Keitä ovat suomalaiset köyhät, köyhyystutkija Anna-Maria Isola?
– Määrittelisin köyhäksi sellaiset ihmiset, jotka elävät vähimmäisturvan varassa työmarkkinatuella, minimisairauspäivärahalla tai toimeentulotuella. Myös työssäkäyvä ihminen voi olla köyhä, jos esimerkiksi työtunteja on niin vähän, etteivät tulot riitä. Väliaikainen köyhyys, joka johtuu opiskelusta tai lyhytaikaisesta työttömyydestä, on toisenlaista. Köyhä on ihminen, jolla ei ole näkymää ulospääsystä.
Olet tutkinut suomalaisten kertomuksia köyhyydestä. Minkälaista on suomalainen köyhyys?
– Köyhyys ei ole vain taloudellista. Köyhä ihminen menettää tiettyjä toiminnan edellytyksiä osallistua yhteiskuntaan ja vaikuttaa ympäristössään. Kun köyhyys jatkuu pitkään, ihminen näkee yhä vähemmän mahdollisuuksia. Neurologisten tutkimusten mukaan köyhyys vaikuttaa myös aivojen toimintaan.
– Toivottomuus on suomalaisessa köyhyydessä surullisinta. Köyhyyskertomuksissa nousee voimakkaasti esiin kuolema. Vaikka kuolema ei olisi fyysisesti läsnä, se on ajatuksissa. Ihmiset odottavat kuolemaa tai tuonpuoleista, jossa kaikki on mahdollista. Asioiden ei uskota parantuvat tässä maailmassa, vaan toivo pitää siirtää tuonpuoleiseen. Kuolemasta fantasiointi jää vähemmälle, jos ihmisellä alkaa mennä paremmin. Ei enää odoteta kuolemaa, vaan odotetaan lomamatkaa.
– Toisaalta moni köyhä on osallinen toimivasta yhteisötaloudesta, jossa tavarat ja palvelu vaihtavat omistajaa. Kaikki köyhät eivät ole surkeita ja syrjäytyneitä.
Miksi köyhyydestä pitäisi olla huolissaan?
– Köyhyys on haaskausta. Jos köyhille ei tarjota mahdollisuuksia ja jos kouluttautumisesta tehdään vaikeaa ja kallista, valtava määrä osaamista, älyä ja lahjakkuutta heitetään kaatopaikalle.
– Siitä porukasta, jonka köyhyys jatkuu pitkään, pitäisi olla hätä. Pitkällä aikavälillä köyhyys on riski yhteiskuntarauhalle. Keskiluokkaiset ihmiset kapinoivat auktoriteetteja vastaan keksimällä kivoja rajanylityksiä, kuten Ravintolapäivän. Köyhät käyttävät vähemmän tällaisia vaikuttamisen väyliä. Reaktio voi olla voimakas, jos se ryhmä turhautuu.
Mikä on kirkon diakoniatyön merkitys köyhyyden torjumisessa?
– Diakoniatyössä ihminen kohdataan aidosti. Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulla, että se mitä olet ja mitä teet, on arvokasta. Toivoisin, että myös sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä olisi enemmän tätä.
– Kirkon diakoniarahastosta saatu isompi avustussumma voi olla todella tärkeä. Tuki on merkittävä paitsi taloudellisesti, myös siksi, että se luo elämään horisonttia. Esimerkiksi velkaantunut voi päästä avustuksen avulla velkajärjestelyyn. Sen jälkeen ei enää selviydytä päivästä ja tukipäätöksestä toiseen. Taloudellinen apu lisää tunnetta siitä, että pystyy.
Mitä diakoniatyössä voitaisiin tehdä vielä paremmin?
– Pitää pyrkiä eroon sellaisesta ajattelusta, että joku ihminen pitää pelastaa. Diakoniatyössä voitaisiin tukea ihmisiä nykyistä enemmän omaan toimijuuteen. Enemmän voisi vahvistaa ihmistä, että mene, tee ja vaikuta.
Kuva: Matti Karppinen