Jumala loi linnut – myös petolinnut, mutta niitä tuli hieman liikaa, joten hän päätti sopeuttaa osan pedoista elämään öisin.
– Teitä kutsuttakoon pöllöiksi, Jumala sanoi.
Tätä luomistyön hienosäätöä katsoi apein mielin eräs pullea punatulkun kokoinen, mutta paljon mitättömämmän näköinen lintu.
– Mitäpä möllötät, sulkapallo, kysyi Jumala linnulta, kun havaitsi, että sillä oli siipi maassa.
– Haluaisin olla pöllö, mutta olen liian pieni, lintu valitti. – Pöllöt ovat isoja yön lintuja.
Jumala kuunteli aikansa linnun huolia ja sanoi, että ei suinkaan ole kirkossa kuulutettu, etteivätkö pöllöt voisi olla myös pieniä.
Niin Jumala teki apeasta linnusta iloisen, mutta tuimannäköisen minipöllön, jota Suomessa asuvat ihmiset alkoivat kutsua varpuspöllöksi ehkä enemmänkin sen koon vuoksi, kuin sen vuoksi, että se söisi erityisesti varpusia.
Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) on pienin Euroopassa tavattava pöllölaji. Sen siipien kärkiväli on hieman yli 30 senttiä. Suomessa varpuspöllöjä pesii koko maassa Sodankylän korkeudelle saakka. Suomessa on arviolta 10 000 varpuspöllöparia.
Syksyisin varpuspöllöt saattavat tehdä lyhyitä vaelluksia. Muutoin varpuspöllöt ovat paikkalintuja ja elävät hyväkasvuisissa vanhoissa kuusikoissa ja sekametsissä, joissa on tikankoloja pesimistä varten. Varpuspöllö voi pesiä myös pönttöön.
Jos myyräkanta on vahva, varpuspöllö syö pääasiassa niitä. Muutoin sille kelpaavat myös sammakot, päästäiset ja metsien pikkulinnut, tarvittaessa pihapiirien varpunenkin.
Pikkuruisen varpuspöllön ääni on kuuluva, jännittävä vihellys, jota äkkinäinen ei ymmärrä edes linnun ääneksi.
Jumala loi suuret ja pienet pöllöt. Kiitos niistä – ja siitä, että pöllöjä on myös meissä ihmisissä.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä