Uusi Kirkkolava tiivistää SuomiAreenan ja kirkon yhteistyötä tänä kesänä

Keski-Porin kirkon puistoon tulee tänä kesänä yksi SuomiAreenan lavoista. Kuva: Saija Kynäsniemi

SuomiAreenan ja kirkon yhteistyö tiivistyy juhannuksen jälkeisellä viikolla Porissa, kun festivaalin tapahtuma-aluetta kehitetään. Keski-Porin kirkon puistoon Kokemäenjoen rannalle tulee nyt uusi keskustelulava, jolla järjestetään SuomiAreenan virallista ohjelmaa koko festivaaliviikon ajan. Lava kantaa nimeä Kirkkolava.

— SuomiAreena panostaa tänä vuonna entisestään tapahtuman ja tapahtuma-alueen kehittämiseen. Keskeinen rooli on Porin Etelärannan alueella, jolle kirkon puisto on erittäin kaunis ja luonteva jatke. Kirkkolava tulee tarjoamaan kerrassaan upeat puitteet yhteiskunnalliselle lavaohjelmalle, SuomiAreena Oy:n toimitusjohtaja Antti Lehtinen iloitsee SuomiAreenan tiedotteessa.

Kirkkolavalla tullaan näkemään myös ohjelmaa, jota ovat suunnittelemassa Kirkko Porissa, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli, Kirkkohallitus ja Kotimaa. Lisäksi Keski-Porin kirkko on avoinna ja siellä on SuomiAreenan aikaan myös omaa ohjelmaa.

— Kirkko Porissa arvostaa ja tukee SuomiAreena-tapahtumaa. Kirkko haluaa sekä osallistua että olla kehittämässä suomalaista yhteiskunnallista keskustelua ja tarjoamassa sille arvoisensa puitteet. Maailma, ja Suomi sen mukana, on viime vuosina läpikäynyt monia kriisejä ja epävarmuuksia, joiden vuoksi avoin yhteiskunnallinen keskustelu on merkityksellisempää kuin aikoihin. Meille erityisen tärkeää on, että Kirkkolavalla järjestetään monipuolista yhteiskunnallista keskustelua, jonka kuratoinnista vastaa SuomiAreena, yhteisen seurakuntatyön päällikkö Jari Suvila avaa yhteistyötä.

SuomiAreenaa vietetään kesäkuun viimeisellä viikolla Porissa. Festivaalin teemana on tällä kertaa luottamus.

— Yhteiskunnallisen resilienssin vahvistaminen, kuuntelu ja vuorovaikutus sekä yhteisöllisyyden rakentaminen tarvitsevat laajasti kaikkia yhteiskunnan toimijoita. Näiden arvojen pohjalle rakentuva yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa on meille arvokasta, Antti Lehtinen toteaa.

20-vuotisjuhlavuottaan viettävän SuomiAreenan varsinainen ohjelma ja aikataulut julkaistaan kokonaisuudessaan toukokuussa.

Lue myös:

Juhana Torkki opetti treenaamaan stoalaista mielenrauhaa SuomiAreenan kirkkoillassa: ”Eivät lihaksetkaan kasva, jos ei salilla…

Kirkon paneelissa SuomiAreenassa pohdittiin: Onko Suomi sairastunut pärjäämiseen?

Emeritusarkkipiispa John Vikström pohti ajankuvaa SuomiAreenassa: ”Luulen että tulemme selviytymään tästäkin”

SuomiAreenassa voi ottaa torkut kirkossa että pärjää

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Määräaikainen tilaus
3 kk LEHTI + DIGI vain 28 €
Norm. 40,50 €, säästä 31 %

Tarjoukseen sisältyy kerran kuukaudessa ilmestyvä laadukas painettu aikakauslehti sekä täydet oikeudet Kotimaa.fi päivittäin vaihtuvaan digisisältöön.

Tilaus päättyy automaattisesti kolmen kuukauden kuluttua.


Edellinen artikkeliIson kirkon arkkitehti
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Luterilaisuus kotiutui Venäjälle Iivana Julman armosta 450 vuotta sitten

Ei näytettäviä viestejä