Joensuussa viime viikolla kokoontunut kansainvälinen uskonnonvapautta käsitellyt konferenssi arvioi uskonnonvapauden heikentyneen varsinkin Venäjällä, mutta myös eräissä muissa maissa. Islamin suhde eurooppalaiseen uskonnonvapauteen sekä uskontokuntien ja valtion suhteeseen on yhä suurempi uusi kysymys.
Mitä on uskonnonvapaus, millä tavalla sitä on vahvistettu ja miten sitä on loukattu 1900- ja 2000-luvuilla? Tämän teeman ääreen kokoontui viime viikolla Joensuussa 27 virallista kansainvälistä osanottajaa 15 eri maasta. Osanottajien lisäksi kolmipäiväiseen konferenssiin osallistui joukko paikallisia kuulijoita.
Paikalla olleiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden keskuudessa yleinen käsitys oli, että viime vuosina uskonnonvapaus on maailmassa heikentynyt monilla alueilla merkittävästi. Joidenkin kirkko- ja uskontokuntien väliset jännitteet ovat lisääntyneet ja osa niistä on asemoinut itsensä poliittisesti, toimien yhteistyössä paikallisen valtiovallan kanssa. Jotkut uskontokunnat ovat voineet myös julistuksessaan oikeuttaa sotia ja kriminalisoida uskonnollisia kilpailijoitaan.
Erityisiä huolenaiheita konferenssissa todettiin olevan varsinkin Venäjän uskonnonvapaustilanteessa. Venäjällä maan ortodoksinen kirkko toimii läheisessä yhteistyössä valtion ja hallinnon kanssa. Tämän seurauksena ulkomaalaisina ja epävenäläisinä uhkina pidettyjä uskonnollisia liikkeitä on syrjitty ja tarkkailtu. Jehovan todistajien toiminta kiellettiin Venäjällä kokonaan muutama vuosi sitten.
Konferenssissa esiin nousivat uskonnonvapauskysymyksissä tai kirkko-valtio-suhteissa myös Turkki, Kiina, Unkari ja Puola.
Joissakin puheenvuoroissa korostui myös kysymys siitä, missä määrin ja miten monissa Euroopan maissa kasvava islam voidaan kotouttaa toimimaan suhteessaan valtioon perinteisten eurooppalaisten valtakirkkojen tavoin.
Konferenssin järjestäjät olivat Itä-Suomen yliopisto ja saksalainen Sigmund Neumann -instituutti. Konferenssissa pidettiin 21 virallista esitystä, joista osa esitellään seuraavassa.
Irina Merdžanova: Balkanin muslimikansat etsivät paikkaansa uusissa valtioissa
Irlannin Dablinin Trinity College -yliopistossa työskentelevä bulgarialaissyntyinen Irina Merdžanova käsitteli esityksessään Balkanin muslimikansojen tilannetta sosialismin romahduksen jälkeisen vajaan kolmen vuosikymmenen aikana.
Vuoden 1989 poliittisten mullistuksien jälkeen islamista on jälleen tullut tärkeä sosiaalinen ja poliittinen tekijä Balkanin maissa. Sosialismin aikana sekä kristilliset kirkot että islamilaiset yhteisöt olivat virallisesti ateististen yhteiskuntien syrjimiä ja sortamia, mutta uuden uskonnonvapauden tultua mahdolliseksi myös muslimiyhteisöt ovat Merdžanovan mukaan uskonnollisessa mielessä mullistuneet.
– Muslimit ovat joutuneet miettimään keitä he ovat, ja mitkä ovat heidän yhteisöjensä suhteet muihin yhteisöihin, poliittisiin puolueisiin ja valtiovaltaan. On suuria eroja. Bosnian alueen muslimien identiteetti on luotu vahvoilla viittauksilla islamiin. Esimerkiksi albanialainen islam on toisenlaista, Merdžanova sanoi.
Balkanin maissa asuu noin 8,5 miljoonaa muslimia. Merdžanovan mukaan muslimiyhteisöt ovat keskenään varsin heterogeenisiä. Etnisesti alueen muslimit ovat albaaneja, slaaveja, turkkilaisia ja romaneja. Vain Albaniassa ja Kosovossa he muodostavat väestön enemmistön, Bosnia–Herzegovinassa heitä on hieman alle puolet väestöstä.
Kaikissa muissa Balkanin alueen valtioissa – Bulgariassa, Kreikassa, Makedoniassa, Montenegrossa, Romaniassa ja Serbiassa – muslimit ovat vähemmistönä.
