Niin kansalaiset kuin sosiaalityöntekijät kohdistavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vanhustyöhön odotuksia, jotka ovat kuuluneet tai kuuluvat yhä julkisen sektorin työnkuvaan. Tämä selviää TM Päivi Pöyhösen kirkkososiologian alaan kuuluvasta väitöskirjasta, joka tarkastetaan perjantaina Helsingin yliopistossa.
− Vanhusväestön hengellisiin ja uskonnollisiin tarpeisiin vastaamisen lisäksi tutkimuksessa oli paikoin nähtävissä odotuksia kaiken psykososiaalisen työn siirtämisestä kirkon vastuulle, Pöyhönen kertoo.
Kirkko toteuttaa vanhustyötä osana diakoniatyötään ja yleistä seurakuntatyötä. Vanhusväestöön kohdistuvat työmuodot ovat muuttuneet yhteiskunnallista kehitystä mukaillen. Esimerkiksi 1990-luvun taloudellisen laman jälkeen diakoniatyön resursseja kohdennettiin pois vanhustyöstä kohti työikäisten taloudellista avustamista.
− Vanhustyössä vastuiden ja tehtävien uudelleen muotoutumisen seurauksena solidaarisuus, jolle vallalla oleva hyvinvointimalli ja laaja-alainen huolenpito ovat perustuneet, muuttuu. Kirkon tehtäväksi voi nähdä enenevässä määrin ihmisten välisen sosiaalisen solidaarisuuden vahvistamisen, jota tarvitaan kun yksilön vastuu itsestään ja lähipiirinsä vanhoista ihmisistä lisääntyy, Pöyhönen arvioi väitöksessään.
Pöyhösen laadullinen tutkimus muodostuu neljästä erillisestä osajulkaisusta. Niissä kirkon roolia vanhustyössä tarkastellaan sen historiallisten kehityslinjojen näkökulmasta, diakoniatyöntekijöiden ja sosiaalityöntekijöiden näkemysten sekä kansalaisten asettamien odotusten kautta.
Väitöstilaisuus järjestetään perjantaina 23. lokakuuta kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Unioninkatu 34.
Kuva: Minerva Seppälä