurkan takana. Fatalisti luottaa siihen, että mitä tahansa tulevaisuudessa tapahtuukin, olemme Jumalan käsissä. Jossain mielessä se voi olla hyvä asia. Jumalan rakkaudesta ja luottamuksesta on hyvä muistuttaa ja se voi olla kirkon panos, kun keskustellaan uhkista jotka liittyvät maapallon tulevaisuuteen.

Vikströmin mukaan vaarallinen puoli fatalismissa on se, jos se johtaa ajatukseen siitä, ettei tarvitse tehdä mitään.

Vikström myös pohti sitä, missä määrin yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin liittyvät kysymykset kuuluvat kirkon tehtävään. Hän kertoi keskustelleensa yhden ympäristöpäivillä olleen kirkon työntekijän kanssa ihmisten kohtaamisesta. Niissä tilanteissa käsitellään yleensä henkilökohtaisia elämänkriisejä, eikä ihmistä välttämättä auta, jos kohtaamistilanteessa otetaan vielä ilmastonmuutos esiin.

Ihmisiin pitäisi Vikströmin mukaan suhtautua kuitenkin kokonaisuuksina ilman, että heitä eriteltäisiin hengellisten, sosiaalisten tai taloudellisten ongelmien perusteella.

– Mitä meidän pitäisi tehdä, jos haluamme vaikuttaa ilmastonmuutokseen yksittäisinä kansalaisina, kristittyinä, seurakuntalaisina tai seurakuntina? Ensin meidän pitää tietää, kuka on vastustajamme. Hyvin usein on kyse ihmisistä, jotka eivät tahallaan halua tuhota kenenkään tulevaisuutta. On kyse muutosvastaisuudesta, siitä, että henkilö ei halua ottaa tilannetta todesta.

– Sekä Raamattu että luonnontiede lähtevät siitä, että elinolot tulevat joskus tulevaisuudessa muuttumaan planeetallamme niin, ettei ihmiskunta pysty täällä elämään. Mutta se, että tämä tapahtuu joskus, ei tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi välittää siitä, mitä ympärillämme tapahtuu nyt.

Vikström peräänkuulutti myös yhdessä toimimista, sillä silloin saamme paljon enemmän aikaan kuin uskommekaan.

– Muutokseen on mahdollisuus, jos me vain autamme toisiamme pitämään toivoa yllä ja levitämme hyviä käytänteitä kuten, mitä ruokaa syömme, mihin kuluttamme ja niin poispäin.

”Kirkko voisi toimia kansainvälisenä esimerkkinä itään päin”

Paneelissa tiedusteltiin myös sitä, millä tavalla kirkko voisi kasvattaa hiilinieluja. Maailmanlaajuisesti hiilinielujen merkitys on ilmastonmuutoksen kannalta erittäin merkittävä. Merien ja metsäalueiden on kummankin arvioitu sitovan ja varastoivan noin neljänneksen maailman hiilidioksidipäästöistä.

Kulmala esitti yhdeksi keinoksi sen, että kirkko pitäisi omaisuudestaan, kuten kiinteistöistään tai metsistään hyvää huolta. Hän nosti myös puidenistutustalkoot yhtenä vaihtoehtona esiin.

– Lisäksi kirkko voisi toimia kansainvälisenä esimerkkinä itään päin sekä olla muutenkin aktiivinen kansainvälisessä toiminnassa. Suomalaiset eivät lupaile liikoja, joten yleensä pidämme sen minkä lupaamme. Nyt kirkolle olisi ympäristöasioissa hyvin oleellista se, että pidetään mitä luvataan.

Kulmalalle ja Vikströmille esitettiin myös kysymys, ovatko kirkon tähänastiset toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi olleet riittämättömiä.

– Koska ilmastonmuutosta ei ole torjuttu, niin eiväthän ne sitten ole olleet riittäviä. Olemme kuitenkin ottaneet askeleita oikeaan suuntaan, Vikström sanoi.

– Meillä on niin erikokoisia seurakuntia ja erikokoisia yhtymiä. Moni pieni seurakunta tulee juuri ja juuri toimeen, ja isommatkin seurakunnat voivat tuntea, että juuri ja juuri jaksavat ylläpitää normaalia toimintaansa. Millä tavalla me voimme innostaa näitäkin seurakuntia mukaan talkoisiin? Se vaatii ohjeistusta, tukea ja tunnetta, että emme jätä näitä seurakuntia yksin tämän haasteen kanssa.

Hiilineutraali kirkko 2030 haastaa kaikki seurakunnat mukaan ilmastotyöhön

Paneelikeskustelun loppuvaiheilla yleisöstä muistutettiin yksityisen rahan tarpeesta ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja korostettiin yhteistyön merkitystä kirkon ja yritysten välillä. Yleisöpuheenvuoroissa mietittiin myös kestävää rakentamista ja seurakunnan ekologisesta rakentamisesta vastaavien henkilöiden ohjeistamista.

Ympäristöpäivillä esiteltiin myös ensimmäinen versio kirkon uudesta energia- ja ilmastostrategiasta nimellä Hiilineutraali kirkko 2030. Strategian tavoitteena, on että kirkon keskushallinto sekä kaikki seurakunnat ovat sitoutuneita ilmastotyöhön ja että työ saa riittävät taloudelliset resurssit.

Energia- ja ilmastostrategian konkreettinen ja rohkea tavoite on, että kirkko luopuisi öljylämmittämisestä vuoteen 2025 mennessä.

Kirkon energia- ja ilmastostrategian työryhmää vetävä ilmastotutkija Laura Riuttanen kertoo, että kirkolle valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä Basis-niminen kiinteistörekisteri, johon kaikki seurakunnat kuuluvat vuoden loppuun mennessä. Rekisteriin kerätään automaattisesti rakennusten energiankulutustietoja, joista voidaan kartoittaa niiden hiilijalanjälkeä sekä asettaa vähennystavoitteita ja näin tavoitella hiilineutraaliutta.

– Kirkon ympäristödiplomi on konkreettinen työväline, jolla voidaan systemaattisemmin ohjata seurakunnan toimintaa ja sitä, millä tavalla seurakunta pitää huolta rakennuksistaan ja niiden lämmityksestä, Björn Vikström totesi.

Markku Kulmalan mukaan on olennaista, että kiinteistöjen kunto saadaan selville.

– Meidän täytyy ottaa huomioon myös se, miten hiilineutraaleja investointimme ovat, miten hiilineutraalia on se, että rakennamme ja kunnostamme ja pysymme kohtuudessa erilaisissa asioissa.

Kulmala myös painottaa, että ihmisiltä tulisi vaatia kohtuullisesti.

– Jos vaadimme ihmisiltä, että heidän täytyy olla huomenna täysin erilaisia kuin tänään, niin ei se onnistu. Juuri tämä aiheuttaa muutosvastarintaa.

Kuva: Pirjo Koistinen / Vastavalo

Lue myös:

Suomenniemi edelläkävijänä: Ilmalämpöpumpuilla tasalämpöä vanhoihin kirkkoihin

Näin käsittelet lapsen ja nuoren kanssa ympäristöahdistusta

Kirkon talo aikoo parantaa energiatehokkuutta

Kirkon koko kulttuuriperintö tallennetaan Basis-järjestelmään – käyttö on seurakunnille ilmaista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJuhani Holma Radio Deissä: Naispappeutta vastustavien herätysliikkeiden pitää saada toimia ”kuin katsovat parhaaksi”
Seuraava artikkeliTampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä