Mikkelinpäivänä 29.9. kirkoissa luetaan Matteuksen evankeliumin teksti, jossa Jeesus asettaa taivasten valtakuntaan pääsemiselle kaksi ehtoa: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”
– Evankeliumitekstejä Jeesuksen ja lasten kohtaamisista käytetään kirkkovuodessa harvakseltaan. Mikkelinpäivä on ainutlaatuinen tilaisuus, jos lapsenkaltaisuuden ihanne halutaan ottaa kirkossa vakavasti. Evankeliumitekstiä ei saa sivuuttaa, pappi ja lapsiteologian tutkija Eriikka Jankko sanoo.
Jankon sosiaalietiikan väitöskirja Lapsi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tarkastettiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa eilen 27.9.
Väitöskirjassaan Jankko analysoi lapsikäsitteistön käyttöä kirkon tunnustusta ja toimintaa ohjaavissa teksteissä eli Raamatussa, tunnustuskirjoissa, kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä sekä Kirkkokäsikirjan ja virsikirjan liturgisissa teksteissä. Tavoitteena oli tutkia, mitä lapsena oleminen ja lastenkaltaisuus teksteissä tarkoittavat.
Lapsuuden eli ikävaiheen sijaan lapseus eli suhde
Lapsena olemisesta muodostuu teksteistä Jankon mukaan jännitteinen kuva.
– Toisaalta lapsi on esimerkillinen, lapseksi täytyy tulla. Toisaalta vaikkapa Paavalin teksteissä lapsuus täytyy jättää taakse.
Osin tekstien käsitykset lapsista ja lapsuudesta ovat Jankon mukaan vanhentuneita. Kulttuurissa elävät käsitykset ovat ohjanneet myös niiden tekstien tulkintaa, joissa lapsi nostetaan ihanteeksi. Ihanteellisena on pidetty aivan tietynlaista, hiljaista ja kilttiä lasta.
Liturgisissa teksteissä lapsuudesta puhutaan Jankon mukaan lähinnä ikävaiheena, vieläpä niin että sillä viitataan vain pikkulapsiin.
Lapsuuden lisäksi pitäisi Jankon mukaan puhua enemmän lapseudesta. Sillä hän ei tarkoita ikävaihetta vaan suhdetta.
– Huomio pitäisi kiinnittää siihen, mitä on olla lapsi suhteessa vanhempiin, toisiin lapsiin ja Jumalaan, Jankko sanoo.
Liturgisessa kielessä voitaisiin rikastuttaa puhetta lasten kaltaisuuden esimerkistä. Usein käytetään lapsimetaforia, joissa lapsena olemista kuvataan passiivisuutena: niin kuin lapsi lepää äitinsä sylissä, niin mekin olemme suhteessa Jumalaan.
Kirkon teksteissä olisi kuitenkin aineksia myös toisenlaisiin tulkintoihin. Jankon mukaan lapseus voisi tarkoittaa pelotonta, rohkeaa ja luottavaista olemista suhteessa Jumalaan.
– Vähässä katekismuksessa Isä meidän -rukouksen selityksessä kuvataan ihannetta, miten rakas lapsi lähestyy Jumalaa samoin kuin rakastavaa isää tai vanhempiaan. Olemme hänen oikeita, rakkaita lapsiaan ja siksi puhumme rukouksessa Jumalalle luottavaisesti ja pelottomasti.
Jankon mukaan lapseuden käsite näin ymmärrettynä haastaa kysymään, otammeko todesta sen, että vanhurskaus ja sakramentit ovat lahjoja. Eettisesti lapseus ohjaa olemaan toista varten ja haastaa itsenäisyyden ihanteen.
– Sekä Jeesuksen julistuksessa että tunnustuskirjoissa lapsitekstit purkavat perinteistä hierarkiaa. Niissä syntyy uudenlaisia ihanteita, kuten palvelun ihanne. Lapsi on siinä roolissaan esimerkillinen. Lapsi ottaa jatkuvasti vastaan runsaita lahjoja ja vastaa niihin kiitollisena palvellen toisia.
”Minä en ole Jumalan ainoa lapsi”
Lapsenkaltaisuuden ihanteen ottaminen tosissaan haastaa myös seurakuntien arkitodellisuutta. He, jotka ovat iältään lapsia, ovat juuri nyt paras esimerkki lapseudesta.
Eriikka Jankko toivoo, että messussa lapset toivotettaisiin aidosti tervetulleiksi, heidän äänensä saisi kuulua, he saisivat toimia palvelutehtävissä ja pääsisivät vihdoin myös ehtoolliselle.
– Siitä, että lapset ovat saaneet piispainkokouksen päätöksellä osallistua ehtoolliselle, tulee lokakuun alussa kuluneeksi 40 vuotta. Jostain syystä se ei kuitenkaan ole toteutunut. Osallistumisen esteet pitää purkaa.
Hyvin omakohtainen uskonnonharjoittaminen ei lapsenkaltaisuuden ihanteeseen sovi.
– Jos harjoitan hartautta itseäni varten, menen kirkkoon etsimään suoraa yhteyttä Jumalaan, kasvan ja pyhityn – silloin voi olla, että lapset häiritsevät. Minä en kuitenkaan ole Jumalan ainoa lapsi. Pitäisi miettiä enemmän sitä, minkälainen kuva Jumalan perheväestä olemme yhdessä.
Mikkelinpäivänä seurakunnissa vietetään perinteisesti perhemessua. Jankko haastaa mukaan muitakin kuin lapsiperheitä.
– Silloin kirkossa on nähtävissä, mitä on Jumalan lasten esimerkki. Kaikkein pienimmät ovat mukana, ja heillä on ainutkertaista annettavaa.
Artikkeli julkaistu Kotimaassa 26.9.
Kuva: Olli Seppälä