Nuoruuden rippikoulukokemus näkyy myös aikuisten suhtautumisessa kirkkoon ja hengellisyyteen, todetaan tutkija Kati Niemelän rippikoulun merkitystä kartoittaneessa pitkittäistutkimuksessa, jonka tärkeimmät tulokset Kotimaa24 julkaisee. Niemelä seurasi tamperelaisten nuorten asenteiden kehittymistä rippikouluikäisestä aina 25-vuotiaaksi saakka.
Nuorista liki puolet, 48 prosenttia, koki vielä kymmenen vuotta rippikoulun jälkeen kokemuksen vaikuttaneen myönteisesti uskonnollisuuteen ja hengelliseen elämäänsä. Vaikutuksen koki hyvin myönteisenä 12 prosenttia vastanneista ja jokseenkin myönteisenä 36 prosenttia. Osallistujista 45 prosenttia ei nähnyt 25-vuotiaana rippikoulun vaikuttaneen uskonnollisuuteensa tai hengellisyyteensä millään tavoin. Viisi prosenttia piti vaikutusta jokseenkin kielteisenä ja kolme prosenttia hyvin kielteisenä. Kati Niemelä pitää tulosta rohkaisevana.
– On yllättävää, että myönteinen vaikutus näkyy vielä 25-vuotiaiden keskuudessa noin selkeästi. Tämä ikäryhmä on keskimäärin uskonnollisesti ja kirkollisesti tosi passiivinen, mikä näkyy skeptisyyden lisääntymisenä ja auktoriteeteista irtautumisena. Tulos on kokonaisuudessaan myönteinen palaute kirkon rippikoulutyölle. Rippikoulu on se, mihin ihmiset vielä aikuisinakin usein viittaavat, kun he puhuvat suhteestaan kirkkoon ja päättävät haluavatko he mennä naimisiin kirkossa, kastaa lapsensa tai viedä heidät seurakunnan päiväkerhoon, Niemelä sanoo.
Asenteet suhteessa kirkkoon olivat kymmenen vuotta rippikoulun jälkeen pääosin myönteisiä. Vastaajista 40 prosenttia koki rippikoulun vaikuttaneen suotuisasti kirkkoa koskeviin asenteisiin. Todella suotuisa vaikutus oli 11 prosentin mielestä. Rippikoululla ei kymmenen vuoden jälkeen ollut minkäänlaista vaikutusta kirkkoasenteisiin 38 prosentin mielestä. Kahdeksan prosenttia näki vaikutuksen jokseenkin kielteisenä ja kolme prosenttia hyvin kielteisenä. Niemelän mukaan vastausten takana näkyy uskonnollisen taustan merkitys.
– Sama 5-10 prosenttia joka koki rippikoulun jo sen aikana kielteisesti, kokee sen kielteisenä myös kymmenen vuoden kuluttua. Puolet tästä ryhmästä on jo eronnut kirkosta 25 ikävuoteen mennessä, ja heille on tyypillistä se, ettei heillä ole uskonnollista kotitaustaa. Tuloksissa näkyy, että kirkkotaustaisten on helppo saada hyvä kokemus rippikoulusta, kun taas lähtökohtien kriittisyys kumuloituu ajan myötä.
Myös ne nuoret, joille rippikoulu oli myönteinen kokemus vaikka kotitausta ei millään tavalla ollutkaan uskonnollinen, olivat Niemelän mukaan taipuvaisia etääntymään kirkosta.
– He ovat saattaneet olla vielä rippikoulussa lähdössä mukaan isostoimintaan, mutta usein eivät sitten lähdekään.
Niemelän mukaan nuoret arvioivat vielä 25-vuotiaana rippikoulun kaikkein merkityksellisimmäksi uskonnolliseksi vaikuttajaksi elämässään, merkittävämmäksi kuin omat vanhempansa. Kaikkiaan kolme nuorta neljästä arvioi rippikoululla olleen ainakin jonkinlaista vaikutusta omaan uskonnollisuuteensa. Rippikoulun ja omien vanhempiensa jälkeen seuraavaksi tärkeimmäksi uskonnolliseksi vaikuttajaksi nuoret aikuiset arvioivat uskonnonopettajan.
– Tutkimus osoittaa myös rippikoulun laadun merkityksen. Kaikista onnistuneimpiin rippikouluihin osallistuneet nuoret ovat taipuvaisempia pysymään kirkon jäseninä ja näkevät myös aikuisina rippikoulun erityisen myönteisenä.
Tutkimukseen osallistuneista nuorista joka neljäs oli eronnut kirkosta 25-ikävuoteen mennessä. Eronneista neljä viidestä ei uskonut lainkaan Jumalan olemassaoloon. Eronneiden ryhmästä muita useampi oli jo rippikouluun mennessään skeptinen uskonkysymyksissä ja kriittinen kirkkoa kohtaan.
Tutkimus tehtiin vuosina 2001-2011 ja siinä seurattiin vuonna 2001 Tampereella rippikoulun käyneitä nuoria rippikoulun alusta 25-vuotiaiksi. Tutkimusjoukon koko oli alussa yli tuhat nuorta. Heistä reilu 200 nuorta osallistui tutkimukseen kaikissa sen vaiheissa. Tutkimus on ensimmäinen näin pitkä seurantatutkimus rippikoulun merkityksestä.
Kati Niemelän tutkimuksen tulokset tiivistettynä (englanniksi)