Television joulukalenterista tutun tietokonenerotonttu Sherlokkisen näyttelijä Vesa Vierikko ei kaipaa omaan jouluunsa rauhaa. Joulupäivänä kokoonnutaan isolla perheporukalla syömään ja viettämään aikaa yhdessä. Hengellisyys ja hiljentyminen näyttelevät sen sijaan merkittävää roolia Vierikon elämässä aina ennen teatterilavalle nousemista. Hän lausuu rauhallisesti Isä meidän -rukouksen ja pyytää esitykselle siunausta.

Syksy 2015 alkoi näyttelijä Vesa Vierikon perheessä erikoisissa merkeissä. Perheen Helsingin koti Lallukka oli joutunut remonttiin, ja viimeisen remonttikuukauden ajaksi Vierikko päätti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa lähteä interreilaamaan. Säpinää riitti, kun lapset olivat vielä peruskouluikäisiä ja matka melko spontaani.

Aluksi seurue lensi Barcelonaan, missä perhe pääsi heti ihmettelemään FC Barcelonan jalkapallo-ottelua. Sen Vierikko muistaa yhä.

– Kaikki starat olivat kentällä Neymarista Messiin. Ja meidän pikkujätkät pelasivat silloin jalkapalloa. Se oli elämys.

Pian perhe jatkoi huoletonta taivallustaan junalla halki Rivieran. Hotelleilla ja huoneistoilla oli vain kaksi kriteeriä: niiden oli sijaittava lähellä merta, ja lisäksi tarvittiin pääsy uima-altaalle. Näin kului kuukausi.

Italiassa arki iski vasten kasvoja. Vierikko ja hänen vaimonsa havahtuivat siihen, että syksyn työkalenteri näyttää tyhjältä, ja matka oli imenyt viimeisetkin säästöt. Sukanvarret oli koluttu. Vierikko muistaa, kuinka he istuivat pohtivaisina italialaisen majapaikkansa takapihalla. Ilmassa oli pientä jännitystä.

– Ajattelimme, että kyllä me tästä jotenkin selviämme. Samalla hetkellä puhelin soi.

Langan toisessa päässä oli Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho. Myllyaho kutsui Vierikon Kansallisteatteriin näyttelemään Charles Dickensin ikonisen joulunäytelmän Saiturin joulun saituria. Huolet katosivat sillä sekunnilla.

– Harjoitukset taisivat alkaa sopivasti seuraavana päivänä matkalta paluumme jälkeen, Vierikko naurahtaa muistolle.

– Saiturin joulu pelasti meidän perheemme joulukatastrofilta. Se lienee lämpimimpiä joulumuistojani.

Pelottava joulupukki

Pientä jännitystä Vesa Vierikon jouluihin on liittynyt jo hänen lapsuudessaan. Eikä niin pientäkään. Lapsena Vierikko asui Lappeenrannassa ja Tampereella, ja vaikka valokuvaaminen olikin harvinaista herkkua, joka joulu otettiin parikin valokuvaa. Yhteen Lappeenrannan aikana otettuun kuvaan liittyy Vierikon varhaisin, kauhistuttava joulumuisto.

– Isä työskenteli kasarmilla ja puhui sieltä aina jonkun sotapojan meille joulupukiksi. Ja ne pukit eivät olleet mitään cola-pukkeja, vaan hirveän pelottavan näköisiä vanhan ajan kummajaisia.

Eräässä valokuvassa Vierikko näyttää erityisen kauhistuneelta.

– Muistan, kuinka tämä pelottava pukki naamari kasvoillaan työnsi naamansa ihan mun naamaani kiinni. Naamarin rei´istä kurkistivat oudot silmät. Siitä jäi vahva muisto.

Sinisalojen vanavedessä teatterimaailmaan

Myöhemmin Vesa Vierikosta itsestään kasvoi monien naamioiden mies. Näyttelijäntyön professorinakin toiminut Vierikko on yksi Suomen tunnetuimpia teatteri- ja elokuvanäyttelijöitä, jolle on kertynyt rooleja kuudelta vuosikymmeneltä.

Teatterin maailmaan Vierikko sukelsi Sinisalojen perheen kautta.

– Oppikoulussa luokkakaverikseni tuli Veikko Sinisalon poika Jarno. Meistä tuli heti ekana päivänä ihan paita ja peppu. Teatteri tuli tutuksi niin sanotusti keittiön kautta.

Oppikoululaiset Vesa ja Jarno kävivät usein katsomassa Veikko-isän harjoituksia ja esityksiä sekä Tampereella että Helsingissä. Tuohon aikaan Veikko Sinisalo oli Suomen arvostetuimpia näyttelijöitä, lausujia ja kulttuurivaikuttajia, ja hänen kauttaan pojat näkivät monenmoisen kirjon taidemaailman tapahtumia. Sieltä tarttui kipinä.