– Enemmistö Balkanin alueen muslimeista on sunnalaisia. Tavalla tai toisella alueen kaikki muslimit ovat menneiden vuosisatojen ottomaanivallan jälkeläisiä, Merdžanova sanoi.
”Islam ei ole suurin asia kaikkien muslimien elämässä”
Toistaiseksi Balkanin muslimit eivät Merdžanovan mukaan ole vaatineet sharia-laille tai islamille hallitsevaa asemaa yhteiskunnassa tai muutenkaan.
– Muslimit esitetään yleensä yli-islamisoituneina, myös Balkanilla. Se ei ole totta. Uskonto ei ole aina suurin asia heidän elämässään, tai ainakaan niin suuri, kuin joskus halutaan väittää. Miesten ja naisten uskonnollisuudessa on myös suuria eroja, Merdžanova kertoi.
Balkanin alueen vanhat ja uudet valtiot ovat usein hyvin kansallismielisiä. Yleensä kansallismielisyys on kristillisen enemmistön sävyttämää nationalismia.
– Ottomaaniaikana islam oli Balkanilla dominoivassa asemassa, mutta sen jälkeen muslimeista tuli vähemmistöjä virrallisesti sekulaareissa mutta todellisuudessa kristillisen nationalismin sävyttämissä maissa.
Merdžanovan mukaan tällä hetkellä Turkki käyttää historiallisista syistä vaikutusvaltaansa Balkanin alueen muslimiyhteisöihin.
– Jo 1980-luvulta alkaen alueen muslimien keskuuteen on tullut yhä enemmän turkkilaislähtöistä islamin ja islamilaisuuden hahmottamista, Ina Merdžanova sanoi.
Willy Fautré: Saksassa ”lahko” ja ”kultti” ovat epäsopivaa kieltä
Belgialainen Willy Fautré johtaa Brysselissä päämajaansa pitävää Human Rights without Frontiers -järjestöä. Hän puhui Joensuussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen roolista uskonnonvapauden edistäjänä.
Euroopan unionilla ei ole uskontopolitiikkaa, mutta sen jäsenvaltioilla voi olla.
– Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Euroopan unionilla ja uskontokunnilla ei voisi olla dialogia, Fautré sanoi.
Vuoden 1997 Amsterdamin sopimuksessa linjattiin kuitenkin jäsenvaltioitten kompetenssia niiden suhteissa uskontokuntiin. ”EU kunnioittaa jäsenvaltioittensa kansallisen lainsäädännön kirkoille ja uskontokunnille suomaa asemaa. EU myös yhtä lailla kunnioittaa filosofisten ja ei-tunnustuksellisten organisaatioiden asemaa.”
Vuoden 2007 Lissabonin sopimuksessa taas korostettiin muiden asioiden ohessa EU:n ja kirkkojen tai uskontokuntien avointa dialogia.
Fautré nosti myös esille eräitä esimerkkejä siitä, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tai muut oikeusistuimet ovat linjanneet eräissä sen käsiteltäväksi tulleissa, EU-maissa tapahtuneissa uskontoa koskevissa kiistakysymyksissä.
Uusiin uskonnollisiin liikkeisiin liittyen käytetään mediassa ja muussa julkisuudessa usein sanoja ”lahko” tai ”kultti”. Fautré selosti esityksessään Saksassa vuosituhannen alussa käytyä keskustelua.
Siellä Saksan perustuslakituomioistuin piti kiellettyinä adjektiiveja ”tuhoisa”, ”pseudouskonnollinen” liitettyinä ”lahkoon” tai väitteisiin jäsenien aivopesusta uusissa uskonnollisissa liikkeissä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin otti hieman toisen kannan. Sen mukaan ”lahko” on käypää kieltä silloin, kun sen käyttö on ”suuren yleisön intresseissä”. Uskonnollisia vähemmistöjä ei kuitenkaan pidä stigmatisoida tietyllä terminologialla.
– Kreikassa taas oli 1990-luvulla tapaus, jossa nuori helluntailainen soitti evankelioimistyössään ovikelloja ja sattui tarjoamaan uskonnollista materiaalia myös ortodoksisen seurakunnan kanttorille. Tämä hälytti paikalle poliisit, sillä tuolloin voimassa olleet ns. Metaxas-lait estivät Kreikassa ortodoksien käännyttämisen toiseen uskoon, Fautré kertoi.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen aikanaan päädyttyään sen ratkaisu oli, että uskonnonvapaus merkitsee myös yksilön oikeutta vakuuttaa naapurinsa tai muu vieras henkilö oman uskonsa paremmuudesta. Samassa yhteydessä Strasbourg linjasi, että oikeaa evankelioimista ei olisi sellainen, jossa tarjotaan potentiaalisille uusille jäsenille palkkioksi materiaalisia tai muita etuja.
