Ruotsin kirkon tutkimusyksikössä työskentelevän kulttuuriantropologian dosentti Mikael Kurkialan työkenttä on laaja. Tehtävänä on aistia ajan merkkejä ja analysoida ihmisten mielenmaisemaa. Siitä hän laatii vuosittaisen raportin yhteistyössä yksikön muiden tutkijoiden kanssa ja toimittaa julkaisua Tidens tecken.
Kurkiala on viime aikoina ollut esillä mediassa erityisesti kirjojensa ansiosta. Uusin, lokakuussa 2023 ilmestynyt Där pendeln har sitt fäste on herättänyt kiinnostusta ruotsinkielisessä maailmassa. Ahkerasti luennoiva Kurkiala puhuu toisin kuin teologit, niin että tavallinen tallaajakin kiinnostuu taivaallisista.
Tutkijana Mikael Kurkialan tehtävänä on tuoda esiin myös epämiellyttäviä trendejä.
Antropologina hän on sivilisaatiokriittinen ja ruotii yhteiskunnallisia ilmiöitä terävästi. Kristinuskoa hän lähestyy samalla antropologin otteella kuin muitakin uskontoja.
Uudessa kirjassaan Mikael Kurkiala kirjoittaa, että jokaisella ihmisellä on jokin kiinnekohta. Ydinajatusta konkretisoi kokemus lentokoneessa jossakin Kanadan yllä.
– Lentokone joutui turbulenssiin, joka ravisteli rajusti. Kun oikein pelottaa, sitä haluaa tarttua johonkin kiinteään.
Kurkiala tarttui istuimen käsinojiin.
– Tajusin istuimen olevan kiinni lentokoneen rungossa, joka on 11 kilometrin korkeudessa – tukevasti ilmassa. Se on mielikuvani siitä, millaista on maailmassa, jossa ei ole kiinnehkohtaa.
Kurkiala oli vuosia aikaisemmin lukenut Umberto Econ kirjan Foucaltin heiluri. Siinä kaikki muu liikkuu paitsi se piste, jossa heiluri on kiinni.
– Minulle tästä avautuu kaunis ja merkityksellinen jumalakuva. Kaiken liikkuvan tuolla puolen on kiinnehkohta. Se on luomisen ja jokaisen ihmisen kiinnehkohta.
Kurkiala haluaa uskoa, että ihmisellä on yhteys tuohon kiinnekohtaan. Vaikka se voi ohentua ja sen voi menettää kokonaan, niin lopun kaiken on olemassa jokin kiintopiste.
Mikä saa uskomaan näin? Kurkiala siteeraa filosofi Immanuel Kantia, jonka mukaan tiettyjä ideoita on hyvä olla, koska niistä on apua. Uskossahan on hyvin pitkälle kysymys tahdosta uskoa. Kantin mielestä Jumala on sellainen hyvä idea, jonka olemassaoloon kannattaa uskoa.
Kurkiala puhuu lapsesta, vastasyntyneestä, joka lähtökohtaisesti on hyvä. Sellainen hyvyys ei ole kuitenkaan samanlaista kuin aikuisen ihmisen hyvyys, joka perustuu valintoihin.
– On hyvyyttä, joka ei ole moraalista. Se ei perustu valintoihin tai tekoihin, vaan johonkin olemassa olevaan. Sylilapsi heijastelee sitä hyvyyttä, joka on lähtökohtaisesti hyvää. Siksi lapsi on sukua Jumalalle.
Lapsessa oleva hyvyys on olemassa ennen syntymää, mutta maailmaan tultuaan ihminen muovautuu moneksi. Tulemme siis alun perin puhtaasta lähteestä. Tällaista jumala-kuvaa tutkija Mikael Kurkiala on hahmotellut.
– Jumala on olemassaolomme edellytys, eikä tämä Jumala ole kaukana galakseissa, vaan ilmestyy esimerkiksi pienessä lapsessa. Kun löydämme tämän lapsen itsestämme, alamme lähestyä Jumalan kaltaisuutta.
Siksikö Jumala tuli ihmiseksi pienessä lapsessa?
– Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa siksi, että se oli hyvää pedagogiikkaa. Minun on vaikea käsittää Jumalan olemusta abstrakteina teologisina käsitteinä, mutta ihmislapsi on hyvin konkreettinen asia. Jumala ilmestyy tunnistettavalla tavalla.
