Jokioisten seurakunnan kirkkovaltuutettu Ilona Sorri, 21, katselee kotiseurakuntaansa uusin silmin palattuaan kahdeksan kuukauden pituiselta vapaaehtoistyöjaksolta Kroatiasta.
Sorri työskenteli Kutina-nimisessä kaupungissa Jokioisten seurakunnan nimikkolähetin Elina Braz de Almeidan apuna.
– Tein siellä kaikenlaisia hommia, muun muassa siivosin, laitoin ruokaa ja kokosin ruokapaketteja apua tarvitseville. Olin myös mukana toteuttamassa lasten kerhoja ja leirejä. Pääsinpä muutaman kerran saarnaamaankin, hän kertoo.
Kutinassa Sorria kosketti eniten se, että pieni noin 200 jäsenen seurakunta oli läheinen kuin perhe.
– Olimme veljiä ja sisaria Kristuksessa, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.
”Iso jäsenmäärä tuo byrokratiaa”
Koko Kroatiassa on noin 4000 luterilaista; vähän vähemmän kuin noin 4500 jäsenen Jokioisten seurakunnassa. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu liki neljä miljoonaa jäsentä. Seurakunnissa on laaja työntekijäkunta sekä kirkkovaltuustot ja –neuvostot toiminnan raameja luomassa.
– Iso jäsenmäärä tuo mukanaan paljon enemmän paperitöitä ja byrokratiaa. Se vie myös valitettavasti työntekijöiltä aikaa pois kaikkein olennaisimmasta, eli työstä ihmisten parissa, ensimmäistä kauttaan Jokioisten seurakunnan kirkkovaltuutettuna vaikuttava Ilona Sorri pohdiskelee.
Hän arvostaa kuitenkin seurakuntien toimintaa täällä Suomessa.
– Täälläkin tehdään todella hyvää ja arvokasta työtä. Ja koska seurakunnilla on enemmän rahaa, on myös mahdollisuuksia tehdä monenlaista työtä, joka tavoittaa erilaisia ihmisiä. Puitteet ovat erilaiset, mutta sanoma sama.
Yhteistyötä itsenäisenä seurakuntana
Valtuutettuna Sorrista on ollut muun muassa mielenkiintoista nähdä, miten kotiseurakunnassa päätökset tehdään ja mihin käytetään rahaa.
– Riviseurakuntalaisena sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi.
Jokiosten seurakunta on itsenäinen, mutta tekee paljon yhteistyötä lähiseurakuntien Forssan, Tammelan ja Humppilan kanssa. Esimerkiksi sairaalasielunhoito on yhteinen, ja myös erilaisia tapahtumia järjestetään yhdessä.
– Mielestäni tämä toimii hyvin. Näin säilyy lähellä myös oma tuttu seurakunta ja tutut työntekijät, joita on helppo lähestyä.
Kotiseurakuntansa toiminnoista läheisimmäksi Ilona Sorri kokee lapsi- ja nuorisotyön. Hän kuuluu kasvatuksen vastuuryhmään.
– Mietimme ryhmässä muun muassa sitä, mikä toimii ja mikä ei, ja mitä uutta voisi kokeilla.
Jokioisissa pidetään viikoittain nuorteniltoja ja peli-iltoja, ja isoskoulutusta järjestetään noin kerran kuukaudessa. Myös erilaiset nuorten leirit ja retket ovat suosittuja.
– Esimerkiksi vuosittainen retki Maata näkyvissä –festarille on ihan must-juttu. Myös Kesäkodilla pidettävät lasten leirit ovat erittäin suosittuja. Sinne otettiin tänä kesänä työntekijöiden kaveriksi vapaaehtoistyöntekijöitä. Näin leireille pystyttiin ottamaan muutama lapsi enemmän.
– Mutta miten myös nuoret ihmiset löytäisivät kirkkoon ja jumalanpalveluksiin? Sorri kyselee.
Hän itse on kasvanut kristityssä perheessä ja tottunut käymään kirkossa pienestä pitäen.
– Riparille tulee vielä lähes koko ikäluokka, ja isoskoulutukseenkin vielä melko paljon väkeä. Sitten muutetaan pois paikkakunnalta, oma tuttu seurakunta jää, ja uuteen seurakuntaan on ehkä vaikea päästä sisälle, hän miettii.
Erillistä nuorten aikuisten toimintaa tarvitaan
Messuissa ei välttämättä kukaan tule tervehtimään ja esittäytymään. Tästä Sorrilla on omakohtaistakin kokemusta.
– Opiskellessani Turussa oli vaikea löytää jumalanpalvelusyhteyttä. Onneksi löysin mukaan Kansan Raamattuseuran opiskelijatoimintaan.
Sorrin mielestä messuissa tulisi ottaa ihan käytännöksi se, että kirkon ovella kaikki tulijat kätellään ja toivotetaan tervetulleeksi.
– Myös kirkkokahveja jumalanpalveluksen jälkeen kannattaa mielestäni järjestää. Meillä Jokioisissa onneksi näin tapahtuukin.
Jokaisessa seurakunnassa tulisi Ilona Sorrin mielestä olla myös erikseen nuorille aikuisille järjestettyä toimintaa. Jokioisissa se polkaistiin käyntiin viime syksynä, ja tapaamisia on ollut jo muutamia. Mukana on yleensä aina myös muualla asuvia ja opiskelevia.
– Itsekin pyrin olemaan paikalla aina kun mahdollista. Olin ensimmäisessä kokoontumisessa, jossa paikalla oli noin 20 nuorta aikuista, eli tarvetta toiminnalle kyllä löytyy.
Ilona Sorri työskenteli kesän Parikkalan seurakunnan seurakunnassa kesätyöntekijänä. Syksyn suunnitelmia hän ei ole vielä lyönyt kokonaan lukkoon.
– Missä päin olenkin, tulen hakeutumaan seurakuntaan ja jumalanpalveluksiin. Kroatiasta palattuani olen iloinnut erityisesti siitä, että ymmärrän saarnasta joka sanan ja voin laulaa virsiä omalla kielellä.
Kuva: Ilona Sorrin kotialbumi