Fautrén mukaan Euroopan unionilla siis ei ole omaa uskontopolitiikkaa, mutta Euroopan ihmisoikeussopimus ja EU:n ihmisoikeustuomioistuin ovat unionin työkalut vaikutettaessa jäsenvaltioiden soveltamiin uskonnonvapautta koskeviin ratkaisuihin ja linjauksiin.
Rosita Šoryte: ”Kansallisuusmielisyys toimii tällä hetkellä pakolaisia vastaan”
Yhdistyneissä kansakunnissa New Yorkissa työskentelevä liettualainen Rosita Šoryte puhui Joensuussa uskonnollisista vainoista, pakolaisuudesta ja oikeudesta turvapaikkaan: mitä eurooppalaisia näkökulmia asiaan voi liittyä.
Sekä YK:n että EU:n yleiset linjaukset muodostavat Šoryten mukaan yleiset raamit uskontoon perustuvan vainon kohteiden oikeudesta turvapaikan saamiseksi.
Tämän hetken maailman kriiseissä aikaisemmin sovitut periaatteet eivät kuitenkaan näytä pitävän.
– YK:sta katsoen näkee, että maailmassamme on nyt tapahtumassa jotakin, joka ei ole hyvää. Toisen maailmansodan jälkeen luodut järjestelmät eivät tunnu enää toimivan. Ilmassa on isoja muutoksia ja ne murentavat aiemmin sovittuja järjestelmiä.
Šoryte totesi, että monissa länsimaissa eletään mukavasti ja samalla välinpitämättöminä suhteessa maailman kriiseihin.
– Myös me Liettuassa olemme nykyisin aika välinpitämättömiä, vaikka olimme aiemmin niin innostuneita EU:sta. Nyt on Ukrainaa, Syyriaa ja sääntöjä rikotaan koko ajan. Mutta mitään ei tapahdu.
Šoryte arvioi, että maailman pakolaisia vastaan toimii nykyisin yhä useammin kansallismielisyys.
– Tässä on ongelmana myös se, että pakolaisuudessa elämme harmaalla alueella. Emme saa tietoa siitä, mitä on oikeasti tapahtunut.
Šoryte totesi ongelman olevan se, että valtavat määrät ihmisiä ovat liikkeellä, mutta kaikkia syitä ei tiedetä. Kaikki liikkeellä olevat eivät täytä pakolaisuuden edellytyksiä.
– Keitä liikkeellä olevat ihmiset oikeasti ovat? Näemme toki uutiskuvia pommituksista ja siitä, että pakolaiset koputtavat Euroopan oveen.
Pakolaisuus jakaa mielipiteitä. Media ja kansallismieliset puolueet jakavat nekin. Pakolaisia mustamaalataan propagandassa, vaikka he tarvitsisivat suojelua.
– Pakolaiset ovat liikkeellä olevien ihmismassojen keskellä. Mutta miten heidät erotetaan sieltä, jos dokumentteja ei useinkaan ole? On vaikea tietää, kuka on kuka ja mitä he haluavat. Miten voisimme suojella oikeita pakolaisia, Šoryte kyseli.
”Kun puhutaan uskonnollisesta vainosta, pitäisi määritellä, mitä on uskonto”
Pakolainen on kansainvälisten määritelmien mukaan henkilö, jota vainotaan tai jolla on syytä pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, kastin, kansallisuuden, uskonnon, poliittisen mielipiteen tai johonkin ryhmään kuulumisen vuoksi.
– Olisi myös määriteltävä, mitä on uskonto. Se on joskus vaikeaa.
Šoryte totesi maailman suurien pakolaisleirien olevan oikeastaan muuttajaleirejä. Niihin liittyy myös uskonnollisia ongelmia, jotka taas kytkeytyvät edellä määriteltyihin ongelmiin. Eri uskontokuntiin kuuluvat eivät välttämättä tule toimeen keskenään.
Kuinka voimakasta vainon pitäisi olla, että se oikeuttaa pakolaisstatukseen? Määritelmät eivät Šoryten mukaan ole aina yksinkertaisia.
– Sama juttu syrjinnän kanssa, milloin se on niin voimakasta, että ihmisestä voi tulla pakolainen? Ja kidutus, mikä kaikki on katsottava kidutukseksi?
