Verkkoon on ladattu kirkossakin valtavasti odotuksia uudenlaisesta, vallankumouksellisesta tavasta luoda yhteisöllisyyttä. Toisaalta siihen on kohdistettu myös isoja uhkakuvia: perinteinen yhteisöllisyys kuolee, ihmiset eivät enää välitä nähdä toisiaan fyysisesti, elämä muuttuu virtuaaliseksi mukaelämäksi.
Tutkijoiden yllätykseksi sen enempää toiveet kuin pelotkaan eivät ole toteutuneet. Internetin vaikutus sekä yhteisöllisyyteen että uskonnollisuuteen on havaittu niin kansainvälisissä tutkimuksissa kuin Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimuksessakin hyvin heikoksi. Verkko on muuttunut arkipäiväiseksi välineeksi, joka täydentää kasvokkaista vuorovaikutusta ja viestintää.
– Kirkko ei voi olla tekemättä verkkotyötä, ja kaikki suuret satsaukset siihen ovat olleet välttämättömiä. Työ netissä on oiva lisä ja tuki seurakunnan olemassa olevaan vuorovaikutukseen. Samalla on kuitenkin syytä tiedostaa verkon rajoitukset. Kirkosta vieraantuneita ei tutkimusten mukaan netissä juurikaan tavoiteta, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Kimmo Ketola.
Verkkotyö ei synnytä yhteisöllisyyttä
Ketola on kirjoittanut Kirkon muuttuva yhteisöllisyys -tutkimushankkeen ensimmäiseen osaraporttiin keväällä 2014 artikkelin Jäsenet kirkon verkoissa? Verkon käytön vaikutukset suomalaisten kirkkosuhteeseen. Tässä artikkelissa hän referoi kansainvälisiä tutkimuksia verkkoyhteisöllisyyden vaikutuksista uskonnolliseen elämään ja yhteisöihin sekä avaa Suomessa vuonna 2011 toteutetun laajan kyselytutkimuksen Gallup Ecclesiastican tuloksia kirkon verkkotyöhön liittyen.
Tutkimusten valossa on Ketolan mukaan ilmeistä, että yhteisöllisyyttä ja yhteyttä ei synny verkossa tyhjästä, vaikka verkkotyötä tehtäisiin kuinka hyvin.
– Verkkotyön on ankkuroiduttava todellisiin ihmisten välisiin kohtaamisiin tai yhteiseen identiteettiin. Tällöin sosiaalinen media on todella hyödyllinen väline. Esimerkkinä tästä ovat vaikkapa erilaisten seurakuntien pienryhmien ja tapahtumien omat Facebook-ryhmät tai toisaalta vaikkapa lestadiolaisäitien keskusteluyhteisöt verkossa, Ketola sanoo.
Verkko tekee kuppikuntien erot näkyviksi
Verkko on synnyttänyt uudenlaisia toimijoita, kuten blogisteja ja keskusteluiden moderaattoreita, jotka saattavat saada paljonkin valtaa ja näkyvyyttä. He haastavat perinteisiä auktoriteetteja myös kirkossa ja herätysliikkeissä. Toisaalta verkko tarjoaa välineitä ja mahdollisuuksia myös perinteisten auktoriteettien vahvistamiseen ja tukemiseen.
Internetistä on siis tullut yhä enemmän uskonnollisten auktoriteettikiistojen ja joskus melko luotaantyöntävienkin valtakeskustelujen kenttä. Ketola kuitenkin näkee valoa tunnelin päässä.
– Kuppikuntia on ollut aina ja ennen ne ovat voineet kyräillä omanmielisten kesken piilossa julkisuudelta. Näin ennakkoluulot ovat kenties entisestäänkin syventyneet.
– Netin myötä jännitteet ovat nyt nousseet näkyviin. Se tietysti luo pahimmillaan julkisuuteen kuvaa riitelevästä kirkosta. Pitkällä tähtäimellä erilaisten näkemysten julkitulo mahdollistaa kuitenkin myös lähentymisen. Näkyviin tulevia asioita on pakko ruveta käsittelemään, on opeteltava käytännössä erimielisyyden etiikkaa, Ketola sanoo.
Netin kansahurskaus haastaa teologiakärjen
Ketolan tutkimusartikkelin mukaan verkossa ilmenevä uskonnollisuus heijastelee elettyä uskontoa eli tavallisten ei-teologien tapoja omaksua ja käyttää uskonnollisia aineksia osana jokapäiväistä elämäänsä. Tämä on aina ollut luonteenomaista kansanhurskaudelle, mutta tulee netin kautta nyt laajemmin kaikille näkyväksi.
Onko tämä uhka kirkolle ja sen opille? Sekoittuvatko eri uskontojen traditiot keskenään entistä enemmän? Uskooko jatkossa yhä harvempi suomalainen ”niin kuin kirkko opettaa”?
– En koe tätä uhkaksi. Kun ihmiset tekevät autenttisen, kansanomaisen uskonnollisuuden näkyväksi verkossa, kirkon työntekijät pääsevät tätäkin kautta kiinni ihmisten todellisiin kysymyksiin, kokemuksiin, tarpeisiin ja arkeen. Tämä auttaa meitä haastamaan teologian ylivallan kirkossa ja kysymään, miten tavalliset ihmiset lähestyvät kirkkoa ja uskoa.
– Meillä kirkon työntekijöillä ja varsinkin enemmän teologiaa opiskelleilla on tapana olettaa, että ihmiset ovat enemmän teologeja kuin ovat. Teologisella kärjellä käytävät keskustelut jättävät tosiasiassa ison osan ihmisistä kylmäksi. Opinkappaleet ja tiedollinen näkökulma ei ole kaikille tärkeä.
Epäonnistuneet kokeilut ovat hedelmällisimpiä
Kimmo Ketola arvostaa sitä, että kirkkomme on ollut niin ennakkoluulottomasti etujoukoissa kehittämässä verkkotyötä.
– Toimivimmat ratkaisut löytyvät vain kokeilemalla. On tärkeää tehdä rohkeita yrityksiä. Epäonnistuminen ei haittaa. Jotkut jutut jäävät lyhyiksi kokeiluiksi ja toiset elävät pidempään ja niin pitää ollakin. Itse asiassa epäonnistuneet kokeilut ovat oppimisen kannalta kaikkein hedelmällisimpiä, Ketola päättää.