Toki Jumala ilmestyy Kurkialan mukaan monissa muissakin yhteyksissä, mutta sitä ei huomata. Toisessa ihmisessä tunnistamme Jumalan.
Ihmisten merkityksettömyyden tunne on Mikael Kurkialan mukaan lisääntynyt. Vuodesta 2017 lähtien masennus on Kurkialan mukaan ollut suurin yksittäinen sairastamisen syy.
– Jostain kumman syystä juuri silloin masennus nousi suurimmaksi sairauspoissaolojen syyksi, vaikka ei vielä ollut pandemiaa, sotaa Ukrainassa ja talouskasvu oli voimakasta.
Ruotsissa lähes puolet sairauspoissaoloista johtuu mielenterveyden ongelmista, eikä tilanne Suomessa liene kovin erilainen.
Jotain ihmisiltä puuttuu, Kurkiala pohtii.
– Emme ole onnellisia, koska emme löydä elämälle merkitystä. Se on suuri menetys.
Kautta aikojen ihmiset ovat toki painiskelleet tämän kysymyksen kanssa. Kurkialan mukaan maallistuminen on tyhjentänyt yhteiset tilat, kirkot ja temppelit, joissa ennen koettiin yhteisiä rituaaleja, käsiteltiin yhteisiä kertomuksia. Nyt niiden kanssa ollaan yksin.
– Eivät eksistentiaaliset kysymykset tai uskonnollisuus ole yhtään vähemmän kiinnostavia, mutta ne ovat yksityistyneet. Ne eivät enää ole osa julkista tilaa. Näin ihmiselle kaikkein universaaleimmasta on tullut kaikkein
yksityisintä.
Niinpä monille iskee tarpeettomuuden tunne. Se nousee siitä, ettei ole tärkeää tehtävää, puuttuu missio, eikä maapallon pelastaminen ole omissa käsissä.
Kurkiala kirjoittaa kirjassaan vastuusta. Englanniksi responsible tarkoittaa ”kykenevä vastaamaan”. Vastuu on sitä, että vastaa jonkun kutsuun.
– Jos koen että minulla on vastuu kaupunkikuvasta, ilmastosta tai maailmasta, se vaikuttaa samaistumiseen. Koen tämän paikan omakseni.
Kotona siivotaan murut pois lattialta, koska se on oma koti. Mitä isommat tällaiset ympyrät meillä on, sitä suurempi on vastuumme ja sitä enemmän koemme olevamme kotonamme.
– Ajattelen vastuun lahjana, en taakkana. On etuoikeus saada kuulua johonkin.
Yhteiskunnan Mikael Kurkiala näkee yhteisönä, jossa koetaan yhteyttä, jossa toisista pidetään huolta. Eikä yhteiskunta ole vain instituutioissa.
Ruotsin uutiset ovat synkkiä, pommit räjähtelevät, nuoria kuolee ammuskeluissa, jengi-
rikollisuus rehottaa, terrorismi uhkaa, poliitikot vaativat kovempia otteita ja lisää poliiseja.
Mikä ihmisiä oikein vaivaa?
– Nyky-yhteiskunnassa yhteenkuuluvuuden tunteelta on kaivettu maata alta, jäljellä ovat instituutiot. Muu ei enää sido yhteen, koska uusliberalismi on Ruotsissa viety niin pitkälle, ettei kohta ole mitään muuta yhteistä kuin armeija.
Toiseksi syyksi Kurkiala mainitsee Ruotsin naiivin käsityksen siitä, mitä maahanmuutto merkitsee. Tottakai se on rikastuttanut Ruotsia, mutta myös johtanut gettojen syntyyn, joissa monet ihmiset elävät samastumatta millään tavalla Ruotsin yhteiskuntaan.
– Näin yhteiskunta saattaa lakata olemasta henkinen yhteisö, joten jäljellä ovat vain instituutiot, Kurkiala pohtii ja muistuttaa, että median luoma kuva kärjistää ongelmia. Tilanne on yhtä kaikki vakava.
Suomessa poliitikot varoittavat ottamasta mallia Ruotsista etenkin maahanmuutto-
politiikassa.
– Ruotsia voi syyttää sinisilmäisyydestä, mutta vastuun ottaminen ei ole käytännöllistä. Se on moraalisesti välttämätöntä. On asioita, jotka ovat meille hyviä, sitten on tilanteita, joissa on toimittava, koska on oikein tehdä niin.
Ilmoita asiavirheestä