Selvää on, että pakolaiseksi lähtenyttä ei pidä palauttaa niiden käsiin, joita hän pakenee.
Jos ihminen pakenee uskonnollisista syistä, kuinka uskonnollinen hänen pitäisi olla?
– Vuonna 2004 YK:n UNHCR laati määritelmän, jonka mukaan ”erityistä uskonnollista intoa ei edellytetä, eikä sitä, että ihminen tuntisi oman uskontonsa erityisen hyvin”. Voihan lapsikin esimerkiksi joutua uskonnollisen vainon kohteeksi, Rosita Šoryte sanoi.
Oma ongelmansa Šoryten mukaan on, että pakolaisstatuksen vuoksi moni voi simuloida itselleen uuden uskonnollisen identiteetin tai väittää kääntyneensä pakomatkansa aikana.
– Joskus myös aivan tavallisesta rikoksesta epäilty tai tuomittu hakeutuu pakolaiseksi ja perustelee asiansa kuitenkin vaikkapa uskonnollisin syin, Rosita Šoryte hahmotteli Joensuussa pakolaisuuden määritelmien moniselitteisyyttä ja ongelmia.
Suomessa ennaltaehkäistään ääriajattelua järjestelmällisesti
Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori Matti Kotiranta puhui kansainväliselle kuulijakunnalle Suomen tilanteesta maailmassa, jossa terrori-iskut ovat Euroopassakin muuttuneet jo valitettavaksi arkipäiväksi.
Kotirannan mukaan Yhdysvaltoja kohdanneet terrori-iskut 11.9.2001 asettivat myös Suomen uuteen tilanteeseen.
Kun terrori-iskuja myöhemmin tapahtui myös Belgiassa, Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa, myös Suomessa alkoi keskustelu siitä, miten estetään radikalisoitumista ja löydetään ratkaisuja sen uhkiin.
– Suomessa keskustelu uskonnollisesta ääriväkivallasta kytkeytyy lähinnä kysymyksiin islamista, Kotiranta sanoi.
Taustalla tässä ovat Kotirannan mukaan osittain niin kutsutut äärioikeistolaiset liikkeet, joissa on voimakkaita maahanmuuttovastaisia piirteitä.
Kotirannan mukaan radikaalia islamilaista ajattelua esiintyy Suomessa vain yksittäistapauksissa ja organisoidun islamistisen terrorismin uhka on Suomessa yhä vähäinen.
Kotiranta kuvaili myös Suomen hallituksen linjauksia terrorin uhkiin. Jo vuonna 2004 Suomi omaksui ”nollatoleranssin” terrorin suhteen. Samassa yhteydessä hallitus korosti ennalta ehkäisevän työn merkitystä.
Terrorismia ehkäisevä lainsäädäntö Suomessa on päivitetty viimeksi vuonna 2016.
– Nämä lait eivät viittaa uskonnollisiin uskomuksiin tai uskonnonvapauteen, Kotiranta sanoi.
Suurin osa terrorismia ja ääriajattelua ehkäisevästä toiminnasta Suomessa on kuitenkin muuta kuin lakiin kirjattua.
– Keskeistä on viranomaisten välisen sekä eri alojen ammattilaisten välisen tiedonkulun parantaminen.
Kotiranta muistutti myös koulutuksella ja opetuksella olevan suuri merkitys, kun ääriajattelun leviämistä halutaan ehkäistä.
– Ääriväkivalta ei ole vaikuttanut suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Suomessa jokaisella oppilaalla peruskoulussa ja lukiossa on oikeus oman tunnustuksensa mukaiseen uskonnonopetukseen.
Islamin uskonnonopetuksessa on Kotirannan mukaan haasteena kehittää islamilaista kulttuurisensitiivisyyttä. Olisi myös tärkeää vahvistaa lasten ja naisten asemaa muslimiyhteisöissä.
Suomen viranomaiset ovat Kotirannan mukaan tiukasti välttäneet joutumasta konfliktiin perustuslaissa taatun uskonnonvapauden kanssa.
– Suomessa ei ole kielletty mitään tiettyjä uskonnollisia ryhmiä. Kieltäminen voisi tulla kysymykseen vain, jos sille löytyisi väkivaltaisuuteen liittyvät perusteet rikoslaista.
Kotiranta mainitsi kansainväliselle kuulijakunnalle myös, että Suomessa sharia-laki ei ole toiminnassa missään mielessä. Rekisteröidyt uskonnolliset yhteisöt eivät voi valita sitä koskemaan itseään, Matti Kotiranta sanoi.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä