Turun piispasta ja Suomen reformaattorista Mikael Agricolasta (n. 1510–1557) ei ole yhtäkään aikalaismaalausta eikä muutakaan kuvausta. Hänen myöhemmistä kuvistaan ja patsaistaan voi kuitenkin varmasti tunnistaa 1500-luvun papin mustan kaavun ja päähineen.

Tunnemmeko siis nutun, mutta emme miestä? Ei toki, Agricolasta on onneksi paljonkin tietoa. Lisää sitä saadaan päivitettynä suomen kielen professori emerita Kaisa Häkkisen ja suomen kielen dosentti Tanja Toropaisen toimittamasta uutuuskirjasta Mikael Agricola, Turku ja Suomi.

Kirja on asiantuntijajoukon kirjoittamien 14 artikkelin kokoelma. Ne keskittyvät Agricolaan, sekä hänen aikaansa erityisesti Turkua ja Suomea tarkastellen.

Kirjan sisällössä on neljä pääosaa: ”Turku, Suomen hiippakunnan pääkaupunki”, ”Elämää Mikael Agricolan ajan Turussa”, ”Mikael Agricola ja suomen kieli” sekä ”Mikael Agricola – faktaa vai fiktiota”.

SEURAAVASSA ERÄITÄ nostoja kirjan artikkeleista. Visa Immonen kirjoittaa Turussa vuonna 1249 toimintansa aloittaneen ja lähes 300 vuotta toimineesta dominikaanikonventista artikkelissaan Dominikaanien alkuvaiheet Turussa. On hyvin mielenkiintoista, että Välimerenmaissa toimintansa 1200-luvun alussa aloittanut sääntökunta ulotti toimintansa kaukaiseen Turkuun jo muutamassa vuosikymmenessä. Dominikaanien vaikutus Suomen kirkkoon oli merkittävä.

Emeritus-arkkipiispa Jukka Paarma selvittää artikkelissaan Mikael Agricola Turun piispana sitä, miten Agricolan varsin lyhyt piispuuskausi oli kuitenkin erittäin merkittävä – reformaattorina piispa oli maltillinen ja piispana, seurakuntien tarkastajana ja pappien kaitsijana työteliäs. Aikaa kuitenkin kului myös kruunun tehtävissä – etenkin kohtalokkaaksi osoittautuneessa rauhantunnustelumatkassa Moskovaan 1556–1557.

Terttu Lempiäisen artikkelissa Kumerkkia, humalaa ja yrttejä – Dokumentteja ja arkeobotaanisia löytöjä Agricolan ajan viljelystä ja hyötykasveista Suomessa tutustutaan niihin erilaisiin hyötykasveihin, joita 1500-luvun Suomessa käytettiin ja joista osasta Agricolakin kirjoitti, tosin usein muita kuin nykynimiä käyttäen.

Simo Heininen kirjoittaa aiheesta Mikael Agricola ja Uusi testamentti. Se Wsi Testamenti ilmestyi vuonna 1548 monivuotisen työn tuloksena. Heininen analysoi UT:n ja sen kirjojen esipuheita, reunahuomautuksia ja suomennoksen pohjatekstejä.

KAISA HÄKKINEN on ottanut luupin alle Mikael Agricolan sanakirjan. Agricolan käyttämästä sanastosta arviolta kolmannes on nykysuomalaiselle outoa. Niinpä 2000-luvulla on työstetty erityisesti Agricolan kielen sanaston korpus, jonka käsikirjan ensimmäinen versio saatiin valmiiksi vuonna 2021.

Kaisa Häkkisen ja Tanja Toropaisen artikkeli Mikael Agricola – kansallinen suurmies muistuttaa siitä, että Agricolan uraauurtava työ suomen kielen hyväksi jäi jo 1600-luvulla unholaan ja ”löydettiin” uudelleen oikeastaan vasta 1700-luvun lopussa. Varsinainen Agricola-tutkimus alkoi vasta sata vuotta myöhemmin jatkuen koko 1900-luvun meidän päiviimme saakka.

Muita kirjoittajia kirjassa ovat Kari Uotila, Markus Hiekkanen, Jussi Nuorteva, Harri Uusitalo ja Roope Lipasti.

Tämä kirja on Mikael Agricola -seuran ensimmäinen oma julkaisu. Akateemisesti asiantunteva joukko on luonut kirjassa uusimman tiedon mukaisen, arvokkaan ja mielenkiintoisen tieteellisen koosteen. Se auttaa lukijaa pitämään kansallemme suuria palveluksia tehneen Mikael-piispan mielessä ja herättää myös uutta mielenkiintoa maamme kirkon, reformaation ja myöhäiskeskiajan historiaan.

Kaisa Häkkinen ja Tanja Turpeinen (toim.): Mikael Agricola, Turku ja Suomi. Mikael Agricola -seura 2023. 272 sivua.