– Me sitten perustettiin oma teatteriryhmä jo aika nuorina. Aluksi se oli kirkon kautta koottu harrastajaporukka, mutta pian se muuttui Tampereen työväenyhdistyksen teatterinuoriksi.

Innokkaiden nuorten ryhmä sai harjoitustilat Hämeenpuistosta Työväen teatterilta ja pian he pääsivät jopa esittämään teoksiaan Kellariteatterissa.

– Se muutti tilanteen. Saimme käyttää valokalustoa ja muuta. Se oli yhtäkkiä ihan oikeaa teatteria.

Valmis professoriksi

Teatterikouluun Helsinkiin Vierikko pääsi opiskelemaan jo 19-vuotiaana. Elämän taival on ikimuistoisia rooleja täynnä. Kahta vaikuttaneinta roolia hänen ei kuitenkaan tarvitse kauaa hakea.

Elokuvan puolelta mieleen on jäänyt erityisen hyvin rooli Matti Ijäksen ohjaamassa kulttielokuvassa Katsastus.

– Siitä joku tulee kiittelemään yhä edelleen viikoittain.

Teatterin puolella Vierikkoon jätti vahvimman jäljen rooli Salierina Peter Shafferin kirjoittamassa Amadeus-näytelmässä.

– Se oli niin uskomattoman hyvin kirjoitettu näytelmä, että koin näyttelijänä siinä eräänlaisen täyttymyksen. Se rooli vaikutti minuun niin, että kun minua sen jälkeen pyydettiin näyttelijäntyön professoriksi, ajattelin olevani valmis.

Salierin rooli vapautti Vierikon myös kilpavietistä ja tarpeettomasta kunnianhimosta.

– Sen jälkeen olen vain harrastanut näyttelemistä. Alalla on nimittäin raskaat puolensa, Vierikko huokaa.

Ja niitä tuntuu riittävän. Kuusipäiväinen työviikko, viikonloppu- ja iltatyöt sekä mahdottomuus matkustella ja irtautua.

– Vaikka olisi yksikin esitys viikossa, niin koko ajan täytyy pitää teksti mielessä. Siinä ei hirveästi rentouduta.

Joulun ytimessä

Salierin roolin lisäksi rooli Dickensin Saiturina on jäänyt Vierikolle kirkkaasti mieleen.

– Tarina on niin tärkeä ja opettavainen. Siinä ollaan joulun ytimessä. Katsoja saa seurata, miten saituri oppii jakamaan ja antamaan, näkemään ja tekemään hyvää. Näytelmän keskeinen viesti on toivo.

Vierikko rapsuttaa Nero-koiraansa ja silittää partaansa. Kasvoille nousee pohtiva ilme. Ehkäpä nykyiset maailmanjohtajatkin saattaisivat kaivata saiturin kokemusta.

– Miten tässä käy, jos jatkatte näin?

”Mutta aina selvittiin, hyväntahtoisuudella ja nokkeluudella!”

Joulurooleja Vierikon uralle mahtuu toki muitakin. Hienoja kokemuksia olivat esimerkiksi TV2:sen joulukalenterit, joista kahdessa Vierikko näytteli tietokonenerotonttu Sherlokkista.

– Timo Parvelan käsikirjoitukset olivat todella hauskoja. Välillä tutkittiin porokuiskaajan arvoitusta. Oli niissä isojakin teemoja, kuten se, kun pahuus tulee tonttujen maailmaan. Mutta aina selvittiin, hyväntahtoisuudella ja nokkeluudella!

Lämmöllä Vierikko muistelee myös yhteistyötä Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa, joka tulkitsi ylitontun roolia. Joulupukeiksikin oli saatu melko nimekkäät kollegat, ensimmäisenä vuonna Vesa-Matti Loiri ja toisena Esko Salminen.

– Ja sarja tietenkin kuvattiin kesällä. Että hou hou vaan, Vierikko naurahtaa.

Kolmenkymmenen hengen perhepiiri

Lapsuuden jouluista ei Vierikolle ole periytynyt sen suurempia traditioita. Sen hän muistaa, että joulupäivänä käytiin aina äidin vanhempien luona joulupäivällisellä. Joulupäivällistraditio on tietyssä mielessä jatkunut.

– Yhä edelleen joulupäivänä kokoonnumme perhepiirin kanssa syömään ja viettämään päivää yhdessä.

”Olen kiitollinen siitä, että ensimmäinen vaimoni on usein mukana joulunvietossamme.”

Perhepiiri saattaa kuulostaa pieneltä ja suljetulta, mutta Vierikon tapauksessa näin ei ole. Joulupäivänä joukkoon kuuluvat Vierikko, hänen vaimonsa ja heidän kolme lastaan sekä Vierikon neljä lasta aiemmasta avioliitosta. Lapsenlapsiakin on jo seitsemän, ja kahdeksas on syntymässä. Mukana on aina myös Vierikon vaimon siskon perhe.

– Aina kun menimme aikanaan heille ilmoittamaan, että meille on tulossa lapsi, he vastasivat, että niin on heillekin. Lopputulemana meillä on kolme täysin samanikäistä lasta.

Kun joukkue sitten kokoontuu Lallukassa, saattaa paikan päällä olla helposti yli kolmekymmentä juhlijaa.

– Olen kiitollinen myös siitä, että ensimmäinen vaimoni on usein mukana. Meillä on onneksi hyvät välit, ja se on lapsille ja lastenlapsille tärkeää.

Tässä muodossa joulupäivän juhlallisuuksia on Vierikoilla vietetty jo parikymmentä vuotta. Aiemmin mukana oli usein myös anoppi ja hänen kolme koiraansa.

– Ja koska meillä on koira, ja vaimon siskon perheellä on koira, on jo siinäkin aikamoista jouluhumua.

”Amerikkalaisesta Disney-joulusta en ottaisi välttämättä muuta kuin punaisen värin.”

Koska ääntä riittää muutenkin, ei Vierikko liiemmin joulumusiikkia kaipaa. Jos CD-levy kuitenkin soittimeen päätyy, sieltä saattaa kajahtaa Elviksen tai Bing Crosbyn joululevyjen sävelet. Muutoin Vierikko ei aina amerikkalaisesta tuontitavarasta innostu.

– Se on tämä Disney-joulu sellainen, että en ottaisi sieltä välttämättä muuta kuin punaisen värin.

Lahjakeskeisyydessäkin Vierikko näkee ongelmia.

– Se on vanhemmille ihan mieletön rumba.

Kaikesta voi päätellä, ettei sana joulurauha ole Vierikolla ensimmäisenä mielessä joulusta puhuttaessa.

– Suurperheelliselle joulurauha ei oikeastaan tarkoita mitään. Täällä on aina hirveä hötäkkä ennen joulua. Mutta ehkä sitten, kun on siivottu, juostu hakemassa lahjoja, haettu kuusi, huolehdittu ruoat ja sovittu kuviot, ehkä sitten koittaa joulurauha pariksi tunniksi.

Joulupukeista ei kuitenkaan ole ollut pulaa. Niitä on aina löytynyt lähipiiristä, ja esimerkiksi Iiro Rantalan kanssa Vierikko järjesti asian niin, että Rantala oli pukkina heillä, ja hän visiteerasi pukin tamineissa Rantalan luona.

Isä meidän -rukous ennen esitystä

Joulu ei siis ole Vesa Vierikolle hälinän takia järin hengellinen kokemus. Hänelle hengellisyys merkitsee erityisesti pyrkimystä kasvuun, rauhaan ja parempaan itsetuntemukseen.

Erääseen mielentyhjennysharjoitukseen Vierikolla liittyy vahva hengellinen lataus. Aina ennen esitystä, hän pysähtyy ja lausuu rauhassa lapsena oppimansa Isä meidän -rukouksen. ”Tapahtukoon sinun tahtosi” on Vierikon mielestä aina yhtä puhutteleva kohta.

– Isä meidän -rukous on se tie, miten minä koen hengellisyyttä. Sanoilla on valtaa ja merkitystä.

Vierikko käy rukouksen läpi kohta kohdalta.

– Ensin puhutaan Jumalasta ja pysähdytään. Sitten nousee arkinen ulottuvuus: ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”. Myös anteeksiantamisen ja -pyytämisen rukoileminen on oikea oppi.

Vierikon silmiin kirii vekkuli vire.

– Minun Isä meidän -rukoukseni tosin pitenee vuosi vuodelta.

Aluksi Vierikko päätti, että ennen aamenta hän käy läpi jokaisen lähisukulaisen ja pysähtyy mielessään tämän kohdalle.

– Täytyy pysähtyä oikeasti, että näkee sielun silmin hänen kasvonsa. Ja kuinka kiitollinen siitä saa ollakaan, että se joukko on kasvanut vuosi vuodelta. Litania on aina vaan pidempi, varsinkin nyt lastenlasten myötä.

Sen jälkeen Vierikko toivoo, että joku katsojista kokisi esityksessä jotain erityistä tai saisi jotain eväitä mukaansa.

– Toivon siunausta sille esitykselle.

Sitten Vierikkoon leviää outo rauha. Hän on valmis työhönsä.

– Se vapauttaa minut tulkitsemaan roolia ja elämään näyttämöllä. En kanna huolta lähimmäisistä sillä aikaa.

Vasta sitten koittaa aamenen aika.

Samanlaista tyhjentymisharjoitusta Vierikko ei kuitenkaan odota joulultaan.

– En edes kaipaa joulurauhaa. Hulina alkakoon!

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 12/2025.

Ilmoita asiavirheestä